Julkaistu

ONKO RAKKAUS TODELLISTA?

Jos ei ole koskaan kokenut miehen ja naisen välistä rakkautta, mistä voi tietää onko tunne juuri sitä vai vain rikkoutuneen mielen toive pelastuksesta? Voiko olla tietämättään rakastunut 18 pitkää vuotta? 

Aika ajoin elämäni varrella luulin olevani huumaavan rakastunut. Jälkeenpäin tarkasteltuna huomasin, ettei se ollut millään muotoa rakkautta. Yhdessäkään suhteessa ei ollut muuta, kuin harhaista todellisuutta ja mustien silmien piilottelua. Jälkeenpäin tajusin ajautuvani noihin suhteisiin koska rankaisin itseäni. Lapsena koettu silmitön väkivalta opetti minulle oudon tavan ”rakastaa”.
Koska kaikki eheytyminen kulkee sykleissä nostivat viimeaikaiset tapahtumat menneisyyden hiekkalaatikon uudelleen tarkasteluun. Sieltä pulpahtivat esille väkivallankierteet ja kieroutuneet suhteet. Syvissä vesissä uidessa huomasin mieleni vaeltavan myös häneen.Siihen mielettömään kesäiseen päivään, kun olin onnellinen jonkun miehen kanssa.  Aidosti.
Tiedän kyllä, että aika kultaa muistot, mutta uskokaa minua olen kahdeksantoista vuoden aikana kerennyt käydä tuon tapahtuman läpi miljoonaan kertaan.


                                                         

                       


Olimme silloisen mieheni kanssa leiriytyneet Porkkalan niemeen telttailemaan, kuten niin monesti ennenkin. Paistattelimme päivää rantakallioilla. Uimisen jälkeen riisuin märät bikinit ja pukeuduin pitkään t-paitaan. Tarkoituksena nauttia auringosta ilmapatjalla lepäillen. Kesäpäivän raukeus tuuditti meidät kuitenkin uneen.
 Heräsin siihen, että joku töni minua ja sanoi, että olisi syytä vetää t-paitaa alemmaksi taikka peitellä itseään muuten. Mökkinsä laiturilta hän oli huomioinut yhtäkkisen vesiliikenteen lisäyksen. Miesten ohjaamat veneet tekivät uusinta kierroksia niemen nokassa. Hän lähti tutkimaan asiaa. Syy selvisi tuota pikaa. Herrasmiehenä hän päätti kohteliaimmin puuttua asiaan. Hänen vaaleat laineilevat hiuksensa ja uskomattoman siniset silmänsä täydellistä rusketusta vasten, ovat porautuneet syvälle sieluni sopukoihin. Hän on kuin kaunista unta.

                                                   

Aloimme juttelemaan. En saanut silmiäni irti hänestä. Ei hänkään minusta. Hänen huuliltaan liukui kaunis kohteliaisuus, joka kietoutui ympärilleni kuin halaus. Se oli hullua vetovoimaa. Suurien tunteiden ihmetystä. Jotain outoa asteli elämääni siinä hetkessä.
Me vain tuijotimme toisiamme. Lumous särkyi silloisen mieheni hämmentyneeseen liikahdukseen. Päädyimme viettämään sen päivän veneillen ja hassutellen kaikki yhdessä.

Ainoan kerran elämässäni tuli silloin kokeiltua vesisuksiakin. En päässyt niiden päälle useista yrityksistä huolimatta. Halusin silti vauhdin huumaa. Pyysin  häntä ajamaan venettä täysillä eteenpäin. Vauhti, veden kitka ja  vajoaminen yhä syvemmälle. Tulin veneen perässä, kuin venäläinen sukellusvene. Mitkä naurut saimmekaan sen jälkeen, adrenaliinin vapautuessa kehosta. Salaperäinen ”kauniin naisen saari”, jonne rantauduimme. Kyläkaupan laiturilla ihailin salaa hänen ruskettuneita pohkeitaan ja hymyilimme toistemme silmiin.Illalla grillikatoksella jutellessa tuntui, kuin olisimme tunteneet aina ja se vei meidät melkein läheisyyteen.
Mutta minä olin suhteessa, olin ollut jo useamman vuoden.

Muistan kuinka lähdimme seuraavana päivänä pois. En olisi halunnut lähteä. En halunnut palata mieheni kanssa kotiin. .Se kaikki oli niin hämmentävää. Tunsin suunnatonta tuskaa. Halusin repiä auton oven auki ja juosta takaisin. Etsiä hänet ja seisoa hänen edessään. En kuitenkaan tehnyt sitä. En uskaltanut. En kerta kaikkiaan uskaltanut luopua siitä ”turvaverkosta”, joka minulla silloin oli. Mies, jota luulin rakastavani vaikka tiesin syvällä sisälläni, ettei siitä ollut kyse. Vain yksi ”tuttu helvetti” lisää. Helvetti josta ei lähdetä kävelemään, koska tuntematon pelottaa. Ja niin minä matkustin pois, koska en uskaltanut hypätä. En ottaa selvää. En, vaikka syvällä sisälläni sydämeni itki kauhusta moista tuhlausta kohtaan.

                                               

   
Jokaisessa elämäni tarinassa asuu silti opetus. Minulla kesti 18 vuotta keksiä tämän tarinan opetus.

Juhannuksena palatessamme ystäväni kanssa Porkkalan niemestä, kuuntelin päässäni soivaa renkutusta ”Olisitpa sylissäni”. Kappale oli soinut päässäni jo monta tuntia. Se oli etäisesti tuttu mutta en tiennyt edes esittäjää. En kuuntele radiota, joten on ihmeellistä mistä korvamato oli tullut. Autossa etsin YouTubesta tuon kappaleen. Kuuntelin laulua ja sen sanoja. Ihokarvani nousivat pystyyn. Tuon kappleen laulaa Antti Ketonen ja sanat menevät näin:

”Vieläkin toisinaan, kun iltaisin käyn nukkumaan  

Mä mietin miksi sua en saanutkaan
Aika tuo ollut ei kai oikea ja tieni vei
Sun luotasi kun rakkauttakin pakenin

Tuo kohta ”Tieni vei sun luotasi kun rakkauttakin pakenin”. Se vastasi kaikkiin kysymyksiini. Olen eräässä syksyisessä haastattelussa todennut:  ” Ei pelottavin asia maailmassa ole hypätä lentokoneesta, hypätä benji taikka kiivetä Kilimanjarolle. Pelottavin asia maailmassa on Rakastaa. Niin pelottavaa, että kaikki ihmiset juoksevat sitä karkuun, kun se löytyy se aito tunne”.

Ymmärsin, että pakenemalla pelottavia asioita minä olen haavoittanut itseäni. Päätin luopua toivosta kohdata hänet jonain kauniina päivänä uudelleen. En aio myöskään tuhlata elämääni yrittäen keksiä aikakonetta. Sillä nyt minä tiedän, että rakkaus on todellista.

Minun pitää vain uskaltaa antaa sille mahdollisuus.

Kesäisin terveisin Riikka-Lea
                                              

                                                                     


Julkaistu

JUHANNUS KAIKKIEN JUHLIEN ÄITI

 Miten tuon kauniin, ihanan, luonnonläheisen juhlan vietto on sitten muuttunut vuosikymmenien saatossa? Miksi se sykähdyttää edelleen ja laittaa sydämen laulamaan salaperäisen kesäyön laulua?

Porkkalan Niemi 2018

Nuorena oli erittäin tärkeää, kenen kanssa oltiin ja varsinkin millä festivaaleilla tuo aika vietettäisiin. Suunnittelut ja kyselyt aloitettiin heti uudenvuoden jälkeen. Mitkä festarit olisivat parhaimmat. Missä olisi parhaat artistit. Ennen kaikkea oli tärkeää missä olisi paras meno. Viime hetkinä piti etsiä jostain teltta ja makuupussi. Eväiksi festivaaleille löytyi yleensä pala makkaraa ja sipsejä. Juomana olutta ja muovipullossa pontikkaa. Ystävät katosivat joskus ihmismereen mutta aina sitä löytyi lisää juttuseuraa. Teltta joka katosi tuhansien muiden samanlaisten telttojen joukkoon.  Jos satuit löytämään telttasi. Ettei vaikkapa myrskytuuli ollut riepotellut sitä mennessään, niin kuin joskus kesäisin kävi. Melkein aina sattui sitten jotain muuta. Makaat teltassa ja joku laskee sepaluksensa sisällön sen päälle. Kusen hajuisessa teltassa kylkeä kääntäessä kuulet festivaalien hiljentymättömän metelin. Joku oksentaa lähellä teltan lievettä ja ihmiset kompuroivat epävarmasti teltannarujen yli. Kun viimein rauha laskeutuu ja saat hetken unta niin eiköhän joku kännisempi kaadu telttasi päälle.

MUSIIKKI,  IHMISET, VESSA JONOT. HÄTÄINEN PESEYTYMINEN JÄKYLMÄSSÄ SUIHKUSSA. KOTIIN PALATTIIN KALPEANA, HILJAISENA, HIEKKAA HIUKSISSA JA OKSENNUKSEN MAKU SUUSSA. ILMAN TELTTAA. 

                        

Teija ja Ulla Porkkalan niemi 2018

    En tiedä onko pelkästään perisuomalainen tapa viettää juhannus luonnon helmassa. Aina silti piti päästä maalle juhannusta viettämään. Joskus 1990 luvun alkupuolella jäin juhannuksena Helsinkiin. Päätin lähteä kaupungin keskustaan. Muistan kuinka kaupunki, oli autio kuin atomipommin jäljiltä. Koko matkalla Kumpulasta Rautatientorille tuli vastaan vain 3 linja-autoa. Omassa linja-autossani olin ainoa asiakas

Sitten tuli perhe. Teltalla kierrettiin milloin missäkin leirintä alueella. Ruokaan kiinnitettiin huomiota ja tärkeää oli minne halusi mennä. Joskus juhannus meni töissä muun perheen lähtiessä alun perin yhteisesti suunnitellulle kalastusreissulle. Ainoa lohtu oli neljän päivän rankka sade ja kahden viikon kuluttua tilipussi. Jossain kohti kulkijan luonteeni suostui antamaan miehelleni periksi, luopumaan teltasta ja sitouduimme kesämökkiin. Siellä sitten vietettiin juhannusta hyvän ruuan ja yhdessäolon merkeissä. Ruuasta ja grillaamisesta oli tullut tärkeä osa juhlaa. Piti olla uusia perunoita, silliä, voita, paria sorttia salaattia, pihvejä, makkaraa, kesäkastiketta. Grillaus oli tärkeä osa joka juhannusta.

KOTIIN AJELTIIN MIETTIEN OLIVATKO PROMILLET JO LASKEUTUNEET


Porkkalan Niemi 2018


Myöhemmässä vaiheessa elämää alkoivat perheettömät sinkku juhannukset uudelleen. Juhannuksena löysi itsensä ystävättären kanssa mökiltä syömästä jäätelöä ja nauramasta. Halu vetäytyä yksin mökille yllätti seuraavana juhannuksena. Rantasaunan lempeät löylyt ja koivun tuoksu vihdasta puhdistivat niin sielua kuin mieltäkin. Pitkiltä kävelylenkeiltä koiran kanssa tarttui mukaan kesäisen kedon kukkia. Koska ranta saunan löylyt olivat niin rentouttavat ja olo oli hyvä ei jaksanut edes kokkoa lähteä katsomaan. 

Kaupunki juhannukset ovat löytäneet rytminsä. Aatto iltoina hakeudutaan ystävien kanssa tanssimaan ja kokkoa katsomaan. Nauru raikaa ja olo on loistava. Juhannuspäivänä on pakko päästä luonnon kauneudesta nauttimaan hyvää ruokaa syöden. Kotiinpäin kulkiessa hymy hiipii nykyään aina huulille. Kiitollisena miettii, kuinka kaunis Suomen kesä onkaan. Enää ei haise oksennus eikä tarvitse miettiä huteraa oloa. On vain kiitollisuus kuinka upea voikaan keskikesän juhla olla.

SALAPERÄINEN JUHANNUKSEN TAIKA SAAVUTTI VIHDOIN MINUTKIN.

          Kiitos Teija ja Ulla Juhannuksesta 2018 💓

Porkkalan Niemi 2018

Olen perustanut Vapauden Asemalle myös You Tube kanavan Vapauden Asema, josta voi seurata matkaani. Tästä linkistä voi kanavan tilata ja saa videot näkyviin heti niiden ilmestyessä. Seikkailen videoissa niin Euroopassa kuin täällä koto Suomessakin, Mongolian matkaa odotellessa 💓😇


Tässä videossa JUHANNUS 2018


VAPAUDEN ASEMA YOU TUBE

Julkaistu

SLOVAKIA-HELSINKI   MATKA MENNEISYYDEN SATAMAAN

Istuin junassa matkalla Bratislavaan. Pieni hytti oli kyllästetty useilla jaloilla. Oli kuumaa ja tunkkaista. Ulla levisi lattialla, kuin vihimäinen pullataikina eivätkä kaikki ihmiset pitäneet asiasta.

Puolassa päätin, että haluan vihdoin meren rannalle. Otin suunnaksi Kroatian.Ystäväni Varpu sattui olemaan omalla matkallaan palaamassa kohti Pohjolaa. Päätimme nähdä siellä jossain Euroopassa. Maaksi valikoitui Slovakia.
Saavuimme läkähdyttävän kuumaan Bratislavaan ja tunsin riemua koska ihan kohta pääsisin viettämään tuokion aikaa tutussa seurassa.Hotelli oli minulle aika moinen yllätys vaikka rakastankin kaikkea värikästä. Itse olin skipannut aiemmin juuri sen hotellin ja varannut muualta yösijan. Nyt ystäväni toive, että majoittuisin Ullan kanssa samaan hotelliin sai minut odottamaan mitä tulemaan piti. Hotelli näytti etäältä lasten tivolin teltalta liehuvine viireineen ja sarjakuvamaisine väreineen. Läheltä se oli kuin värikkäästä muovailuvahasta tehty noidan talo, joka oli huolimattomasti nakattu mäen juureen, juna-aseman kylkeen pahaa aavistamattomia lapsia houkuttamaan.

 

Kuva Aicha

Siltikin hotellin isäntä, vaatimaton hiljainen taiteilija ja hänen sydämellisyytensä saivat minut iloitsemaan tuosta kummallisesta yösijasta. Riemuitsin taulujen katselusta ja olin otettu hiukan laihasta kahvista jota tuo värikkäästi pukeutunut vanaha herra minulle tarjosi tervetuliaisiksi. Ihmettelin huoneiden ja käytävien värikkyyttä.Nautin siitä, että joku uskalsi olla niin vahvasti erilainen. Vinot ikkunat liiloissa seinissä olivat kuin hullunkurisen taiteilijan heittämä piste iin päälle.
Ilmeisesti tuo hotelli on nähtävyys ja taiteilija talo jonne matkustetaan yöpymään ihan varta vasten. Illalla jostain hennosti kuuluva pianokonsertto kruunasi tunnelman. Missään ei näkynyt ketään. Vain värikkäitä ovia toisensa jälkeen ja tauluja taulujen perään kauniin musiikin kiiriessä tyhjillä käytävillä.

Olin kirjoittanut kirjaa kokemuksistani entisessä elämässäni. Olin jopa lähettänyt tuon ”oksennuksen” kustantajille. Tiesin jo silloin, ettei se ollut valmis. Siitä puuttui se kaikki hyvä minkä tähden sitä alun perin rupesin kirjoittamaan. Vai rupesinko alun perin sitä kirjoittamaan vain saadakseni vihdoin itsestäni ulos sen kaiken minkä piti tulla ulos. Niin tai näin kirjan oli lukenut vain kaksi henkilöä.

Ava, Varpu, Aicha,Lluvia

Puhumme yöllä Varpun kanssa suunnitelmistani. Luonnollisesti kirjoittaminen jota rakastan kuten maalaaminenkin nousivat esille. Sitä myötä puhuimm jonkin verran kirjastani.
Aamulla sain viestin Varpulta olinko hereillä? Hänen huoneessaan muut matkalaiset vielä nukkuivat. Pyysin hänet huoneeseeni juttelemaan. Tunsin jotain epämääräistä kaiherrusta mutta en osannut yhdistää sitä oikein mihinkään.  Yhtäkkiä kyyneleitä nieleskellen sanoin hänelle ”Tämä on minulle todella vaikeaa mutta päätin, että haluan luottaa sinuun. Jos haluat voit lukea kirjani. En tiedä mitä mieltä tulet minusta sen jälkeen olemaan mutta haluan silti tehdä tämän”.
Ei ollut väliä näkikö hän kaikki varjoni. Minulle oli tärkeää, että olin uskaltanut tehdä sen Hän otti muistitikkuni ja meni omaan huoneeseensa lukemaan menneisyydestäni.

Lähdin hermostuneena Ullan kanssa lenkille. Kiipesimme korkealle kukkulalle josta oli näkymät yli koko sumuisen Bratislavan. Aurinko kipusi taivaalle. Kävelin ja katselin mutta en pystynyt juurikaan nauttimaan näkymästä.Tuijotin kaupunkia eikä se sykähdyttänyt minua millään lailla. Mäen päälle oli rakennettu taloja joista oli hulppeat näköalat. Se sai minut kysymään itseltäni haluaisinko joka aamu herätä talosta jossa katselisin savusumun tukkimaan kaupunkiin. Vastausta ei tarvinnut miettiä. En ole varma mistä tunteeni johtui  mutta  Bratislavassa minulle tuli tunne, että olisin helpottunut päästessäni kaupungista pois.

 

Aamuinen Bratislava, Slovakia.

Palatessani hotelliin Varpu oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun oli saatava kirja valmiiksi. ”Sinun on tultava Suomeen takaisin ja kirjoitettava se ehdottomasti valmiiksi. Matkan päällä et pysty keskittymään”. Tiesin hänen olevan oikeassa sillä kahden kuukauden aikana en ollut kertaakaan kajonnut tuohon tekstiin. Vaikka olin lähtiessäni päättänyt kirjoittaa kirjan valmiiksi tien päällä.
Samassa sekunnissa päätin palata heidän kanssaan takaisin. Se kaikki oli yhtäkkiä niin selvää.

Puolassa näkemäni uni jossa Reiki opettajani käski painokkaasti minun mennä Kellariin. Mietin pitkään mitä se tarkoitti sillä käsky oli niin ehdoton, että heräsin siihen. Koko matkan takaraivossani nakuttanut epämääräinen tunne, että minulla oli asioita kesken.
Jätin kirjan kirjoittamisen kesken ja vain hyppäsin vaikka Kellarissani on vielä haudattuna häpeäni ja syyllisyyteni. Kirjoittamatta oli myös kaikkein tärkein ja voimauttavin osa: Miten minä selvisin.

Varpu ja minä työn touhussa junassa. Kuva Aicha.

Tiedän tarvinneeni tuon huikean irtioton. Sen mahtavan loikan millä vapautin itseni kaikista siteistä. Tarvitsin tilaa ja aikaa, tuhansia kilometrejä matkaa nähdäkseni seuraavan askeleeni.
Saavuimme Ullan kanssa maanantai yönä Helsinkiin. Koko viikon olen kirjoittanut sormet savuten. Elänyt ahdistuksissa ja itkenyt. Uskon että alkuviikon ahdistuksessa oli mukana paljolti myös käänteistä kulttuurishokkia. Laivalla en osannut lopettaa englannin puhumista meni muutama tunti tajuta, että voin puhua taas suomea, ihmiset ympärilläni ymmärtävät sitä.

Kaksi vuotta sitten aloittamani kirja on se mikä vielä hetken pidättelee minua menneisyyden satamassa. Sitoo häpeän ja syyllisyyden kahlein minut koti kaupunkini rannoille. Elämäni alkoi tässä kaupungissa. Menneisyyteni ovi on suljettava juuri täällä. Vain siten ympyrä sulkeutuu.
Magneetin lailla satama vetää minua puoleensa. Kävelen joka ikinen päivä sinne Ullan kanssa. Tunnen repivän kaipuun hypätä purjeveneen kyytiin ja seilata häikäisevän siniselle ulapalle.

Kiiruhdan takaisin kirjoittamaan. Hyvin pian olen Vapaa jatkamaan matkaani, kun menneisyyteni ankkuri on lopullisesti irrotettu.

 

Zen Varsova


 



                                     

 

Julkaistu

PALATSIN SALAISUUDET

  Täällä Puolan Maciejowiecissä ihan muutaman sadan metrin päässä linnuntietä, vuoren laella, sijaitsee vanha palatsi. Eräänä iltana kuulin sen tarinan ja ihollani kulki kylmät väreet. 

En tiedä miksi paikka kutsui minua yhä uudelleen ja uudelleen luokseen. Se sai minut tuntemaan suurta uteliaisuutta sekä rauhallista iloa. Joidenkin paikkojen energia vain on sellainen. Rakennukseen ei ole pääsyä koska se on aidattu kokonaan. Se on tuhottu ja ryöstetty, se on jopa kokenut tulipalon ja silti se seisoo vakaana aidan takana. Uteliaisuutta herättävänä niille jotka pystyvät katsomaan sen rapistuneisuuden läpi ja näkemään sen uljauden. 
                                           NEIDON TARINA     
Koko tämä uskomattoman kaunis suuri alue on ollut palatsin aluetta aina vesiputouksille asti. Kävellessä valtavissa vehreissä lehdoissa ikivanhojen puiden alla voi upota osaksi mennyttä aikaa. Kuulla hevoskärryjen rahinan ja nähdä herraskaisen päivänvarjon heilahtavan kuopan osuessa kohdalle. Tuolla kaunis neito naurahtaa kainosti viuhkansa takaa. Vierellään sakettiin pukeutunut mies jonka puuteroidut kiharat ja nilkkasukat ovat viimeistä muotia. Takana kulkee tummanpunaisessa puvussaan, valkoinen esiliina tiukasti paikoillaan, vanhahko täti vartioiden, jottei vain miehen käsi etsiytyisi ennenaikaisesti neidon valkeaan unelmaan.

Nuori palvelijatar kiiruhtaa verkapuvussaan puukengät melkein äänettöminä askareillaan, iso kori jo ammoin karhentuneissa käsissään. Hän ohittaa penkin ympärille ryhmittyneen ryhmän.  Nuoret miehet esittävät parastaan upealle kaunottarelle jonka monikerroksinen suuri hame leviää putouksena alas penkiltä, peittäen tarkoin kauniit silkkiset kengät ja sirot nilkat. Ehkäpä joku kolmesta voittaa neidon suosion ja saa tanssia hänen kanssaan illan suurissa juhlissa missä kyntteliköt luovat salaperäisen varjonsa jokaisen kasvoille. Valtava peili moninkertaistaa tanssin pyörteissä kahisevien hameiden määrän. Valkoinen käsine nousee ja koskee toista kättä. 

Hetkeksi musiikki taukoaa ja sisälle voi kuulla etupihan soran rahisevan, kun kiireellä ratsastettu musta hevonen jarruttaa kiivaasti myöhäisen vieraan käsittelyssä. Naisten päät kääntyvät ja salin läpi käy kohahdus. Miehet kohottavat kulmiaan epämieluisan tunteen vaeltaessa selkärankaa pitkin. Kaukainen häivähdys kateudesta torjutaan ennen kuin se valtaa ajatuksissa enempää tilaa. Polvet notkahtavat hieman kuin kunnioituksesta. Sopivan kosijan syvän sininen puku keltaisine koristuksineen, korostaa kiiltäviä tummia hiuksia, jotka on sidottu niskaan silkki nauhalla. Katse tavoittaa upean kaunottaren ja silmät kiinnittyvät häneen kuin koukut vieheessä.

Upea kaunotar vain ei näe ketään salissa. Hän istuu esillä ja silti piilossa isänsä herttuan vieressä. Silmät katsovat kaukaisuuteen ja huulille karkaa pieni hymy valaisten kasvot hehkullaan sisältäpäin. Hän on siellä taas. Salaisessa kohtaamisessa ympyrän muotoisen lehdon keskellä. Vihreät lehdet peittävät neidon ja maatilan pojan salaisuuden. Hengitys on kiivaasta, sydän lyö nopeasti. Salailun jännitys moninkertaistaa tunteiden kirjon. Se on sekoitus halua, pelkoa ja epätoivoa. Kosketus polttaa sytyttäen tulen. Kaipaus tuntuu repivän halki ihon paljastaen alastomuudellaan syvän rakkauden.

Eräänä päivänä neito on poissa vain hänen kylmennyt ruumiinsa makaa arkussa. Maatilan pojan sielu repeää irti rinnasta eikä enää koskaan palaa. Vain tyhjä kuori toimii askareissaan läpi yksinäisen elämän.
Putosiko neito todella hevoskärryistä vai riistikö hän hengen itseltään epätoivoisen rakkautensa tähden? Tuskin koskaan saamme siihen vastausta mutta täällä paikalliset kertovat vieläkin nuo molemmat versiot aprikoiden.

                             
                                         KADONNUT TAIDEAARRE
Kun 1941-1943 eri maiden suurlähettiläitä lähetettiin turvaan, saapui Palatsiin Japanilainen suurlähettiläs. Mukanaan hänellä oli valtava määrä taideaarteita. Aarteet katosivat mystisesti ennen suurta tulipaloa. Kukaan ei ole koskaan löytänyt niitä. Tulipalo tuhosi pahasti palatsin sisuksen. Kuin ihmeen kaupalla säästyi valtava salin peili josta vielä voi nähdä kuvajaisensa heijastuvan.

Ja kuten kaikki kätketyt aarteet saa tämäkin mielikuvitukseni lentoon. Mitäpä jos jonakin päivänä osut vanhan mausoleumin luokse, jonka maassa oleviin kivi laattoihin on kiinnitetty rautaiset vetimet. Vuosikymmeniin kukaan ei ole kiinnittänyt niihin huomiota sillä ne ovat painuneet syvälle kiveen ja muuttuneet näkymättömiksi olemalla kaikkien näkyvissä. Huomaisitko sinä ne? Yrittäisitkö kenties nostaa niitä? Jättäisitkö leikin sikseen koska sormesi eivät saa niistä minkäänlaista otetta?  Jatkaessasi matkaa vetimet lepäävät hiljaa odottaen jotakuta joka vihdoin näkisi mahdollisuuden niiden takana.
                 
                                               SAKSALAINEN HERTTUA
Kävin valokuvaamassa rakennusta aidan raoista ja oven yläpuolella oleva reliefi kiinnosti minua. Minulle tuli mieleen, että se oli saksalainen. Jokin siinä antoi sen vaikutelman, vaikka en tiennyt palatsista silloin tuon taivaallista. Myöhemmin kysyin asiasta ja tunteeni osoittautui oikeaksi, se oli todella saksalaisen perheen vaakuna. Palatsissa asui saksalainen herttua, joka oli osallisena suunnittelemassa Hitlerin salamurhaa. Ikävä kyllä he eivät onnistuneet suunnitelmassaan. Hän oli armeijan hierarkiassa korkealla sodan aikana ja samaan aikaan hän piilotteli palatsissaan juutalaisia karkureita auttaen heitä uuteen elämään. Hän jäi kiinni ja hänet passitettiin Auschwitziin. Sodan jälkeen hän palasi palatsiin mutta hänen kuntonsa oli  niin heikentynyt, että hän kuoli pian sen jälkeen.

Palatsi on saanut kokea suurta kärsimystä ja suurta kauneutta. Pelkoa rohkeutta ja rakkautta. Nyt se on ostettu ja joku haluaa oikeasti restauroida sen entiseen loistoonsa.
Kaikista kolmesta tarinasta minua sykähdytti eniten saksalaisen herttuan urheus. Olen ollut yleisen mielipiteen vanki. Opetettu jo koulussa vihaamaan Hitlerin saksalaisia. Ja siinä se oli useita vuosikymmeniä myöhemmin. Toinen näkökulma asioihin, jotka niin kamalan usein esitetään lapsillekin tarkoituksellisen mustavalkoisina.
Minun piti todella matkustaa pois Suomesta saadakseni toisen näkökulman asioihin. Ymmärrän vihdoin todella sanonnan Matkailu Avartaa.



Sen verran on lisättävä että jokainen kiinnostunut voi kahlata lisää historiallista faktaa netistä. Minä kirjoitin sen niin kuin tarinat ennen levisivät. Kuulin sykähdyttävän tarinan ja päätin kertoa sen eteenpäin tekemättä siitä historiallista faktaa. 

Sen mitä näen sieluni silmin kävellessäni erilaisissa paikoissa lisäsin myös tarinaan hauskanpidon tähden ja koska rakastan kirjoittamista.
Ihania luovia kesäpäiviä kaikille ja terveiset Puolasta
T:Riikka-Lea ja Ulla

 

Julkaistu

  WORKAWAY, MITÄ IHMETTÄ SE ON?

Workaway, mitä ihmettä se on? Tämä kysymys nousi ensimmäisenä huulilleni, kun ystäväni ehdotti, että voisin mennä Workaway hommiin matkallani.

Istuin Tšekeissä Kryštofovo Údolíssa joltisessakin valuuttakriisissä miettien mitä tehdä, kun muistin ystäväni neuvon. Hän oli ollut pienen tyttärensä kera Workawayerinä Latvialaisella yrttitilalla, jolla hän oli oppinut paljon teen valmistuksesta. Koska minua kiinnostaa myös uusien asioiden oppiminen sain hyvän lisäsyyn tutustua sivustoon. Workaway sivusto on paikka, jossa apua tarvitsevat ihmiset ja majoitusta sekä ruokaa vailla olevat halpa matkailijat euroopassa kohtaavat. Se on tapa säästää matkakuluissa ja harrastaa samalla kulttuurin vaihtoa sekä oppia uusia taitoja. Annat työpanoksena 20-25 tuntia viikossa  (4-5 tuntia päivä) ja saat vastineeksi kolme ateriaa ja majoituksen. Jopa niinä kahtena päivänä viikossa, kun et tee töitä. Minulle suurimmat kulut tulevat yöpymisistä koiran kanssa hosteilleissa taikka hotelleissa. Halpoja huoneita löytäisin kyllä yksin matkustavanakin mukavista paikoista.  Ullan kanssa, joudun aina varaamaan kokonaisen huoneen käyttööni. Koirasta menevä maksu on yleensä huimasti suurempi, kuin oma maksuni.
 
 

Workaway, mita ihmetta se on? Halpa tapa matkustaa pitaa sisallaan vaikka vuohien hoitamista, kuten Pod Smerkemissa, Tšekkoslovakiassa, jonne paadyimme.
 
Loin sivustolle ensin profiilin jonka jälkeen tutustuin rauhassa sivustoon. Siellä on monenlaisia töitä maatilatyöskentelystä aina gallerian rakentamiseen. Taisin nähdä, jopa juna-aseman remonttiapua, jonkun ryhmän etsivän.   Paikkoja on ympäri maailmaa ja sivustolla vieraileekin 4000 ihmistä viikottain. Mitä itse selasin, siellä oli, jopa kilpikonnien pelastusta kaukokohteissa.  Itse etsin tällä hetkellä Euroopan kohteita mutta on hyvä tietää mahdollisuudesta auttaa myös luontoa, jossain sinistäkin sinisemmän meren äärellä.

 

KÄYTÄNNÖN NEUVOJA

Kirjaudu sivustolle Workaway luodaksesi itsellesi profiilin. Siellä voi luoda myös pariskunta profiilin tai ymmärtääkseni ystävä profiilinkin, jos reissaatte yhdessä ystäväsi kanssa.
 Minulle profiilin luominen maksoi 30 euroa, koska matkustan yksin. Huom. sivut ovat englanniksi ja profiilikin luodaan englanniksi. Koska englantini ei ole hyvää olin pelännyt tätä osuutta, jonkin verran. Neuvot olivat kuitenkin selkeät, enkä kokenut ylettömiä vaikeuksia profiilini luomisessa.  Laitoin omaan profiiliini kuvan minusta ja Ullasta. Profiiliin voit kertoa, kuka olet ja mitä taitoja omaat.  Itse laitoin sinne kaikki oleellisiksi katsomani työpaikkani. Ja kertyihän niitä alkaen koe-eläintenhoidosta päätyen siivouksen ja karjakkona olon jälkeen ajo hommin. Olen myös remontoinut yhden hirsistalon aikoinaan ex-mieheni kanssa, joten tämäkin taito oli minusta hyvä mainita. 
 Kerroin myös matkaavani rinkan kanssa seuranani vihikoira Ulla, joten Ullan pitää myös olla tervetullut niihin paikkoihin mihin minäkin menen.
 Mainitsin halustani oppia englantia ja olevani kiinnostunut oman ruuan kasvattamisesta ja yrteistä. Lähetin useita viestejä 100 kilometrin säteellä oleville heti apua tarvitseville henkilöille joiden ilmoitus vaikutti kutsuvalta tai mahdolliselta minulle Ullan kanssa. Sain jokaiseen kyselyyni vastauksen ja se yllätti minut koska olin ajatellut, että olisi vaikea saada paikkaa. Mutta ilmeisesti avun tarve on todella konkreettinen ihmisillä, jotka ovat sinne ilmoituksen laittaneet.
 Valitsin minulle sopivan paikan päivämäärän mukaan. 

Workaway,mitä ihmetta se on? Matkailessani halvalla opin uusia taitoja, kuten villan pesua. Pod Smerkem, Tšekkoslovakia

MITÄ ODOTTAA?

 En oikein tiennyt mitä odottaa. Olin menossa vieraiden ihmisten kotiin työskentelemään ja silti jakamaan myös arkeani heidän kanssaan.
 Jännitti hiukan uusien ihmisten tapaaminen, vaikka nykyään en enää olekaan niin ujo, kuin ennen. Vastaanotto oli kuitenkin mukava ja pian huomasinkin olevani todella osa pienen perheen arkea.  Äiti hoiti puolitoistavuotiasta poikaa sekä kolme vuotiasta tytärtä. Siinä ohessa suuria kasvitarhoja tavoitteena kasvattaa oma ruokansa sekä kukkia myyntiin. Isä oli arkeologi, joka teki kivitöitä tilauksesta museoihin ja kävi kutsuttuna luennoimassa yliopistoissa.  Hän lypsi kanssani vuohet aamuisin. Teki kivitöitä päivät pitkät ja iltaisin pumppasi vettä kasvimaalle. Joten voitte kuvitella, että apu oli todella tarpeen heille. Minulla oli oma mökki Ullan kanssa ja ensimmäinen tehtävä olikin tehdä sänky.
 Oikeastaan modifioida se.  He olivat ostaneet sängyn, johon rimat olivat liian kapeat. Joten sänky piti sahata kahtia, poistaa noin 10 cm ja sitten liittää hiukan pienempänä yhteen.

Siellä ollessani myös suojasin hirsimökin ulkopinnoituksen pintakäsittelyaineilla. Kitkin kasvimaalla. Levitin vuohen ulostetta kasveille. Pesin villaa. Nypin villaa. Tiskasin, lakaisin.
 Eräänä päivänä madotimme isännän kanssa kaikki lampaat ja vuohet. Se oli todella hullun kilipäinen päivä.  Työntelin vauvan vaunuja metsikössä parin tunnin lenkeillä, jotta äiti sai rauhassa kitkeä. Istutin kasveja. Sain myös viimeisenä päivänäni tilaisuuden tehdä omat kivityökaluni isännän opastuksella.  Viikon siellä oli samaan aikaan kanssani myös toinen Workawayer. Saksalainen nainen, joka oli liikkeellä asuntovaunulla kahden poikansa, kymmenen vuotiaan sekä kaksitoista vuotiaan kanssa. Oli ihana tutustua heihinkin.                                        

                                               MACIEJOWIEC KYLÄ PUOLASSA

 Olin sopinut tulevani Puolaan seuraavaksi ja saavuin tänne viis päivää sitten.
Täällä oli samaan aikaan nuori workawayer USA,sta mutta hän lähti sunnuntai iltana kohti Berliiniä.
 Perheeseen kuuluu kolme lasta. Toistaiseksi olen pitänyt seuraa nuoremmille lapsille 12v sekä 5v. Tiskannut, lakaissut, kitkenyt, siivonnut vierashuoneita, poistanut pusikoita rinteestä, maalannut lastenhuoneen seinän, huolehtinut pyykeistä.
 Heillä on myös bed and breakfast majoitusta, joten talossa on aika vilske vieraineen. Meillä on kaunis huone täällä ja omaa ”rauhaa” saan, kun suljen oven. Perheen äänet kuuluvat oven takaa selvästi.
 Minulla on ollut hiukan sopeutumista, koska asuin niin monta vuotta yksin. Tosin on mukavaakin olla yhtäkkiä osa isompaa kokonaisuutta.
 Perheen nuorin, pieni hurmuri poika, osaa muutaman sanan englantia ja halailee estottomasti. Nimekseni on tullut Polka. ”Polka Loooook  loooook Polka Loook. Bye bye Polka. Whaaaaaaaat Polka?” Kaikuu heleällä lapsen äänellä.
 Yritin ensin alkuun sanoa, että nimeni on Riikka-Lea mutta itsepäisesti hän on sitä mieltä, että olen Polka. Puolassa voin siis olla Polka. Vapaa aikana kirjoitan, maalaan tai lenkkeilen Ullan kanssa. Edellisessä paikassa kävin junalla kaupungissa, Librecessä, sekä päivä retkellä toppaamassa Smerkem vuoren. Ilahduttavaa näissä paikoissa on se, että ne ovat lähellä luontoa pienissä kylissä ja pääsen todella katsomaan sitä aitoa elämää toisessa maassa. Olen osa arkea ja silti irrallinen. Yleensä on hyvä sopia ennakkoon, kuinka kauan on mutta täällä sovimme, että katsomme, miten lähtee sujumaan.
 Tämä antaa minulle myös vapauden lähteä, jos meno jalkaa alkaa kuristaa. Tsekeissä se tuli pahana yllätyksenä minulle. Minulla oli vielä viikko jäljellä sovittuun poistumispäivään, kun tajusin että halusin jo lähteä.
 Kulkemisen halu oli niin voimakas, että se näkyi minusta päällepäin,vaikka teinkin työni hyvin. Oli todella vaikeaa olla siellä ne loput neljä päivää. Oli silti helpottavaa, että haluni kulkea tuli niin voimakkaasti esiin siellä. Nyt osaan varautua siihen paremmin.
 Kun tuuli kääntyy ja tuo kutsun tullessaan osaan heittää rinkan olalleni ja lähteä eteenpäin katsomatta taakseni.   

Workaway, mita ihmetta se on? Vaikka matkaileekin halvalla se ei silti poista pois tavoitteita ja unelmia. Smerkem vuoren toppauksen jälkeen alkoi laskeutuminen vihikoira Ullan kera.

Artikkelia päivitetty luettavampaan muotoon 01.05.2020

Lisää luettavaa ja vinkkejä mainitsemistani paikoista. olkaa hyvä 🙂

POD SMERKEM    (Alla Smerkem vuoren )    

MITEN SITOUTUA ELÄMÄNMUUTOKSEEEN? (pohdintoja Maciejowiecissa)

   PALATSIN SALAISUUDET                

,

.