MITEN SITOUTUA ELÄMÄNMUUTOKSEEEN? (pohdintoja Maciejowiecissa)


Miksi toiset onnistuvat? Miksi toiset lipsuvat takaisin sinne minkä tietävät vahingoittavan itseään? Onko tähän mielestänne yksiselitteistä vastausta?


Olen monesti miettinyt miksi juuri minä onnistuin? Miksi niin monet ihmiset ympärilläni kuolivat tai lipuivat takaisin sinne mistä niin kovin pyrkivät ylös.

Mikä erottaa minut mukamas muista? Karma, tahtotila vai sitoutuneisuus? 

Karmasta en tiedä  muuta kuin, että se kuulemma seuraa meitä läpi elämän tai läpi tuhansien elämien.
Matkallasi tekemään jotain ihan ensimmäinen askel on huomata ”Minä haluan tuota”! Oli se sitten uusi televisio taikka laihdutus. Siitä syntyy tahtotila.
Se on hyvä aloitus ja hyvä tsemppi silloin, kun koet unohtaneesi päämääräsi. Tahtotila on ensimmäinen askel sitoutuneisuuteen.
Mutta mikä luo sitoutuneisuutta? 

Minulla meni monta kymmentä vuotta päätyä tähän missä nyt olen. Kun pienenä katselin tv.stä mustavalkoisia Tarzanin seikkailuja mietin silmät loistaen, kuinka hienoa oliskaan olla tutkimusmatkailija. Voiko lapsuuden haave kantaa läpi elämän? 

Yli neljäkymmentä kaksi vuotta myöhemmin maapallo on kartoitettu suurimmaksi osaksi ja tutkimusmatkailijat istuvat kotonaan muistelemassa huimia seikkailujaan.

On syntynyt uudenlainen ryhmä. Nykyajan tutkimusmatkailijat. 

Nuo pelottomat kulkijat, jotka haluavat löytää todellisen itsensä kasvaen samalla henkisesti.

Itse olen täydellisen sitoutunut kasvamaan henkisesti. Kun ei ole mitään käsitystä itsestä on haasteellista löytää oma voimansa. Katsella häilyviä varjoja peilissä ja pohtia kuka noista väläyksistä todella olen vai olenko tuon kaiken yhtenäinen summa?
Olen tullut tällä hetkellä siihen tulokseen, että olen kaikkea sitä ja ehkä vielä jotain enemmän. Mitä on se enemmän, sen haluan selvittää.
Jokainen uusi kuvaelma itsestä on ihme. Ei välttämättä onnistunut mutta takuulla, joka kerta ihmetystä aiheuttava. Olenko tuo oikeasti minä? 
Koen todella vahvasti, että ”epäonni” joka on minua vainonnut, on ollut yksi osa sitouttamaan minua elämäni muuttamiseen. Ajatus siitä etten enää halua kävellä varjoissa. Se on vaatinut minua tarkastelemaan täysin rehellisesti itseäni. Sitä missä
Mausoleumin särjetty pyhimys

seison ja millä lailla siellä seison.

Kun, tekee itsensä kanssa valtavasti töitä monta vuotta, muuttuu käsitys pikkuhiljaa. Ei vain itsestä vaan koko ympäröivästä maailmasta.

Se pakottaa sinut tarkastelemaan asioita aivan uusista lähtökohdista. Et voi enää koskaan olla se sulkeutunut vihaava yksikkö vaan sinun on uskallettava avata itsesi ja otettava maailma vastaan.

Elämä on suurin opettaja, sanotaan ja siinä asuu totuuden siemen.

Kaikkein eniten minua on auttanut matkallani rehellisyys.
On kahdenlaisia valheita, joita syötämme itsellemme ja sitten mietimme, miksi epäonnistumme.
Ensimmäinen on: Tein sen mieheni/vaimoni vuoksi. Muutat siis, jotain omassa elämässäsi jonkun toisen vuoksi? Se on petos itseä kohtaan eikä koskaan johda mihinkään hyvään. Kun petät itsesi ja asetat muut itsesi edelle mitä sinulle oikeasti jää? Katkeroitunut mielesi, joka salaa kapinoi sitä vastaan, ettet välitä itsestäsi tarpeeksi.
Toinen on tilanne jossa pelko mutta muuttuu valheeksi.”En voi nyt koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa”. ”Eroamme sitten kun lapset ovat isoja”. Kun tarvitsee keksiä syy miksi, jotain tarpeellista ei voi mukamas tehdä nyt, se on valhe.
Niin kauan, kun keksit selityksiä ja valheita et ole aidosti valmis muuttamaan mitään.
Haluat elää elämääsi juuri sellaisena kuin se nyt on. Aivosi todella nauttivat olemisesta kurjuudessa.
Se on niin helppoa ja turvallista.
Muutos on aina vaarallinen, siksi me venytämme ja vanutamme päätöksiämme ja siksi me lipsumme aina takaisin huonoihin tapoihimme. Vääristyneen turvallisuudentunteen vuoksi.

Aivot eivät halua mennä epämukavuusalueelle ne haluavat olla turvassa vaikka kurjuudessa. Kun lähdet rikkomaan tuota kehää se on pelottavaa. Kaikki demonit sisälläsi nousevat esiin yksi kerrallaan.

Jos käännyt ja pakenet olet hävinnyt taistelun. Silloin yleensä lipeät takaisin alkuun. Siksi sanotaan, että itsensä kohtaaminen vaatii rohkeutta. Vaatii suurta rohkeutta nähdä pimeys ja silti kulkea sinne. 

REHELLISYYS LUO SITOUTUNEISUUTTA.
”Tänään en jaksa lähteä salille” koska on niin paljon mukavampi olla sohvalla.
Entäpä jos lauseen kääntääkin ”Tänään jaksan ehdottomasti lähteä salille koska on niin mahtava katsoa sen jälkeen peilistä itseään ja hyvinvoivaa kehoaan”? Eikö tuo lause saa sinut jo hyppäämään ylös sohvalta ja tekemään itsesi hyväksi jotain?
Sitä on sitoutuneisuus. Sinun ei tarvitse olla siinä tilassa koko ajan mutta jossain syvällä sisimmässäsi tiedät, ettet enää koskaan halua olla siellä mistä nousit ylös. Teet oikeasti töitä pikkuhiljaa kääntääksesi aivojesi tahtotilan.
Minulle tarjottiin eilen viiniä. Kieltäydyin koska en enää käytä alkoholia. Istuimme ihanaa kaunista iltaa nuotiolla. Oli toisen Workawaylaisen viimeinen ilta.

Kun muut menivät nukkumaan istuin vielä nuotiolla. Katselin kuun valaisemaa rinnettä ja tiesin että minulla ei olisi pienintäkään halua pyöriä sitä humalassa alas. Ja silloin tajusin kuinka olin sitouttanut itseni elämänmuutokseeni rehellisyydelläni.

Lisää kuvateksti

Yhtäkkiä minusta on tullut lapsuuteni idoli.  Tutkimusmatkailija vieraassa maassa. Rehellisyyteni itselleni on tuonut minut tähän pisteeseen. Ja lopultakin seison oikeassa kohdassa tähtitaivaan alla. Suoden itselleni sitä mikä on minulle hyvää, kaunista ja tarpeellista.

  KANNA MUKANASI UNELMAA   (ÄLÄ TURHAA TAVARAA)

 ”Tiesin että minulla on paljon tavaraa mutta kun hän iloisesti nauroi ripsien taivuttimelleni ja muille tavaroille sain todella käsityksen kaiken turhuudesta.”

Kuukausi sitten loin viimeisen  silmäyksen Helsinkiin ja lausuin NÄKEMIIN SUOMI. Sulkeuduin koirahyttiin 50 kiloisen Ullan kanssa sekä kahden rinkan 75 litraisen sekä 45 litraisen, joka piti sisällään tietokone laukun ja muuta tekniikkaa. Tavarat painoivat ”tonnin”vaikka olin kotona moneen kertaan katsonut etten ota mitään turhaa mukaani. Olin myös punninnut laukut naapurilta lainaamaltani vaaalla ja saanut painoksi 18 kiloa joka oli minusta huippua koska siinä oli koko omaisuuteni.

Ei varastoa josta ehkä joskus palatessani kaivaisin esiin lempivillapaitani jota en voinut missään tapauksessa heittää pois tai ehkäpä sängyn asuntooni jonka jostain sitten saisin.

Luulin todella, että olin vain tottumaton kantamaan painavaa laukkua. Sitäkin mutta sen lisäksi en todella ymmärtänyt mitä tarvitsisin matkallani.
Jos tiedät olevasi 10 päivää matkalla on pakkaaminen hiukan helpompaa. Minun piti yrittää pähkäillä mitä tarvitsisin tilanteessa, kun minulla ei ollut suunnitelmaa minne menen taikka kauanko olen. Vain valtava halu lähteä ja samaan aika pelko sitä kohtaan. Olenko poissa viikon, vuosia vai  palaanko enää koskaan? Silloin on vaikea suhteuttaa asioita. Ainoa rajoite matkalleni oli etten suoraan lentäisi  Afrikkaan. Koiran kanssa kulkisin pitkin Äiti Maata.

Yritin etsiä netistä tietoa. Blogia, nettisivua, matkailu sivua ihan mitä vain tietoa jossa joku olisi jättänyt kaiken ja lähtenyt ja kertoisi mitä tarvitsee ottaa mukaan/huomioon. En löytänyt vaikka tiedän etten varmasti ole ainoa tämän asian tehnyt.
Löysin kyllä satoja lomalle lähtö blogeja. Löysin ihmisiä jotka kiertävät vuoden ja heillä on tarkat suunnitelmat minne mennä ja rahaa käytettävissä. Minulla ei ollut kumpaakaan. Ei edelleenkään ole, ainakaan sitä valuuttaa.
Kun kahteen rinkkaan lisätään vielä se että 50 kiloinen koira syö n 1,5kg lihaa päivässä ja itsekin tarvitsen ruokaa on selvää ,että joka päivä voit lisätä vähintään 3 kiloa tavaroiden painoon minne ikinä sitten kanteletkin niitä. Sekä tietenkin vesipullot 3litraa, jos etappi on pitkä ja päivä lämmin.

Itselleni rupesi olemaan valtava ongelma tuo tavaroiden kantelu. Ne painoivat niin sairaasti, että kuljin kumarassa. Normaalisti kävelen pitkiä lenkkejä Ullan kanssa yhtäkkiä huomasin, että,jos majapaikka oli kilometrin päässä asemalta halusin ottaa taksin. Matkatavaroiden kanssa menemisestä tuli kirous jota halusin vältellä. Ei täysiin busseihin, ei täysiin juniin, koska toinen rinkka oli niin painava että sen heittäminen hyllylle oli työlästä jopa raavaalle miehelle. Jos hyllyt olivat pieniä sain noloudekseni viedä aina neljän hengen paikan junassa. Kahta rinkkaa  ja isoa koiraa ei tungeta penkin alle. Usein matkassa oli vielä muovikassikin jossa ruokaa. Kuulin useammin kuin kerran, että tavarani ovat todella painavat. Sekä ihmettelyä kannanko kaikki yksin?

Opin siis etsimään majoituksen läheltä asemaa, jos suunnitelmana oli yöpyä vain yksi yö. Aina tämä ei silti onnistunut koska toukokuussa alkoi Euroopassa lomakausi ja haasteena rupesi olemaan  edullisen majoituksen löytäminen. Tai edes kohtuuhintaisen.
Ensimmäiset tavarat pudotin kyydistä  Kryštofovo Údolíssa noin kolme viikkoa lähdön jälkeen. Ne olivat t-paitoja ja toppeja koska olin käynyt ostamassa uusia. Mietin vielä villapaidankin dumppaamista mutta ajattelin sen silti olevan tarpeen koska oli vielä kylmiä öitä. En uskaltanut jättää muuta sinne. Olin ostanut myös farkut koska mietin tarvitsevani toiset pitkät housut joita käyttäisin töissä sekä flanellipaidan  joka on aidosti käytännöllinen maatilalla ja metsässäkin. Krystoffo udolissa valvoin pari yötä kiroillessani tulevaa matkaa. Kryštofovon juna-asema on 500 metrin korkeudessa ja sinne kipuaminen jo ilman tavaroita kävi haasteesta. Tiesin etten selviäisi sinne millään tavaroiden kanssa eikä kylässä ollut taksia tai saatavilla muutakaan kuljetusta. Jouduin siis ahtautumaan tavaroiden ja Ullan kanssa aamuruuhka linja-autoon ja se kammoksutti minua etukäteen jo pahasti.
Koska koko irtautuminen tutusta elämästä oli henkisesti muutenkin raskasta tuli matkan kuormittavuuteen mukaan jatkuva kiroilu painavien rinkkojen kanssa ja ärsytys siitä kuinka haastavaa matka olikaan.

Kun saavuin tänne JINDŘICHOVICE POD SMRKEMiin tuli asemalle minua vastaan farmin emäntä joka tokaisi aika pian, että sinulla on painavaa tavaraa paljon. Myönsin tosi asian. Muutaman päivän tutustuttuamme tajusin, että hän on nähnyt maailmaa. Onneksi tajusin kysyä onko hän reissannut rinkan kanssa ja hän oli. Seuraavaksi pyysinkin jo apua tavaramäärääni katselmukseen.
Hän suostui auttamaan minua.
Tiesin että minulla on paljon tavaraa mutta kun hän iloisesti nauroi ripsien taivuttimelleni ja muille tavaroille sain todella käsityksen kaiken turhuudesta. Hän sanoi, että pidä ne mitä olet tarvinnut täällä. Hän näytti vaatteet joita olin pitänyt jatkuvasti täällä ollessani. Yksi nätti mekko sai armoa koska oli niin nätti. Itse en ole vielä päättänyt lähteekö se mukaan.
Oli hyvä tajuta kuinka vähän oikeasti käytin vaatteita. ja mitä tavaroita aidosti käytin täällä. Jos et ole kuukauteen tarvinnut vaatetta et todella tule tarvitsemaan sitä jatkossakaan.
Kyselin miten pääsisin haluttuun tulokseen, että mukanani kulkisi vain välttämättömyys? Järkytyin kun Lamaya löi minulle 45 litraisen rinkan käteen ja sanoi, että kaikki teidän tavaranne on mahduttava tuohon. Päiväreppuun ainoastaan tietokoneesi, rahasi, passisi. maalaus välineesi ( minulla on paketti akryyli ja paketti öljyvärejä sekä muutamia pensseleitä) sekä vesipullo. Katsoin rinkkaa ja tavara määrää ja nauroin hervottomasti. Really?

Tuumasta toimeen. Ähelsin ja kiroilin ja luovuin ja pyörittelin. Minulla oli Leatherman ja muutama pikku ruuvari matkassa. Leatherman on oikeasti järkyttävän painava ja olin tuntenut tuon painon jatkuvasti. Lamaya kysi mitä teet sillä? ÖÖ? Jos sinulla olisi auto tai jotain ok mutta sinulla ei ole. Hankkiudu eroon. Entäpä taskulamppu? Hmm jos vaikka… Sinulla on otsalamppu ja niin me jatkoimme ja jatkoimme kunnes kaikki oli käyty läpi. Hei hei toiset sakset. Lamaya huomautti, että ensiapulaukusta löytyy sellaiset kuten teippiäkin. Sinulla on myös hyvä Suomalainen puukko.

Turhaa kuormaa

Sähköhammasharja on ihan hyvä mutta painaa joten jätän sen taakseni ilolla.Huomioliivin painokin tuli yllätyksenä. Ullan liivi on ihan kevyt kuin ilmaa mutta minun todella tuntui painavalta. Ja siinä vaiheessa, kun huomioliivi tuntuu painavalta olet oikeasti hyvässä pisteessä arvioimassa mitä OIKEASTI tarvitset.Meikkejä iso pino joista käytän harvoin vain ripsiväriä. Säästin vain ripsivärin ja huulipunan sekä luomiväripaletin sekä kajalin muille sanoin haikean iloisena näkemiin.
Patterit, teräskahvikannu ( jolla oli tosin ollut käyttöä eräässä hostellissa jossa ei ollut keittoastioita tein sillä nuudeleita)  iso läjä vaatteita, kamera jonka otin mukaani kotoa ja tiesin jo silloin etten käytä sitä näin on käynytkin. Lumian puhelin., niskatyyny, se villapaita, Ullan pallo,3 kuulokkeet, paistinlasta, särkylääkkeet. Minulla oli niitä myös kotona kaappi pullollaan ja en koskaan käytä niitä.  Ikivanha rinkkani joka painaa yksinään jo usean kilon vaikka onkin hyvä useine taskuineen sekä erillisine ylä ja alaosineen.

Koko iltapäivän ja illan pakkasin ja mietin mistä luovun. Jossain kohti sanoin Lamayalle. että en tule ikinä onnistumaan, 45 litraa on niin vähän ja olen huono pakkaamaan. Hän vain sanoi, että se on hyvä haaste. Muuta yllykettä en tarvinnut. Lopulta tähtien jo loistaessa taivalla tein sen. Sain kaikki mahtumaan sinne rinkkaan ja päiväreppuun kaikki tavarat sekä Ullan kuolapyyhkeet ja silti jäi vielä tilaa tuohon päiväreppuun.
Crocsit vievät ison tilan rinkasta mutta raahaamani mustekalat tulevat vihdoin olemaan käytössä. Katkaisin ohkaisen kiristys narun rinkasta ja sommittelimme mustekalat ulkopuolelle sekä pari koukkua joihin voin ripustaa vaikka Ullan kuolapyyhkeen jotta se on helposti saatavilla. Crocsitkin saan pistettyä niihin joten tilaa vapautuu laukusta kunnes löydän sopivat ja hyvät litteät sandaalit.

 

Ilo repesi kattoon, kun heitn mitättömän pienen rinkan selkääni ja toisen eteeni. Tuntui kuin olisn kävellyt ilman mitään painoja. Nauroin ja tepastelin ympäri pihaa ja kiittelin Lamayaa. Seuraavaan yönä näin unen, että levitin eteeni kartan siinä oli kolme mannerta ja suunnittelin reittiä.
Tiedättekö mikä henkinen kuorma vapautui, kun pääsin eroon ylimääräisestä tavarasta? Tunne on mahtava ja iloinen. En malta odottaa perjantaista junamatkaa Puolan puolelle missä on seuraava workaway paikkani. Voin tarvittaessa juosta, voin kävellä voin jopa liftata nuo kassit selässäni. Todellinen riemu ja matkustamisen vapaus koittaa nyt. Se on niin suuri ja arvokas lahja etten voi sanoin sitä kuvailla.

Ja kyllä tämä seuraava resepti tepsii myös kotona odottaviin tavaravuoriin.

EI SE MITÄ KUVITTELET TARVITSEVASI VAAN SE MITÄ TODELLA TARVITSET.

Kanna mukanasi unelmaa älä turhaa tavaraa.

Listaan tähän mitä aion itse toistaiseksi kantaa :

VAATTEET
-Villatakki
-4 t-paitaa
-1 t-paita yöpaitana
-alusvaatteita
-sukkia
-2 rintaliivit
-villasukat
-pörrösukat (käytän öisin) Villasukilla ehkä pärjäisi mutta käytän niitä muuallakin ja eräänä päivänä unohdin ne katolle rankkasateeseen. Meni kolme päivää kun ne kuivuivat, joten oli hyvä olla toiset yösukat)
-farkut
-Jack Wolfskinin ulkoiluhousut
-Hangvagit +mehiläisvaha kengille
-Crocksit
-flanelli pusero
-siisi toinen kaulus pusero
-hame
-legginssit
-kerrasto joka siirtää hien pois iholta
-3 pitkähihaista ( vuoristossa yöt ovat kylmiä ja on ollut jopa päiviä että olen tarvinnut työskennellessä pitkähihaisen).
-neuletoppi jolla saa vaihtelua paitoihin
-kaulahuivi
-villapipo
-kevytpipo
-tuubi
-huivi
-sadehousut
-Raiskin sadetakki käy myös takkina
-kaunis mekko

RUOKAILU
-lautas pakki jossa kokoontaitettava muki
-Teetä
-nuudeleita paketti
-italian pata paketti
-lusikka haarukka veitsi yhdistelmä
-teesihti
-puukko
-vesipullo

TEKNIIKKA
-puhelin+laturi+kuulokkeet
-tietokone+ laturi hiiri
-muistikkuja
-Otsalamppu
-Patterit
-Varapuhelin sekä laturi ( kevyt nokialainen jossa akku riittää 7 päivää)

TAVAROITA
-ensiapulaukku
-wc-paperi rulla
-pari korua
-runokirja (johon siis kirjoitan runoja)
-muistikirja
-kyniä
-maalit+sudit
-pari tärkeää paperia
-mikrokuitu pyyheliina
-istuinalusta ( me ulkoilemme paljon metsässä)
-kynsi sakset
-pinsetit
-hammasharja + tahna
-pesupähkinöitä vaatteille
-keuhkolääkkeet
-kookosrasva ( käy yhtä hyvin iholle kuin ruokailuun)
-suola (Hyvä ihon kuorintaa ja pesuun kuten keitoonkin)
-shampoo
-hoitoaine
-antiprepsirantti (loistava säästää vaatteita pesemiseltä)
-hajuvesi
-vanupuikkoja

TÄRKEÄT DOKUMENTIT
-passini
-koiran passi voimassaolevine rokotusmerkintöineen
-omistajatodistus

KOIRALLE
-koiran kynsisakset
-korvienpuhdistusainetta
-fleksi
-kuonopanta
-talutushihna
-kuonokoppa ( pakollinen junissa)
-kokoontaitettava ruoka/vesikuppi et tarvitse kahta kuppia koska koira ei syö ja juo samaan aikaan ainakaan Ulla
-3 kuolapyyhettä
-mikrokuitu pyyheliina
-heijastinliivi
-makuapaloja
-3 annosta ruokaa eli 1,5 päivän annokset
-kakkapusseja, monessa Euroopan kaupungissa saatavilla.
Ota huomioon, että monessa kaupungissa tulee mittavat sakot, jos jätät jätökset keräämättä.
Huomaa myös, että toisissa kaupungeissa voidaan koira velvoittaa käyttämään kuonokoppaa julkisilla paikoilla
Suosittelen tutustumaan säädöksiin ennen maahan menoa.
Kakkapussit ovat meillä toimineet ihan tavaroiden suojanakin kuten korvanpuhdistus aineen, kookosravan, sekä kätevinä roskapusseina myös ja onpa niihin tungettu litimärkä kuolapyyhekin odottamaan hotellihuoneeseen pääsyä ja kuivattamista.

 

KITKEMISTÄ JA TSEKKILÄISIÄ KÄÄRMEITÄ

Kitkemisurakka sai varsin hurjan käänteen kun tarrasin valtavaan matoon, Ällötyksen ja kirkaisun sekainen parahdus karkasi huuliltani.Käärme tuijotti minua valtavine silmineen ja hetkeksi jäin vain kiinni lumoukseen.

 

 Lamya ja Petr lopettivat työt.  Lamya huusi ”Are you okey? What`s happening?”, Jokaisella kielellä kai kauhun huuto on kauhun huuto vaikka sanat eivät olisi ymmärrettävät.

Huusin ”ei hätää tarrasin valtavaan matoon ”. Kumarruin säikähdykselleni naureskellen uudestaan rikkaruohojen kimppuun tajuten ettei jätti mato ollut ryöminyt minnekään. Nostin sitä ajatuksena heittää se pidemmälle kohdasta jossa työskentelin ja silloin tuo mato käänsi päänsä. Käärme tuijotti minua silmästä silmään. Nyt todella koko ruumiini tärähti ikiaikaisesta vaistosta ja huusin ”Käärme se on käärme!!!” unohtaen täysin etteivät he puhuneet suomea.

Käärme tuijotti minua valtavine silmineen ja hetkeksi jäin vain kiinni lumoukseen.
Kaksi niin erilaista lajia tuijotti toisiaan. Silmäparit seurasivat toisen silmistä liikahdusta, välähdystä, mitä vain josta saisi viitteen seuraavasta liikkeestä. Aivot punnitsivat ja hylkäsivät valonnopeudella  mahdollisuuksia.  Kaikki lihakseni olivat pumppautuneet täyteen adrenaliinia, silti olin myös utelias.

Siihen hetkeen ei mahtunut muuta kuin minä ja tuo ikiaikainen vaisto joka käski paeta sekä sisälläni asuva uteliasuus. Niiden vääntäessä kättä päässäni Lamyan huuto ”Let me see that” purki lumouksen. Päästin irti käärmeestä joka luikerteli jonnekin rikkaruoho viidakkoon.
Sillä kertaa käärme ei ollut myrkyllinen. Tiheät rikkaruohot kasvien ympärillä eivät anna sinulle muuta mahdollisuutta kuin tunkea pimeyteen kätesi ja toivoa parasta.

YMPÄRISTÖ

 

Pieni köyhähkö kylä on ihan kävelymatkan päässä ja olemme kävelleet siellä välillä iltaisin. Minua viehättävät nämä ihanat pienet kylät jotka ovat luonnollisesti osa vanhaa ja uutta, luontoa ja teknologiaa.. Ikkunoissa satelliitti antennit ja pihalla vanha Lada sekä  liuta kanoja tepastelemassa. Kulman takana odottaa kaksi ladon kokoista härkää ja seuraavalla pihalla kävelee uljaana hohtavan valkoinen hevonen.

Viikolla tulipalo tuhosi valtavan rakennuksen keskeltä kylää. Palomiehet työskentelivät ympäri vuorokauden puuskaisen  voimakkaan tuulen heittäessä liekit uudestaan ja uudestaan roihuamaan. Vaara oli suuri mutta he onnistuivat rajaamaan palon siihen vasta uudistettuun taloon. Enää talon mustat rangat hengittävät hiljaa höyryten. Kuin valtaisa lohikäärme jonka tuli on sammutettu  ja jäljellä on vain muisto suuruudesta ja kauneudesta.

 

Petr Zitkovan kotisivut.:http://jaknapazourek.cz/
Päivät rytmittyvät täällä vahvasti aterioiden yhteyteen. Talossa on kaksi pientä lasta puolitoista sekä kolme vuotiaat. Ihailen suunnattomasti  Lamyaa ja Petriä jotka työskentelevät tilallaan väsymättä aamusta iltaan. Lamya kitkee selässään  9 kiloinen poika. Hoitaa pyykit, lapset, ostokset, ruuan valmistukset, kitkemiset. Petr on arkeologi ja työskentelee kivien parissa tehden museoille tilauksesta replikoita neoliittikauden työkaluista sekä käy kutsuttuna luennoitsijana opettamassa yliopistoissa. Hänen kanssaan hoidamme aamulypsyt ja rakentamiset.

 

Pikku mökki on saanut pikkuhiljaa sängyn lisäksi tuoleja, hyllyjä ja keittimen. Seinälleen maalaukseni ja ulkopinnalle suojauksen. On mukava kuunnella, kuinka sade ropisee kattoon ja tuuli pieksee  kulmia. Toisina öinä tuijotan mykistyneenä loputonta tähtitaivasta vuorten yllä.

 

                                                                                                                                                              Luonto on kaunista ja vehreää. Ikiaikainen maa kutsuu monen tunnin kävelyille. Eräänä iltana
kävelimme Ullan kanssa yllätykseksemme Puolaan. Näin niin kauniin auringonlaskun etten muista koskaan nähneeni.

Metsässä voi kohdata ihan mitä vain. Kuten portin keskellä niittyä taikka oudosti kaiverretun kiven, joka  heittää sinut kaukaisuuteen keskelle lapsuuden lohikäärme satujen taikaa. Tällä hetkellä elämäni tuntuukin lähinnä satujen sekoitukselta. Olen ihmemaan Liisa ja  Maija Poppanen. Suurin silmin katselen ihmeitä varjoni alta? Tänään olen täällä huomenna kukapa tietää?

 

 

POD SMERKEM ( ALLA SMERKEM VUOREN)

Eräänä päivänä sitä vain huomaa olevansa jossain hevonkuusen humpassa (tässä tapauksessa Tsekeissä) vuohipaimenena. Mitä ihmettä oikein tapahtui ? 

ENNEN LÄHTÖÄ

Neljä päivää vajaa kuukausi olen ollut rinkan ja koiran kanssa reissussa. Alku oli todella hankalaa. Siihen liittyi niin paljon tunteita.Luopuminen ihan kaikesta tutusta ja turvallisesta. Päivittäisistä tekemisistä, rutiineista, tavaroista.

Poltin henkilökohtaiset tavarani. Kaikki kirjoitukseni vuosikymmenien ajoilta. Runot joita teininä hormonimyrskyissä väkersin.  Kirjoitukset 40 vuoden ajalta. Kaikki lapsuudenaikaiset valokuvat, perhepotretit.  Hiukseni vuodelta 1972.

Vaaleat suortuvat paloivat roihuten. Sekunnissa ne olivat poissa. Pieni nahkainen ajan patinoima vauvatossuni. Hääkuvani, perhe raamatunkin. Riimuni, rumpuni, unisiepparini. En halunnut säilyttää mitään.

Minun oli kuitenkin säilöttävä työtodistukset  sekä yrityksen perustamiskirjat ja verotodistukset. Enoltani ja hänen vaimoltaan ensimmäisen taidenäyttelyn avajaisissa saamani suvun kynttilänjalka jäi myös talteen. Kaikki muu sai mennä.

Itkin ja ulvoin ja tein työtä kuin kone. Jokainen polttamani tavara antoi minulle tunteen puhdistautumisesta. Lopulta olin kuin riivattu tungin pieneen uuniin kaikki tauluni jotka sinne mahtuivat, ajattelin lyödä puukon läpi lopuista. Naapurini ja muutamat tauluja ihailleet ihmiset saivat minut lopulta tulemaan toisiin ajatuksiin ja laittamaan nekin säilöön.

Ihmiset ovat ladanneet niskaani pelkojensa koko kirjon. Alkaen siitä kuinka minulla ei ole rahaa eikä suunnitelmia, päätyen lopulta siihen kuinka törkeää on raahata Ulla mukaan matkalle.

Koirat ovat seuranneet ihmisiä sotiin ja kulkeneet uudisasutuksen mukana tuhansia maileja mutta minä olen järkeä vailla ottaessani koirani mukaan matkalle.

Olemme täällä vatsa täynnä ihanien ihmisten ympäröimänä, Ulla kuorsaa tyytyväisenä jaloissani pienen mökin lattialla. Huomenna eläinlääkäri tuo hänelle pillerin puutiaisia vastaan. Ullalla on koko iso piha käytettävissään jossa hän saa vapaasti juosta. Tai saisi mutta aina kun olen töissä hän makaa jossain lähellä ja odottaa minua.

 
Sitten me lähdemme kävelemään vuoristoon taikka kylälle ja olemme yhdessä. Haluankin nyt kysyä olisiko kenties ollut parempi viedä Ulla piikille tai antaa pois ettei hän joutuisi kärsimään siitä, että raahasin hänet mukaani ? 😀

                                                     MATKAAN

Lähtöaamuna sain ystävältäni viestin. Hän oli herännyt siihen, että hänen päässään soi Cat Stevensin Wild World, kun hän mietti lähtöämme. Viesti tavoitti minut juuri, kun olimme Ullan kanssa hypänneet taksiin päämääränä Länsisatama ja Eckeröline.

Kuuntelin siltä istumalta  kappaleen.  En voinut estää sitä, sydämeni repesi kahtia ja niin minä itkin koko matkan  halki kaupungin, kuunnellen  kappaleen yhä uudestaan ja uudestaan.

Mukanani oli rinkka ja toinen reppu jossa on tietokoneeni. Tavarat painoivat tonnin. Olin tottumaton kantamaan mukanani koko pientä välttämättömyyksien kasaa tietämättä minne olin menossa tai mitä tekemässä.

Ennen lähtöä
Ensimmäinen ilta Tallinnassa. Pod Smerkem (Alla Smerkem vuoren)

 

Ennen lähtöä..

 
Koska minulla ei ollut mitään suunnitelmaa eikä päämäärää olin päättänyt, että olen ensimmäisen yön Tallinnassa. Pelkkä lähteminen otti psyykeen päälle ihan valtavasti saatikka itsensä paineistaminen sillä, että hyppäisi vain johonkin kulkuvälineeseen päätyen jonnekin ilman yösijaa. Sitä kerkeäisimme tekemään myöhemminkin ihan tarpeeksi.
Kielipäästäni sen verran, että sitä minulle ei juurikaan ole siunaantunut. Lopultakin oikeastaan vain hyppäsin miettimättä sen enempää seurauksia. Vapaapudotus ilman laskuvarjoa tai turvaverkkoa.
 
Täällä pienessä mökissä nyt istuessa voin todeta, että ainakin tähän asti elämä on kantanut.

 

                                                                MATKALLA

 
Ensimmäinen yö Virossa. Juna asema oli vieressä joten tein illalla päätöksen, että aamulla matkustan Tarttoon (Tartu). Hyppäsimme aamulla jännittyneinä junaan mutta Virossa on helppo matkustaa. Koirasta ei mennyt maksua mutta kuonokoppa vaaditaan.

Tartussa jäin rautatien kahvilaan etsimään yösijaa netistä. Kahdeksan pitkää tuntia istuin siellä ja tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Siellä oli Maamees messut ja joka ikinen kolo oli buukattu täyteen. Nähdessäni yösijan buukkaus mahdottomuuden päätin, että haluan osallistua tulevan viikonlopun humuun oli miten oli.Jonkin ihmeen kautta sain buukattua Tartusta pe-su yöt mutta en sitä torstaista en vaikka yritin mitä kautta. Ei jäänyt vaihtoehtoa, oli lähdettävä Valgaan yöksi. Tämä kaupunki on ihan Viron ja Latvian rajalla.

 
Kun tulin ulos junasta puhelin petti minut. Ei verkkoa. Ei siis mahdollisuutta nettiin, karttaan ei mahdollisuutta soittaa hostelliin. 
Se täydellinen pimeys ja neuvottomuus opetti tietotekniikasta sen, että valokuvaa kartta jossa näkyy matka asemalta majapaikkaan. Kirjoita paperille kaikki tiedot ylös varausnumeroa myöten.  Vuorokausi ilman nettiä tai mahdollisuutta soittaa kenellekään vieraassa kaupungissa säväytti todella. Kun se on oma valintani esim.luonnon ääressä se on hyvä eikä tuota minulle ongelmia mutta, kun olen oletetusti riippuvainen siitä se tuntui jäätävältä.  Muutaman tunnin harhailun jälkeen törmäsimme vihdoin kahteen nuoreen neitiin jotka puhuivat Englantia ja osasivat neuvoa tien perille.Otin myös opikseni sen etten enää jätä varausta luojan huomaan vaan varmistan majoituksen ennakkoon.
 

Tartussa  vietimme Emajoen vierellä 5 päivää.

Hostelli jonka löysin Tartosta sattuikin olemaan aivan vastapäätä Maamees messuja. Baltian suurimmat messut ja kuten nimestä voi päätellä oli alue ladattu traktoreilla ja lehmillä ja ihan kaikella siltä väliltä.

Juttelin Virolaisen lampaankasvattajan kanssa ja samassa tajusin, että siinä minulla mahdollisuus. Olen aikoinani työskennellyt karjakkona Helsingissä Viikin tilalla päävastuualueena vuohet.Matkallani ei sinänsä ole muuta päämäärää kuin henkinen kasvu. ja koska reissaan ilman budjettia on minun yritettävä työstää muutakin kuin taiteitani tällä matkalla.

Tsekit ovat jostain syystä kutsuneet minua yli kummenen vuotta. Aina kun yritin matkustaa sinne tuli jotain muuta. Tartussa vihdoin päätin, että matkustan Tsekkeihin.

 

                              ONGELMIA VAI  RATKAISUJA?

 

Oi se olisi ollut niin helppoa. Hypätä linja-autoon ja istua siellä 21 tuntia maksaa 63 euroa ja kas ;olet perillä Prahassa. Mutta ei mitään niin helppoa meille, ehei. Mikään linja-auto yhtiö ei kuljeta koiria. Ällistys oli suuri. No joutuisimme siis käyttämään junaa. Läpi Baltian junalla. Kuulostaa helpolta mutta sitä se ei välttämättä ole, jos on kireä aikataulu. Onneksemme meillä ei ollut ja kun pääsin siihen mielentilaan että nautin vain matkasta se oli upeaa.  Netistä et löydä yhtenäisiä varmoja tietoja junista ja vaihdoista. Joten jouduimme matkustamaan aina etapin kerrallaan ja yöpymään matkan varrella joskus kolmekin päivää odottaen jatko yhteyttä. Vaikeus oli aina rajaa ylittäessä ei niinkään maan sisällä. Sisäisissä vaihdoissa odotusaika oli yleensä kolme tai neljä tuntia jonka ajan yleensä hyödynsin jaloittelemalla ja etsimällä syötävää.

 
Kaikkea ei todellakaan tule mietittyä kotona kuten, että miten menet rautatieasemalla vessaan 2 rinkan kanssa, yhden muovikassin jossa on ruoka seuraavaan aamuun, sekä 50 kiloisen koiran? Jos sinulla ei ole aikaa riisua reppuja yltäsi soluttaudut ohi maksujen ja pyörivien teräksien vessaan. Sitten koppiin jossa rojahdat pytylle niin että koko pytty tärähtää. Voin hyvin kuvitella olevani 200 kiloinen. Teet hätäsi tuossa sekamelskassa, pyyhit, ponnistelet takaisin hennoille jaloillesi ja kiskot työnnät revit ja kiroilet itsesi ulos uudestaan ohi pyörivien teräksien. Niin ja tietenkin juotat koirasi ja kumartelet painot vartalollasi edes takaisin.
 
Kaupassa käyminen koiran ja tavaroiden kanssa? Unohda se. Koiraa ei uskalla jättää kaupan ulkopuolelle. Aika moneen kahvilaan olen päässyt koiran kanssa mutta lukuisiin en. Takseissa sama käytäntö kuin suomessa jotkut ottavat koiran useat eivät.  Pissa hätä junassa? Pidätä kuusi tuntia tai ota mukaasi koira ja tavarat junan vessaan.
 
Ulla syö yleensä lihaa. Onneksi kuitenkin kuivamuonakin menee. Koska en luonnollisesti voi raahata mukanani kuin ehkä 3 aterian verran ruokaa ratkaisin ongelman näin. Ostin pienen pussin kuivamuonaa jossa varoiksi aamu ja ilta ateria. Olen hyödyntänyt kananjalkoja lihatiskiltä sekä jauhelihaa.

Kasvaminen on myös sitä, että tunnet ylpeyttä pärjätessäsi ja keksiessäsi kaaoksen keskellä ratkaisuja. Kasvaminen sattuu eikä ole helppoa mutta se vahvistaa ja antaa uskoa omaan itseen.

 
 

                                                          KESKI EUROOPPA

 
 

Niinpä me siis matkustimme läpi Baltian pysähdellen kaupunkeihin : Riiga ( siellä olimme kanavaristeilyllä Ullan kanssa, huoneemme sijaitsi ullakkoikkunan alla ). Daugavpils ( ihana kaupunki, ihana tunnelma, upea täysikuu sekä mahtava Stefan joka puhui Suomea ja jolta sain monta loisteliasta ajatusta). Vilnus ( en edes muista tätä pysähdystä) Kaunas ( en tätäkään) Bialystok ( tämän muistan huikea väsymys ja huone kapakan yläkerrassa, parasta antia juna Prahaan).

Tsekit: Junamatka Puolasta  oli pitkä ja vaiherikas mutta saapuminen Tsekkihin löi minut ällikällä.

 
Miten kaunis maa. Vihreä ja joka puolella kumpuilevat kukkulat taustalla siintävät vuoret. Kun en enää nähnyt maisemia pimeyden vuoksi tuli täysikuu kurkkimaan junan ikkunasta sisään kukkuloiden yllä.
Saapuminen kattoi kaikki odotukseni ja myös ne joita en tiennyt odottaneeni. Se tunne kuin olisin tullut Kotiin ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan. Praha (vietimme siellä 2 yötä, törmäsin mahtaviinkatutaiteilijoihin, näin ihanan esikaupunkialueen sekä vuorenkorkuiset kerrostalot, ylitimme Vltavan matkalla rautatieasemalle, riemuitsin ja nauroimme kuljettajan kanssa) Kryštofovo Údolí ( lumottu kylä jota en eläissäni unohda ja jota voin täydestä sydämestäni suositella kaikille muille paitsi liikuntarajoitteisille) ja vihdoin siellä päätös liittyä Workaway sivustolle ja katsoa mitä maailma tarjoaa.

Ja se tarjosi meille tämän ihanan paikan kylässä nimeltä Jindřichovice pod  Smerkem.

 

Ihanan nuoren perheen luona jotka ovat kuusi vuotta sitten tehneet oman hyppynsä ja muuttaneet kaupungista maalle. Täällä on vuohia ja lampaita, aasinkokoinen pukki, sekä seitsemän kanaa. Kasvitarha jossa kasvatetaan ruokaa omiin tarpeisiin sekä kukkia myyntiin. Teen työtä 4-5 tuntia päivässä 5 päivän ajan ja saan majoituksen sekä kolme ateriaa päivässä. Saan tilaisuuden oppia englantia ja tsekkiä. 

Oppia kaikkea vuohista yrtteihin ja mikä parasta saan tutustua ihaniin ihmisiin ja nähdä sitä oikeaa todellista elämää ja kuulla maasta ja sen tavoista.  Smerkem vuori odottaa valloitustaan ja ehkä me nousemme sinne joku päivä. Kitkemisen, lypsämisen, istuttamisen ja lastenhoidon jälkeen.

Tuopa huominen mitä tahansa tullessaan olen onnellinen, että lähdin. Budjetti on minimaalinen mutta  tällä hetkellä meillä on kaikki mitä tarvitsemme. Ja se on se millä on aidosti väliä.

Olen todella ylpeä,etten elä koko elämääni peläten mitä kaikkea voi sattua vaan ymmärrän, että jos kellomme soivat on aivan sama missä olet ne soivat silti. Oli sinulla rahaa tai ei.

Kukaan ei voi välttää kuolemaa voi vain elää hyvän elämän. Ja raha kysymykseen voin vain vastata vastakysymyksellä :Kuinka paljon Sinä  tarvitset rahaa  Uskaltaaksesi elää ?