HÄPEÄN MONET KASVOT

Menen häpeillen tanssikurssille. En tunne ketään pukuhuoneessa en koko kurssilla. Odotan jännittyneenä mitä tulemaan pitää. Moikkaan arasti hymyillen vastapäätä istuvaa toista pukeutujaa. Useimmat ovat tulleet sinne ystävänsä kanssa. He rupattelevat iloisesti. Minä olen jälleen yksin. En tunne ketään, joka voisi haluta tulla itämaisen tanssin tunnille. Tuntuisi mukavalta, jos olisi ystävä jonka kanssa osallistua aktiviteetteihin. Se toisi jonkinlaista turvaa.

Tuosta tapahtumasta on vuosia mutta silti tuo tanssikurssi muutti koko elämäni.

Kun menimme tanssisaliin minä kiiruhdin ihan takariviin. Siellä oli tunkua. Alkeiskurssin ensimmäinen tunti. Minä en osannut yhtään tanssia ja se hävetti minua suuresti. Miten hullu tunne, menet opettelemaan naisellisen kaunista tapaa liikkua rytmillisesti ja häpeät, ettet osaa.

Pelkäsin peilejä. En voinut sietää peilikuvaani. En halunnut katsoa niistä itseäni. Kurssilla en silti voinut yksinkertaisesti välttyä joutumasta tanssisalin suurien peilien eteen. Missä sijoituin aina niin, että olin peilien liittymäkohdassa, se halkaisi kuvani. Se helpotti vähän. Puoleni tanssivat erillään. Yritin silti olla katsomatta haljennutta kuvaani vaikka sieltä oli oppimisen kannalta tarpeen katsoa miten liikkuu.

Olin käynyt alkusyksyn jokaisella tunnilla. Yhtä laiskuuden huipentumaa lukuunottamatta. Tuosta poissaolostani minulle tuli aidosti paha mieli. Tiesin kokemuksesta, että yhdestä poissaolosta olisi helppo livetä, olla menemättä lopulta enää ollenkaan. Muistutin kuinka mahtava olo minulle tuli joka kerta, kun uskalsin mennä sinne yksin. Mutta se osa minussa, hakattu, alistettu, arvoton ei halunnut sinne mennä.

Se nousi salakavalasti kapinaan. Se rupesi kuiskuttelemaan, kuinka en osannut mitään. Kuinka muut olivat parempia, kuin minä. Kuinka opettaja oli tollo, joka ei osannut opettaa oikein. Kuinka joka ikinen sunnuntai ilta olin aina varattu, en voinut tehdä silloin muuta. Lopulta täysin suivaantuneena päätin lopettaa kurssin.

Silloin terapeuttini puuttui asiaan. Tiesimme, että minäkuvani oli järkyttävän vääristynyt enkä nähnyt mitään kaunista itsessäni. Menneisyyden haavat olivat täysin auki ja märkivät. Hän pakotti minut katsomaan silmiin tekosyitäni, löytämään aidon syyn kaikkien tarinoideni takaa.

Se oli häpeä. Häpeä itsestäni ja pelko, joka esti minua muuttamasta tuota elämääni rajoittavaa asiaa. Olihan helpompi elää minuun vuosikymmenissä juurtuneessa häpeässä, kuin astua tuntemattomaan.

Hän sanoi minulle ” Jos nyt annat periksi tuolle tunteelle ja luovutat, tulet katumaan sitä koko loppuelämäsi”. Pari päivää minä mietin. Sunnuntai ilta, kun koitti purin hampaat yhteen, kävelin kurssille ja tanssin.

Se uskomaton hetki, minä en luovuttanutkaan. Minä voitin mieleni vioittuneet langat.

Tuo hetki muutti jotain ratkaisevaa minussa. Annoin itselleni luvan nauttia tanssista. Rupesin nauttimaan kehoni liikkeestä. Tunsin kuinka lantioni keinui ja siinä oli jotain niin syvää ja ikiaikaista naisellisuutta, etten edes halunnut sitä vastustaa.

Rupesin tarkkailemaan tiiviimmin ajatuksiani ja miettimään toisenlaista näkökulmaa asioihin. Katsomaan peiliin ja löytämään itsestäni pala kerrallaan kauneutta.

En ikinä unohda sitäkään tunnetta, kun vihdoin keväällä, noin 25 sunnuntai iltaa myöhemmin, kävelin eturiviin harjoituksissa. Katsoin itseäni ehjästä peilistä nauttien hymyillen näkemästäni.

Minun naiseuteni. Minun tunteeni itseni riittävyydestä oli auennut. Sille perustalle minä pystyisin rakentamaan.

Periksiantamattomuuden ja rehellisyyden perustalle.

Kauneinta valoa päivääsi <3



KIITOLLISUUS LAAJENTAA

Mitä kiitos on? Onko se käyttäytymissääntö ilman syvempää pohjaa vai onko se jotain, jolla on oikeasti merkitystä hyvinvoinnillesi? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään millainen olo sinulle tulee sanasta kiitos ?

Millaisissa tilanteissa käytät sitä? Kiitätkö itseäsi? Siitä, että annoit itsellesi aikaa? Ehkäpä hyvin suoritetusta työstä? Kiitätkö kaupan kassalla? Lääkärissä? Linja-autossa ? Höystätkö sen hymyllä vai onko se vain sinne päin kiireesti heitetty sana, jonka mutiset suupielestäsi ajatustesi ollessa jo muualla.

Millainen olo vastapuolelle sanasta tulee? Hymyileekö hän? Katsooko sinua silmiin?

Kun olemme kanssakäymisessä toistemme kanssa sana kiitos liitetään kontaktiin, joka on ei vahingoittavaa toimintaa. Hetkeksi pieni sana yhdistää meidät rakkaudellisesti ja hyväksyvästi. Se siis huomioi tapahtuman ja kertoo, että olen huomannut huomaavaisen tekosi. Sana kiitos on vastaus huomionosoitukseen.

Olen ottanut pyrkimyksekseni todella huomioida toisen ihmisen, kun kiitän häntä. Olla täysin läsnä siinä hetkessä vaikka se olisi pikainen toimitus kassalla. Itsellenikin tulee parempi olo, kun oikeasti huomaan mitä hyvää ympärilläni tapahtuu. Pikkuhiljaa tuon harjoituksen myötä sana on kasvanut merkitykseltään yhtä suureksi, kuin rakastan sinua tai anteeksi.

Ne eivät ole enää vain sanoja vaan niillä liikutetaan maailmoja ja energiaa. Ne ovat rakkauden tekoja. 

Olen opetellut, jopa kiittämään laskuista. Voin sanoa, että se ei ole ollut helppo harjoitus. Se liittyy voimakkaasti negatiiviseen aikaan jolloin kaikki elämässäni oli kaaosta ja kirjeen avaaminen tarkoitti järestään huonoja uutisia. Huomasin toimivani pelokkaalla tavalla aina, kun näin kirjeen. Pelko oli iskostunut minuun niin syvälle, että koko kehoni jännittyi aina kirjeiden tipahdellessa postiluukuusta. Oli pakko muuttaa tuo asia, joka vei turhaan energiaani.

Kiitos tuli avukseni tässäkin mielenmallin muokkaamis harjoituksessa.

Mietin miksi maksan laskuja? Miksi ne putoavat postiluukustani? Olen saanut niitä vastaan hyödykkeen, joka on tavalla tai toisella ollut merkittävä elämässäni. Se ei siis ollutkaan paha asia. Tarvitsin sähköä paistaakseni sunnuntai aamuisin pannukakkuja, puhelimella sain yhteyden ystäviini ja ilman nettiä en voisi kirjoittaa teille. Nämä kaikki asiat ovat elämääni rikastuttavia tekoja. Kiitos siis siitä, että saan maksaa sähkölaskun. 

Minulla on tapana kiittää yläkertaa, kun jotain ihmeellistä tapahtuu. Ja sitä tuntuu tapahtuvan usein. Pelkästään tänään olen liittänyt käteni yhteen kymmenen kertaa kiittääkseni. Ja tänään on ollut suhteellisen tuskaisa päivä.

Kiitän myös aina itseäni tehtyäni harjoituksen. Tehtyäni työni, taikka ruokaa itselleni. Kiitän itseäni, että muutin elämäni ja jaksan kulkea valitsemallani tiellä edelleen. Kiitos tarkoittaa myös, etten pidä asioita itsestäänselvyyksinä. Se syventää kokemusta lahjaksi saadusta elämästä. Se auttaa minua arvostamaan niin omia, kuin muidenkin pyrkimyksiä paremman elämän puolesta

Kun pysähdyn katsomaan jotain kaunista, se saa minussa aikaan kiitollisuuden reaktion. Se leviää sydämeen, veri syöksyy liikkeelle voimakkaammin, se laajentaa keuhkoni, suoristun, hengitän ihastuneena syvempään, se kutittaa suupieliä nostaen hymyn huulille. Silloin nousee aina mieleeni Kiitos, että saan elää juuri nyt.

Kiitos tästä kauneudesta, joka ympäröi minua. Hetken ei tarvitse olla suuri. Hämähäkki kävelemässä lumihangella, ties minne hänellä oli matka. Auringon säteen siivilöityminen kuusen oksien lävitse. Jääkaappi kylmä vesi janoon. Kanelikahvin tuoksu aamulla. Hassun nelijalkaisen ystäväni lumiloikat. Tuokio metsälammella.

Juuri noina hetkinä tapahtuu yhdistyminen ykseyteen. Sinä valtavana hetkenä, kun sanot Kiitos. Sinä laajenet. Koko kehosi ottaa happea sisään eri tavalla. Hymysi kirkastaa koko olemuksesi yltäen sydämeesi asti. Juuri silloin sinä olet yhtä kaikkeuden kanssa. Harmoniassa. Osa suurta kokonaisuutta. Olet kosketuksissa sielusi puhtauteen ja sydämesi hyvyyteen.

Sitä ei tunne hetkinä jolloin on vihan tai pelon riivaama silloin sinä supistut hyvin pieneksi. Siksi viha ja pelko vievät kykymme toimia meitä aidosti hyödyttävästi.

On eri asia tehdä ratkaisuja rakkauden ja kiitollisuuden tilasta käsin silloin näet kaikki ovet, jotka ovat todellisuudessa auki sinulle.

Kiitollisuus on mahdollisuus nähdä laajemmin.

On ollut haastavaa opetella kiitollisuutta, kun on nenä kipeänä kontannut koko elämänsä. Tie on ollut pitkä ja kivinen. Silti se on kannattanut. Se on nopeuttanut masennuksista ja pelkotiloista toipumista. Se on tuonut elämään uuden näkökulman laajentaen kauneutta, hyvyyttä ja ymmärrystä. Se on eheyttänyt arpeutunutta mieltäni syvästi.

Ei ole kyse siitä, että muuttuisimme vaaleanpunaisten lasien läpi kaikkea katseleviksi hömelöiksi. Vaan pysyisimme realistisina ihmisinä, jotka osaavat omaa mieltään hallitsemalla auttaa itseään mustien päivien yli. Ja siinä ohessa myös kanssakulkijoita.

Harjoitus, jolla aloitin on todella helppo.

Päätin, etten nouse aamuisin ylös sängystä ennen kuin keksin yhden asian, josta voin olla kiitollinen. Vain yksi. Joka ikinen aamu. Helppoa.

Harjoituksen edetessä kiitoksen aiheita tulvii mieleesi. Asian ei tarvitse olla mitään suurta.

Olen usein kiitollinen lämpimästä peitostani tai joskus peitosta ylipäätään. Nukuin pitkään lattialla, joten sänky herättää kiitollisuuteni. Kun nukuin patjalla lattialla olin kiitollinen lämpimästä paikasta missä olla. Aamupuurosta. Omenasta. Ihanasta aamusta. Ystävästä.

Pikkuhiljaa opit huomioimaan kiitollisuuden aiheita pitkin päivää. Ja, kun kiinnität huomiota hyviin asioihin negatiiviset asiat eivät vie kaikkia voimavarojasi. Kun mielesi voi hyvin voi kehosikin hyvin. Kiitos on siis kaikkien muiden hyveiden lisäksi terveyttäsi edistävä sana. 

Kiitos kun luit 🙂

Kauneinta Valoa päivääsi <3

KAIPAUKSEN MERKITYS

Mietin pitkään miksi perustaisin Rakkauden Taikakaupan merinäköalalla? Minä tiedän miksi. Minä olen ennekin tehnyt sen, minä kirjoitin sinulle kirjeen. Kirjeen rakkaudestani ja muistoistani. Kunpa tietäisin ovatko sinun muistosi yhteneväiset tai muistako edes. Kuinka elämässä voikaan jäädä niin kiinni, johonkin kauan sitten tapahtuneeseen. Tuntuu, kuin kaikki, aivan kaikki kiteytyisi elämässäni tuohon hetkeen. Kaikki ennen sitä ja kaikki sen jälkeen.

Kun olen yksin, minä mietin sinua. En koskaan odota törmääväni sinuun kadulla. Mutta jokaisena yksinäisenä iltana olet vieressäni, pujotat kätesi ympärilleni ja katsot minua niillä huikaisevan sinisillä silmilläsi.

Meri ei koskaan aiemmin merkinnyt minulle mitään. Silti jaksan nykyisn tuijottaa sinne tuntikausia, kuin hukkuneen merimiehen vaimo, ja toivoa että sinä tulisit. Ilmestyisit satamaan veneelläsi, rannalle , regattaan. Enhän minä edes tiedä oletko elossa. Minä en tiedä sinusta muuta, kuin sen mitä muistan.

Joskus yksi hetki on merkityksellisempi, kuin koko elämä.

Tuntisnko minä vielä sinut? Ne kasvot ovat aina siellä monen kymmenen vuoden päässä muuttumattomina. Vaaleat kiharasi,ruskettuneet pohkeesi, niitä ei haalenna ikä. Sitä ei muuta mikään mahti maailmassa ja silti juuri nyt minä yritän olla se mahti.

He sanovat varo mitä toivot, mutta tiedätkö olen toivonut niin paljon. Olen odottanut niin kauan. Lasken seitin tuon odotuksen päälle. Paksun pölyisen ja silti se on kiiltävä ja uusi, joka ikinen hetki. Jokainen vuosi.

Miksi niin? Miksi en vain laske irti?

Tiedätkö kuinka monta kertaa minä olen laskenut sinusta irti, uskoisitko, jos sanoisin? Ja silti aina varoittamatta sinä palaat vaaleiden kiharoiden heilahtaesa tuulessa ja uskomattoman hymyn valaistessa kasvosi. Ja minä muistan ja se repii kiduttaen minua. Hukattu hetki. Kuinka vähän meillä oikeastaan onkaan aikaa. Ja kuinka väärin ja pelkurimaisesti sitä monesti käytämmekin.

En tiennyt, en uskonut, että minusta niin täynnä tuskaa ja elämää olevasta naisesta tulisi joskus muistonsa alla riutuva vanhus. Sillä sitähän minä olen. Olet vienyt nuoruuteni. Sinä olet vienyt jokaisen muistoni, sillä sellaisia ei ole ilman sinua. Olet liimannut niihin itsesi, kuin ilkkuen. Ja minä katson merelle. Ja toivon ,että jonain päivänä aalto toisi sinut luokseni. Sillä tiedäthän,että taikuutta on olemassa? Uskothan sinä siihen? Kuuletko kuinka tuuli kuiskii sinulle? Kuuletko mitä se sanoo? Se sanoo muista. Muista sitä ruskeasilmäistä neitoa kauan sitten ja kuule hänen kutsunsa. Löydä hänet, hän odottaa sinua Rakkauden Taikakaupassa. Hän on aina siellä, sinua varten. Tule kesäinenmeripoikani tule.

Kun sanoin mielelleni ÄLÄ KATSO TAAKSESI. Se toi esiin täyttymättömän kaipauksen,jota peloissani pidän elossa. Kaikki nuo elämäni tilaisuudet, jotka hukkasin. Kaikki nuo hetket, jotka mukamas nyt tekisin toisin. Katson kysyvästi peiliin. Ole rehellinen, tekisitkö?

Jos uskoo siihen, että kaikella on tarkoituksesnsa silloinhan kaikki täyttymättömät kaipauksemme toteutuisivat, jos ne olisivat tarkoitettu.

Kun ensimmäisen kerran Rakkauden Taikakauppa tuli mieleeni, sinä et tullut. Minulla on siitä paperi, johon visioin mystiikka, oman elämän aloituksia, viisauksia omille sisäisille tiedon porteille. Et sinä silloin ollut mielessäni.

Mutta tänään, kun purin päältäni kaiken vanhan ja astuin uuteen. Huomaan yhtäkkiä kirjoittavani sinusta taas. Mieli on ovela. Kun sanon laske irti se tarrautuu kiinni lujempaan ja luo suuria merkityksiä asioille, joille niitä ei tarvitsisi luoda. Se oli mitä se oli ja sinä olet tavoittelemisen arvoinen. Sitä minä etsin. Jotakuta samanlaista, joka saa sydämeni pysähtymään ensi hetkestä. Salpaa hengityksen kurkkuuni kauniilla sanoillaan. Saa minut haluamaan käpertyä lähelleen ja suudella itseni läkähdyksiin.

Jotakin siitä pävästä. Kun kaikki oli merkityksellistä. Sillä me teimme toisistamme merkityksellisä. Ilman tultamme, kemiaamme, uteliaisuuttamme ja viehtymystämme se olisi vain ollut aurinkoinen päivä. Se kuinka katsoit minua, kun koko maailma hävisi ympäriltämme. Me sulauduimme katseillamme toisiimme. Se oli merkityksellistä ja kaunista. Olla ainoa ihminen maailmassa, jonka joku näkee. Olla jollekulle niin kiehtova. Sinä annoit minulle merkityksen. Sitä minä kaipaan.

Sitä on kaipaus. Merkityksen luomista merkityksellisiin hetkiin.

Se ei tarkoita, ettenkö olisi tärkeä ja merkityksellinen itselleni. Mutta minä itse en voi saada vertani virtaamaan kuumana suonissani ja pakkautumaan poskipäihini.

Mutta koska nuo hetket ovat tavoittamattomissa takanani en voi hukata sinuun enempää aikaa. Tiedäthän sinä. Kun katson taakseni en näe eteeni enkä sivuilleni. Silloin minä hukkaan elämäni mahdolisuudet. Juuri sen hetken, kun joku soisi minulle merkityksen.

Muistoissa voi elää mutta en tahdo kuolla eläen niissä. Minä haluan tuntea oikean elämän. Kokea kaiken mikä on vielä tulossa. Olla avoin ja rohkea. Punaposkinen. Sillä minulla on hyvin eityinen elämäntehtävä. Minun pitää antaa merkitys omalle elämälleni ja se ei voi koskaan tapahtua katsomalla taakse.

Vain se miten käytän tämän hetken määrittelee minut.

Rakkauden Taikakaupassa on aina tilaa öisille unelmille. Mutta unelmien pitää kasvaa mukana ja mahduttaa elämään sen kaikki kirjo ja uudet tapahtumatkin. Miten sinä muuten tietäisit mitä kohti kulkea?

Kauneinta Valoa Päivääsi <3