Julkaistu

MEDITAATIO HELPPO TAPA ELÄÄ HUOMATTAVASTI TERVEEMMIN?

Mikään hetki ei koskaan toistu täydellisen samanlaisena. Hajut, tunteet energian väreily, ihmiset, tapahtumat, pienet liikkeet. Siirtyessämme hetkestä toiseen me jätämme taaksemme ison kasan elämää. Haluatko sinä jättää taaksesi kasan avaamattomia ovia ja elämättömän elämän hujauksen?

Mieli, joka hallitsee niin, että elämä vilahtaa ohi huomaamatta. Kertoo miljoonia tarinoita mutta ei osaa olla hetkessä. Ei nauttia siitä. Ei huomaa elämän kulkua. Huomaa vain menneen tai huolien suon. En halua kokea elämääni sellaisena, siksi minä olen valinnut meditaation työkaluksi mieleni hallintaan. Haluan olla oman elämäni kapteeni en mitätön nappula mieleni höpöhöpö pelissä.

Sana meditaatio; suurien mielikuvien luoja ja väärinymmärryksen ja vähättelyn sekä pelkojen symboli. Itselläni se toi alkuun mielikuvan lootusasennossa istuvasta budhasta, joka näytti hyvin rauhalliselta. Asento oli mielestäni tärkeä. Harjoittelin niin sitä, kuin itse meditaatiotakin eri paikoissa ja eri tekniikoilla. Kuuntelin tuhansia meditaatio nauhoitteita mutta vasta reikin myötä rupesin ymmärtämään meditaation syvemmän olemuksen ja pääsin aidosti kiinnin siihen mitä se parhaimmillaan on.

Läsnäoloa hetkessä ja elämän hyväksymistä juuri sellaisena, kuin se juuri nyt on yrittämättä muuttaa siinä mitään.

ASENTO ja ALOITTELIJAN HUOLET

En käytä enää nauhoitteita muuhun, kuin rentoutumiseen. Elämä itse luo äänet kuten haluaa. Minä hyväksyn ne kaikki yrittämättä vaientaa niitä mitenkään. Koirani kuorsaus, naapurin tuolinjalan kolahdus, maanviljelijän traktorin jytinä, lintujen laulu, pakoputken pamahdus.

Asennolta en vaadi enää muuta, kuin rentoa ryhdikkyyttä, yleensä tuolissa istuen. Risti istunta on mieluinen, jos teen meditaatiota sängyllä sängynpäätyyn nojaten. Silloin saan istuinluuni ja alaselkäni hyvään asentoon. Pitkään meditoin myös lattialla tyynyn päällä risti istunnassa.

Etsi itsellesi hyvä ja mieluinen asento. Ei ole tarkoitus, että jäsenesi puutuvat ja kipeytyvät. Se johtaa vain kielteiseen kokemukseen harjoituksesta. Laita kätesi rennosti reisien päälle. Peukalo koskettamaan kevysti etusormea (Mudra). Itselläni peukalo koskettaa kevyesti etusormen kylkeä. Alaspäin vetämällä hengitykseni hidastuu ja syventyy. On paljon ohjeita miten tehdä kaikki oikein ja alkuun suosittelen katsomaan niitä mutta tärkeintä aina on löytää oma luonteva tapasi tehdä. Silloin sinulla säilyy mielekkyys tekemiseen.

Maciejowiec, Puola by Riikka-Lea

Kaikenlainen tikkusuorana väkisin pysytteleminen ei juurikaan rentouta kehoa eikä mieltäkään. Se tuo tunteen väkisin yrittämisestä. Meditaatio ei ole asentoa ja ulkoisia puitteita vaan sisäistä rauhaa ja suurta hyväksyntää. Hiljaista todistamista ilman mielikuvien rakentelua.

Olin turhautunut monet kerrat, kun en saanut mieltäni hiljenemään. En pystynyt pitämään mielikuvia yllä pitkään. Mieleni vaelteli ja keksi aina uutta tarinaa kerrottavaksi. Mitä hiljaisempaa oli sitä enemmän mieleni huusi. Pitkiä jaksoja jatkoin harjoittaa päivittäistä meditaatiota sitten aina jossain kohtaa se hiljaa hiipui. Tietenkin, koinhan koko ajan epäonnistuvani koska mieleni ei hiljentynyt.

OLE TODISTAJA ÄLÄ TEKIJÄ

Meditaatiossa ei ole kyse mielen hiljentämisestä. Sinä hyväksyt ajatukset mutta et anna mielesi viedä sinua pois kokemisen ja olemisen tilasta. Sinä vain huomaat kaiken ja annat sitten ajatusten jatkaa matkaa. Jos mielesi lähtee mukaan ajatussikermään palautat mielesi lempeästi vain katselemaan ei toimimaan.

Meditaatio on ei tekemistä. Ei pyrkimystä. Meditaatio on läsnäoloa ja läsnäolossa voit kohdata syvemmän itsesi. Ei ole haitaksi, jos meditaatiossa nukahtaa. Se on jopa luontevaa, kun silmämme sulkeutuvat, aivot saavat siitä viestin, että on nukkumaanmenoaika. Älä ole ankara itsellesi. Ole lempeä, kuin tuuli.

Reiki on opettanut minulle keskitien merkityksen. Se vie minua pois kaikenlaisesta ylisuorittamisesta ja tuo takaisin siihen mikä on oikeasti arvokasta. Itseni ja harjoitusteni arvostaminen ja hyväksyminen sellaisena, kuin se on juuri tässä hetkessä. Reiki on hyväksyvä myötätuntoinen rakkaus itse.

MEDITAATION TERVEYSHYÖTYJÄ

On suunnattomasti tieteellistäkin näyttöä meditoinnin terveysvaikutuksista. Kun stressitaso laskee se vaikuttaa sympaattiseen hermostoon ja sydämen hyvinvointiin. Muisti paranee. Meditointi parantaa aivojen toimintaa. Listaan alle muutamia, jotka olen myös itse todentanut.

  • Läsnäolo lisääntyy
  • Keho ja mieli rentoutuvat ja rauhoittuvat
  • Egon erillisyys vähenee
  • Ykseyden tunne kasvaa
  • Jaksan uskoa selviämiseeni vaikeistakin tilanteista, vaikka se näyttäisi kuinka epätodennäköiseltä muuten.
  •  Meditointi laskee stressistasoani, joka edistää vastuskykyäni (en ole yli 5 vuoteen sairastanut flunssaa) Koen tämän liittyvän niin reikiin, kuin meditaatioonkin sekä terveellisimpiin elintapoihini.
  • Verenpaineeni laskee
  • Parantaa sydämen kuntoa
  •  Luovuuteni lisääntyy
  • Rauhoitun, jolloin ajatus kulkee kirkkaammin ja päivän työt saavat uudenlaisen pohjan.
  • Ahdistavat ajatukset vähenevät ja positiiviset ajatukset ottavat tilaa.
  • Ajattelukykyni paranee
  • Muistini on parantunut huomattavasti
  • Tietoisuus lisääntyy
  • Unettomuuteni on vähentynyt
  • Parantaa kivunsietokykyä
  • Parantaa huomattavasti elämänlaatua

Sain apua piikkikammooni sekä hammaslääkäri kammoon näin: Ennen hammaslääkärin tuoliin tai laboratorioon menemistä istuudu vähintään 15 minuuttia ennen odotushuoneeseen. Syvä hengitä ja pistä peukalo kevyesti etusormen toisen nivelen eteen. Kuulokkeista virtaamaan meditatiivista musiikkia. Kun keho ja mieli on rentoutunut ei mikään tunnu kestämättömän pahalta.

Maciejowiec, Puola by Riikka-Lea

Pikkuhiljaa meditaatio kokoaa ihmisen ehjäksi päästessämme lähelle ydinolemustamme

Kuten kaikessa asioiden sisäistämisessä tai oppimisessa niin tässäkin olen toistojen vuoksi harjaantunut. Tämän voin luvata sinullekin mutta vasta toistaessasi asioita säännöllisesti. 10 minuuttia on hyvä aika aloittaa ja pysyä siinä pitkäänkin. Meillä on koko elämä aikaa tehdä hyviä asioita itsellemme. Pikkuhiljaa huomaat kuinka aika lisääntyy. Muistan ensimmäisen 40 minuuttiseni. Olin hämmentynyt. Nykyään en edes halua olla vain 10 minuuttia meditaatiossa siitä tulee niin hyvä olo.

Läsnäolo on elämän tärkein elementti. Meditaatio kehittää tätä taitoa. Pohdin muutama viikko sitten mten en pysty rauhoittumaan meditaatioon, kun aivoni huutavat koko ajan kuinka kiire minulla on ja kuinka paljon tekemättömiä töitä. En anatanut periksi tuolle tunteelle vaan sitten istuin siinä vähintään viisitoista minuuttia. Mieleni juoksi mutta minä istuin, hengitin ja tein harjoitukseni. Juuri silloinhan sitä edistyy kun tilanne on haastava.

Kun olo on kiireetön ja virtaava voin tuntea hengitykseni menevän vatsaani asti ja silloin tunnen voiman ja rentouden. Päivä ei vilahda ohi huomaamatta. Minulla on aikaa ja halua nauttia elämästä.

Elämä avautuu ollessasi läsnä tässä hetkessä. Kun olet täydellisesti läsnä tuntuu kuin näkisit elämän ensimmäistä kertaa. Värit näyttäytyvät kauniina, erotat vihreästä yhtäkkiä tuhansia sävyjä. Taivas salpaa henkesi ja linnut näyttävät upeilta. Täydellisessä läsnäolossa ruokasi saa kaikki maut ja makujen vivahteet nousevat kielellesi.

Elämä on sinfonia ei kakofonia.

Kauneinta valoa päivääsi <3

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu

SYDÄMEN TIETÄ KULKEMASSA. MITÄ SILLÄ OIKEIN TARKOITETAAN?

Usein sillä on viitattu siihen, että on alettu tekemään jonkinlaista henkistä työtä. On saavutettu jonkinlainen unelma elämä. Usein henkisyys mielletäänkin, joksikin mystiseksi valaistumis tapahtumaksi. Täysin erilliseksi arkipäivästämme. Tuota mystisyyttä sitten jahdataan vuorilta luostareihin monin erilaisin keinoin ja monin erilaisin kurssein. Itsekin olen kulkenut tuon alku innostuksen harhaisen polun. Kasvuni tässä hetkessä mielipiteeni on hyvin erilainen, kuin viisi vuotta sitten.

Olen kirjoittanut muutamia vuosia sitten: ”Minulle valaistuminen on sitä, että ihminen oppii tuntemaan itsensä. Ei mitään sen mystisempää”. Allekirjoitan tuon edelleen. Kun ihminen oppii tuntemaan itsensä hän rupeaa ymmärtämään muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Hänen maailman kuvansa muuttuu laajemmaksi.

Alkuun me olemme, kuin turruttavassa unessa, johon tuudittaudumme ensimmäiseltä luokalta lähtien. Jo silloin alkaa odottaminen, välitunnista, koulupäivän päättymisestä, kivasta kesälomasta, joulupukista. Odottaen aina jotain kulkee elämämme ja sitten kuolemme pois.

Kohdatessamme järkyttäviä elämäntapahtumia, suuria pelkoja tai jopa jatkuvaa turhautumista rupeamme monesti heräämään tuosta puuduttavasta unesta. Ruveten etsimään vastauksia, kysymään, kyseenalaistamaan ja tiedostamaan omia toimiamme. Tätä huikaisevaa avautumista elämän erilaiselle kokemiselle ruvetaan jossain kohti kutsumaan henkisyydeksi.

Surullista kyllä henkisyydestä on tehty keskustelupalstojen sulkeutuva uskonto.

On ruvettu lokeroimaan. Puhutaan suuresta rakkaudesta, hippielämästä, ykseydestä ja samassa lauseessa puhutaan niistä. Niillä viitattaan yleensä taviksiin, jotka eivät ole heränneet.

Olen itsekin syyllistynyt tähän mutta nykyään koen asiat toisin. En enää koe erillisyyttä elämästäni.

Minulle henkisyys on normaalia arkipäivää. Se on osa minua, kuka minä olen. Se on minun tapani katsoa maailmaa laajemmin. Se ei ole minulle ufokerhossa istumista ja puhumista siitä kuinka henkinen olen. Se on todellisuuden kohtaamista suoraan ja kulloisenkin elämäntilanteeni hyväksymistä.

Henkisyys ei ole minulle poissulkeva uskonto vaan laajemman katsantokannan mahdollistaja.

Joku juoksee lenkkiä tai käy punttisalilla saadakseen hyvän olon. Minä meditoin ja teen reikin tiehen (Reiki Do) liittyviä harjoitteita. Teen niitä koska minun on parempi olla sen jälkeen. Mieleni on levollisempi, virtaavampi ja pysyn läsnä hetkessä. Nämä ovat minun tapani pitää itsestäni huolta, kuin vitamiinin ottaminen tai tervellisen ruuan valitseminen kaupasta. Ei tässäkään mitään sen suurempaa mystiikkaa.

Läsnäolo hetkessä laajentaa tietoisuutta. Näet erilaisia ratkaisuja, et vain suppeaa putkea. Se vahvistaa sydäntietoutta. Myötätunnon ja rakkauden tunteen kasvua. Hyväksynnän kasvamista. Epävakaiden aikojen hyväksymistä. Uteliaisuuden ja pirskahtelevan elämänilon palaamista. Kiitollisuutta. Se on läsnäoloa hetkessä ei mielikuvien katselua transsissa.

Sydäntietoisuus ei voi olla mitään muuta. Ei sydämessä ole toiveita tai unelmia. Ei sydän koe erillisyyttä. Sydän kokee ykseyttä. Ja ykseyden tunne syntyy ainoastaan läsnäolosta. Jos unelmoit tai huolehdit tulevasta et ole läsnä hetkessä.

Ego kokee erillisyyttä. Egolla on toiveita ja unelmia, joilla elämästä tehdään parempaa, sitten joskus. Ego on junnaavan, paikoileen pysähtyneen mieleni ilmentymä joka opettaa minua pysymään tietoisena. Se hakee huolia ja pelkoja toisensa perään. Ego mittailee onko autoni isompi, kuin naapurin, entäpä taloni? Ei sydämeni vaadi taloa ja asuntolainaa sitä vaatii egoni. Sydämelleni riittää tämä hetki sellaisena, kuin se on.

En minä voi tehdä nykyhetkeä. En ole elämä. Mutta voin huomata kuinka elämä asettuu tähän. Ja voin oppia elämään tietoisemmin.

Kun olen tietoinen siitä, että huolehtiminen vie minut aina pois nykyhetkestä muistan palauttaa itseni läsnäoloon. Miten muuten voisin oikeasti elää tätä elämää niin ettei se kiidä ohitseni huomaamattani? Tunnustelen ja huomaan, että juuri nyt tämä hetki on hyvä. Hengitän vatsaani asti ja turha huolehtiminen tulevaisuudesta saa taas mennä.

Jos huolehdin rahasta huomaan tämän hetken hyvät asiat. Kuinka jääkaapissani on ruokaa, autoni tankissan bensaa. Minulla on puhelin, tietokone sekä lämmin katto pääni päällä.Voin vaikuttaa vain tähän hetkeen. En mihinkään muuhun. Hengitä syvään sisään uutta elämää. Tunne se. Päästä ilma ulos kuollen vanhalle. Koko ajan on uusi kaunis hetki. Uusi mahdollisuus. Nyt.

ARKIPÄIVÄN LÄSNÄOLO

Egoni kuiske on yrittänyt harhauttaa minut uskomaan jatkuvalla mittaamisellaan, että joku työ olisi toista arvottomampaa. Jos ajattelisin näin silloinhan kokisin olevani, jotain parempaa, kuin muut. Jotain erityistä. Olisin egoni vanki.

Koko näkökulmani on viime vuosien aikana muuttunut radikaalisti. Ennen en hakenutkaan muuta, kuin vakituista työtä. Enkä ainakaan alle koulutukseni. Minua hävetti cv.ni lähettäminen, koska minulla on niin paljon erilaisia työpaikkoja. Mietin tienestäjä, laskin kannattavuuksia. Sitten tavoitteekseni tuli yrittäjyys, joka merkitsee minulle tapaa elää oman näköistäni elämää.

Sanoin aina, että jos vain saan kirjoittaa ja maalata voin heittää välillä keikkaa saadakseni kaalin kaappiin. Ja yhtäkkiä olen juuri siinä tilanteessa. Olin siellä jo syksyllä tajuamatta sitä. Minä taas vain odotin koska ne minun ”todelliset ylevät henkiset” hommani alkavat.

Pienistä puroista tulee elantoni. Ja minä nautin. Erilaisista vaihtelevista töistäni. Uusista kokemuksistani. Minä nautin elämästäni. Sitä on sydämen tien kulkeminen. Se ei ole jotain mystistä henkistä hehkua, jonka saavutat sitten joskus odottamalla ” kuka minusta tulee isona”. Se on tämän hetken elämistä sydäntietoisesti. Juuri tämän käsillä olevan.

Eilen töissä koko päivä oli minulle sarja harjoituksia. Hengitys- , nosto-, keskittymis- ja joogakatseharjoituksia. Jokaisesta työvaiheesta tein uuden asenteellani, läsnäolollani. En mättänyt pullaa koriin miettien että ”Helvetti tää on tylsää”. Yritin ylittää itseni, parantaa suoritustani ja pysyä vatsahengityksessä. Minulle tokaistiin jossain vaiheessa että ”Ai vihellyttää, eipä vihellytä enää yhdeksän aikaan illalla.” Muistin samassa syksyllä toisessa työpaikassani kuulemani toisen työntekijän todella hämmentyneen ” Siis vihellätkö sä täällä?” huomautuksen.

Minä olin kiitollinen työstäni. Minusta tuntui hyvältä olla siellä. Eihän ole väliä mitä teet vaan miten sen teet.

Sydämen tie on tapa nähdä laajasti. Se ei ole jonkun tavoitteen saavuttaminen tulevaisuudessa. Se on kaikki se aika minkä pystyn elämään läsnäolevana, tietoisena ja kiitollisena siitä kaikesta mitä minulla on Nyt.

Se on elämäni elämistä rakkaudella. Ei sen valikoimista mitä voisin rakastaa.

Kauneinta valoa päivääsi <3

 

Julkaistu

MIELIHYVÄÄ ITSESTÄ Eheyttävä valokuvaus

Tänään sain päättää, mihin pukeudun, mitä haluan työstää Maria Kalmin järjestämällä Upea Nainen kurssilla. Ensin mieleeni tuli Lumikin asu mutta silmät kiinni istuessani ja hengitellessäni näin toisenlaisen kuvan verkkokalvoillani.

Näin itseni istumassa ja kirjoittamassa 30 luvulla verkkosukissa peilipöydän edessä. Huonetta koristi tummanpunaisella sametilla vuorattu sänky. Kermanvärinen silkkiaamutakki ylläni ja punainen korsetti päälläni. Tiesin saman tien mihin liittyi itsepintainen näky verkkokalvoillani. Nielaisin. Oli aika työstää raiskauksen jälkeinen häpeä ja minimiin suitsittu seksuaalienergia.

Herkkyyden, kapinan ja metsän neidon olen jo löytänytkin, alaston minä roikkui taidenäyttelyssäni muutaman kuukauden. Pala kerrallaan olen kuvauksien kautta löytänyt osia itsestäni. Löytänyt kadotetun naurun ja uskalluksen heittäytyä ilman häpeää kameran eteen.

Lämpimästi voin suositella eheyttävää valokuvausta keinona työstää itseään. Löytää itsestään puolia, jotka ovat olleet piilossa itseltä. Sitä voimaantuu ja huumantuu itsestään.Voimastaan. Meitä oli ihana ryhmä siellä, jokainen työstämässä omia osiaan. Tukemassa, jakamassa, nauramassa, iloitsemassa, rohkaisemassa. Kiitos Kauniit Uskaliaat siskot <3

Minä löydän itsestäni aina jotain uutta, jotain syvää. Uskallusta, rohkeutta, voimaa, mielenlujuutta. Sen hetken voiman kanavoimista työkaluna itsensä rakastamiseen. Se upea hetki, kun katsot ihmetellen kuvia olenko tuo minä?

Epävarmuusalueella olo on ollut ja on edelleen suurin kasvattajani. Joka kerta olen rohkaistunut enemmän ja enemmän olemaan aito minä. Instagramissa julkaisen metsästä videoita meikittömänä. Aikoinaan en vienyt edes roskia ulos ilman ripsiväriä. Meikeistä ja pukeutumisesta on tullut vihdoin minulle itselleni iloa ja hauskuutta tuottava toimenpide ei epävarmuudesta syntyvää toimintaa.

Opettelin matkallani kantamaan itseni. Luottamus ja rakkaus tuohon urheaan naiseen syntyi kaikkein epämukavimmassa olotilassa, vapaa pudotuksessa. Kaikki työ mitä tein, että oppisin rakastamaan itseäni kaikkinensa kantaa aitoa hedelmää.

TUNTEET KURSSI PÄIVÄN JÄLKEEN 09.03.2019

Miten voisin koskaan löytää sanat jotka kuvailisivat teille mitä minussa tänään tapahtui? Se kaikki oli niin mahtavaa. Meille oli valmisteltu sisälle kaunis tausta valokuville. Mutta minä näin tilaisuuden viedä sen kaiken pidemmälle. Epämukavuusalueelle.

Viedä itseni aurinkoiseen päivään, näkyville, ei häpeillen piiloon, kuin tekisin jotain väärää. Halusin lumesta kimaltelevalle pellolle, keskelle aukeaa huutomerkiksi aurinkoiseen talvipäivään. 30 luvun silkkiaamutakki, vaaleanpunainen puuhka, verkkosukkahousut. Sulkakynä kertomaan, etten ole pelkkää sukkanauhaa.

Upeita hetkiä istua tuolissa keskellä peltoa. Nauravaisia, kutkuttavia hetkiä kontata lumihangessa verkkosukissa adrenaliinin buustatessa vereni niin, etten tuntenut kylmää. Vain humalluttavaa vapauden riemua. Vapaa sovinnaisuuden, soveliaisuuden ja häpeän kahleista. Vapaa olemaan minä juuri sillä uskomattoman hullulla hetkellä.

Voittiko mikään siltikään sitä hetkeä, kun lopetimme kuvaukset ja kuvaaja Maria sanoi, että otetaan muutama kuva, kun kävellään pois. Kävele kuin olisit catwalkilla. Kaikki tunteet ja tietous miksi olin valinnut juuri nuo asusteet enkä ensiksi mieleeni tullutta Lumikin asua tulivat siihen hetkeen.

Ketun Henki kuva Maria Kalmi

Muistin kaikki liuhuletti ja lauta jutut, joita kuuntelin lapsena ja teininä. Muistin, joka ikisen sylkäisyn kasvoilleni ja alistamisen, minä muistin ne kaikki hetket, kun en enää arvostanut itseäni ja minä muistin raiskaukseni jälkeisen tuskan ja häpeän. Minä muistin ja se kaikki teki siitä hetkestä suloisempaa, kuin ikinä.

Minua ei kiinnostanut kuka näkisi minut, sillä vihdoinkin minä tiesin kestäväni heidän katseensa, heidän tarkastelunsa ja minä tiesin, että enää koskaan minusta ei tulisi rakkauden kerjäläistä. Huomaisiko, joku minut tai soisiko minulle huomionsa. Tunsin, että ne päivät kun olin pieni anteeksipyytävä omaa olemassaoloaan anteeksipyytelevä ja häpeilevä nainen olivat iäksi ohi.

Hiekkainen vähänkäytetty peltoajotie. Tuuli joka leväytti sinisen silkkiaamutakin auki. Minä tiesin kuinka osaan kävellä. Suoristin itseni. Koko pitkän jalkani. Korko nousi hiekasta, ojensin sen suoraksi viistoon eteeni.

Ei ollut väliä mitä minulla oli ylläni.Toin kaikki puoleni siihen hetkeen. Herkkyyden, luomisen, kapinan, seksuaalisuuden, rakkauden. Kokosin kaikki osat yhteen, minä olin yhtä. Minä otin takaisin kaikki menetetyt vuodet ja hetket.

Tunsin kohtuni voiman lentävän ulospäin. Suorastaan räjäyttävän lantioni liikkeeseen. Vartaloni, ihan kaikki minussa, olin tuota virtaavaa energiaa ja minä kävelin, kuin todeksi henkilöitynyt amatsoni papitar, jumalallisen naiseuden maanpäällinen ilmentymä.

Viimeinkin minä olin kokoNAINEN. Upea minä. Riittävä itselleni ja oman voimani takaisin ottaja. Kiitos Kiitos Kiitos

Oma tarinani sai viime yönä merkittävän käänteen uneni muodossa. Laitan sen tähän kertomaan, että eheytyminen on todella mahdollista, kun jaksaa työskennellä itsensä kanssa ja rakastaa itseään. Ehdoitta.

Olin polkupyöräilemässä. Tielle nousi jyrkkiä mäkiä, oikein seinämiä ,siellä ylhäällä kuitenkin käveli ihmisiä. Oli toivotonta polkea joten päätin taluttaa pyörää. Ylhäältä ojentui käsiä auttamaan, kun samassa huomasin että alhaalla kulki kaunis polku. Jatkoin matkaa sitä pitkin. Koska olin pyöräillyt ulos kaupungista eivät paikat olleet enää tuttuja.

Tiellä kulki muutamia ”alan” miehiä, joista yksi halusi neuvoa tietä. Olin nousemassa pyörälleni uudestaan niin hän otti takapuolestani kiinni mukamas auttaakseen. Halusi vain kähmiä. Valkoisiin housuihini jäi mustat jäljet. Suutuin hänen käytöksestään. Hän rupesi uhkaavasti seuraamaan. Pelkäsin. Näin ylämäessä ihmisiä, joille kerroin, että hän seuraa ja haluaa pahaa. He tunsivat hänet ja rupesivat vähättelemään tapahtumaa.

Mietin polkisinko alamäkeen tädilleni karkuun. Yhtäkkiä jäätävä raivo iski minuun. Sanoin, että minut on raiskattu Helsingissä ja on se nyt helvetti, jos ikinä enää annan yhdenkään miehen alistaa minua. Kyykistyin kaivamaan vihreästä olkalaukustani vaaleanpunaisen puhelimen ja sanoin, että soitan poliisit paikalle. Mies meni ihan paniikkiin ja rupesi katsomaan mihin pakenee. Heräsin.

Viime syksystä lähtien olen unissani ottanut tietoisesti hallintaani pelottavat tapahtumat. Kääntynyt kohti, en enää paennut pahintakaan mörköä. Oma voima on todella löytynyt ja se kantaa. Se tuntuu hyvältä.

Luottakaa itseenne ja omaan voimaanne, vahvat, kauniit, upeat naiset

Kauneinta valoa päiväänne <3


Julkaistu

ONKO RAKKAUS HEIKKOJEN SAIRAUS?

Kuinka helppoa onkaan olla vihassa. Upota siihen. Pyöriä siinä, nostattaa raivoa itsessään uudestaan ja uudestaan. Jopa kirjoittaessani tätä hampaani puristuvat yhteen ja suuni supistuu. Sen tekee sana viha. Se supistaa ihmisen pieneksi. Suojapalloksi.

Viime viikolla sain osakseni odottamattomia vihan purkkauksia ihmisiltä. Tiesin, että he purkivat minuun omaa turhautumistaan mutta tieto ei helpottanut yhtään omaa hämmennystäni ja ärtymystäni.

Mikä hiton sylkykuppi minusta oli tullut? Ja juuri, kun olin kaikesta niin onnellinen. Elämäänsä pettyneet ihmiset vaistoavat toisen hyvän tuulen. On kuin magneetti vetäisi heitä sellaisen ihmisen luokse, joka on tasapainossa ja iloinen. Kun on itse turhautunut ja pettynyt omaan elämäänsä haluaa ympäristön tuntevan samaa tuskaa. Sitten sitä sylkee myrkkyä ympärilleen.

Olen opetellut ymmärtämään oman vihani syitä. Tiedän, kun se nousee ja alkaa vellomaan. Olen todella temperamentikas. Leimahdan nanosekunnissa ja sen todella kuulee ja huomaa, kun minun mittani on täysi. Niinpä olinkin yllättynyt, etten antanut palaa takaisin. Sellainen pidättyväisyys on edelleen minulle uutta. Huomaamattani olin noussut suuremmaksi, kuin haluni vihaan.

Mieli nostaa asian aina uudelleen esiin salakavalasti. Siksi asioita ei voi jättää olankohautuksella taakseen. Ne löytää aina uudestaan edestään. Pitää osata pysähtyä hetkeen, antaa sille aikaa, tutkia miksi oma viha nousi. Silloin asian voi jättää taakseen. Aivomme ovat mestareita pyörimään negaatioissa siksi uudelleen ohjelmointi onkin haastavaa. Kerta kerralta tapahtuu silti oppimista. Minä jäin vain hämmentyneenä miettimään mistä nyt tuulee.

Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen. En suostu huonoon kohteluun eikä minun tarvitse kuunnella ruusu suussa luuttua soitellen epäasiattomuuksia. Mutta tuo laajempi näkökulma antaa minulle mahdollisuuden toimia eri tavalla.

Ja se toikin minut tähän minulle outoon oivallukseen On helppo olla vihassa mutta olepa rakkaudessa, kun tuntuu kuin koko muu maailma yrittäisi latistaa sinut ja hyvän tuulesi. Tajusin, että siinä sitä haastetta vasta onkin. Seisoa omassa voimassaan. Antamatta vihan tuulien heilutella sinua.

Yleensä kuulee puhuttavan rakkaudesta, kuin se olisi joku heikkojen sairaus. Rakkaus on puhdasta voimaa. Viha kuohuu,nousee ja jättää tympeän maun suuhun kadotessaan. Se saa meidät tuntemaan hämmennystä miksi tein niin. Rakkaudesta ei seuraa jälkipuinnin tarvetta.

Kun tunnet itsesi ja hyväksyt itsesi, kuka sinua voi enää haavoittaa? Osuvatko turhat sanat syvälle sinuun vai pystytkö seisomaan omassa voimassasi? Kieltäminen ei ole sama kuin rakkaus, rakkaus ei ole kilpi jonka nostat eteesi.

Rakkaudella on voima parantaa. Se on ymmärtämisen ja erilaisuuden hyväksymisen voima. Tuo jumalalliseksi kuvattu voima, jolla on valta muuttaa rumuus kauneudeksi. Samaa kohdetta katsomalla me voimme vihassa katsoessamme miettiä,että onpa todellinen hirvitys mutta kun katsomme sitä rakkaudessa näemme kaikki sen vajavuudet ja rakastamme sitä täydellisesti.

Rakkaus on myötätuntoa ja ymmärrystä. Rakkaus on perusolemuksemme. Se kaikkien aidoin sisin, jonka näyttämällä maailmalle me luulemme tulevamme haavoittuvaksi vaikka todellisuudessa olemme löytäneet oman voimamme.

Rakkaus on syvemmän ymmärryksen sulatusuuni.

Ihanaa naistenpäivää ja kauneinta valoa juuri sinulle juuri tänään <3

Julkaistu

KAHDEN ÄLLÄN REBELL

Maalasin tauluni ”Keijulammen yö” päälle sanat Rebel For Ever. Tai luulin maalanneeni, kunnes eräs ystäväni kysyi mitä tarkoittaa Rebell. Olin lähettänyt hänelle kuvan taulustani. Tuijotin taulua, jokin rupesi häiritsemään siinä. Karmea aavistus ja tarkistaminen googlesta. Sanassa on vain yksi L. Hitto!


Minua alkoi vaivaamaan taulun L vaikka pidin siitä muuten. Se on ollut voima tauluni. Nukahdan ja herään nähden sen. Rebell for ever. Kapinallinen ikuisesti.
Olen aina kapinoinut alistajia, epäoikeudenmukaisuutta ja tämän maailman hulluutta vastaan. Se alkoi jo lapsena, kun nousin ensin isääni vastaan ja sitten atomipommeja. Nuoresta asti sain vuosikausia siskoiltani syntymäpäivä kortin Nuori Kapinallinen. 
En ymmärtänyt kaikkia tekojani. En osannut yhdistää niitä yhdeksi. Siksi samaksi voimaksi, joka on liikuttanut minua lapsesta asti. Kapina. Pidin tuota piirrettä epätoivottavana. 
Minua on koko aikuisikäni yritetty ohjailla osaksi tämän maailman rivistöjä. Silti tunsin sydämessäni halun vaikuttaa, tehdä edes jotain. Kuljin mielenosituksissa, kirjoitin erilaisia tekstejä. Kanavoin vihaani muutos puheisiin ja kirjoituksiin. Lopulta tuli tunne, etten jaksa tapella kaikkien muiden puolesta. En jaksanut parantaa maailmaa, joka ei halunnut tulla parannetuksi. 
Näin ajattelin ymmärtämättä, että ihminen joka on syntynyt tähän maailmaan kapinallisena, ei voi vain kaapia tuota sydänvoimaa itsestään ulos. Ei voi vain lopettaa ja irrottaa. 
Luulin sen kaiken jääneen. 
Minulle oli tulossa eräs henkilö kylään. Siivosin ja otin taulun pois seinältä. Piilotin sen kaappiin. Minua kouraisi sydämestä tehdessäni niin mutta ajattelin, että otan taulun esille ja korjaan kirjoituksen myöhemmin. Tämän aamun luovuus halusi purkautua maalaamisen myötä. Kaivoin taulun kaapin uumenista.  Rupesin maalaamaan taulusta toista L piiloon. Maalasin ja maalasin ja tiedättehän kuinka käy. Taulu menetti kaiken kauneutensa. Värit tuhriintuivat. Tein hulluna töitä koetellen eri variaatioita. Tuskanhiki virtasi ja mietin, että maalaan koko taulun uudelleen. 
Ja silloin sydän sanoi Ei. En halunnut. Olin oppinut rakastamaan tuota kirjoitusvirheellistä taulua. Kuten taulu, niin minäkään en ole täydellinen. Tajusin kuinka turhauttavaa on olla aina siellä. Täydellisyyteen pyrkimässä. Kuinka hiton raskas taakka se onkaan. Olen aina vieroksunut epäaitoutta. Ja nyt olin maalaamassa maailmalta piiloon inhimillisintä piirrettä minusta. Erehtymistä.
Minä olin piilottamassa säröä. Taulu oli kuin minä. Ihminen, joka on ikänsä taistellut ja kapinoinut. Suurimman osan aikaa omaa itseään vastaan. Yrittäen piilottaa ja muokata epätoivottuja piirteitään sopiakseen tämän maailman raameihin. Tuntenut vuorotellen pahoinvointia ja ylpeyttä erilaisuudestaan. 
Yrittäen etsiä itseään ja vastauksia mikä minua liikuttaa. Ja siinä se oli kaunein lahja ikinä. Minä tiesin kuka olin. Ei minun tarvinnut etsiä itseäni minun täytyi hyväksyä itseni. Minun muutosvoimani. Minä nuori kapinallinen kasvoin aikuiseksi ja nyt 49 vuotiaana tuo voima virtaa minussa vahvempana kuin koskaan. Se antaa minulle uskallusta olla juuri minä. Erehtyväinen ihminen. Täydellisen rakastettu juuri tällaisena. Matkallani minä olen huomaamattani täydellisesti rakastunut tuohon upeaan uskaliaaseen naiseen, ikuiseen kapinalliseen, joka minusta on kasvanut. 
Tuo taulu syntyi muistuttamaan, että minulla on jotain arvokasta. Minulla on suuri voima käytössäni. Ja suuremmaksi se kasvoi tänä aamuna, kun pystyin hyväksymään tauluni kaksois ällän. Minun ei tarvitse esittää mitään. Etsiä täydellistä vetoa pensselistä. Tavoitella aitoa väriä. Ei, minä tein taidetta juuri omilla ehdoillani. Omalla englannin kielen taidollani ja kirjoitusvirheilläni. 

Se opetti minulle, että oli alkanut todellisen hyväksymisen jakso.
Todellisen vapauden, johon kapina aina tähtää. Vapauden olla juuri minä. 
Epätäydellinen, täynnä säröjä. 
Kirjoittaja, jolla on miljoonia kirjoitusvirheitä.
Olla Kahden Ällän Rebell
Rakkaudella Riikka-Lea <3 

      

Julkaistu

USKALLATKO SANOA ELÄMÄLLE KYLLÄ?

Kun opimme itsestämme on tärkeää myös oppia avautumaan elämälle. Sen kauneudelle ja mahdollisuuksille. Usein me kiellämme jo ennakkoon itseämme onnistumasta. Suljemme peloissamme oven ennen, kuin se on edes avautunut. Emme tartu mahdollisuuksiin, koska pelkäämme epäonnistumista. Epäonnistuminen tuottaa häpeää. Vaikka todellisuudessa sen pitäisi tuottaa ylpeyttä. Minä uskalsin yrittää.

Jos olet ikinä vastannut yhteenkään kysymykseen ” En osaa” tai ”En pysty tuohon” olet sulkenut mahdollisuuden oven uskaltamatta edes avata sitä. Olet sulkenut itseltäsi reilun mahdollisuuden oppia uutta tai onnistua jossain asiassa. Ennen kuin olet edes yrittänyt asiaa ensin.

Kuinka monta kertaa elämässäni minä toistelinkaan tuota mantraa ihan heti jonkin uuden asian ilmaantuessa näköpiiriini. Oli kyseessä sukan kutominen, puutarhanahoidon opiskelu, jonkun uuden ihmisen tapaaminen. En osaa tai en pysty olivat vakio vastaukseni. Minä jäädyin pelosta uskaltamatta sanoa kyllä.

Eräs ihminen pysäytti aikoinaan minussa tuon negatiivisen, oppimisen estävän lausahduksen. Hän sanoi, että jo sillä kun sanoin ”en osaa” olin kieltänyt itseäni osaamasta. Ja se on totta. Aivothan tottelevat käskyjämme. En osaa, rakkaus on pelottavaa, minua on ennekin satutettu, en ole ennenkään oppinut tätä, miten nyt minä voisin Kilimanjarolle kiivetä. Mikä negatiivisten asioiden litania.

Kun vaihdoin mantran ”En osaa” mantraan ”En tiedä,en ole vielä kokeillut” avasi se kaikki ovet mahdollisuuksille. Ihan kaikelle.

”En tiedä, en ole vielä kokeillut”. Tuo salliva ovet avaava lause nostaa hymyn huulille. Se antaa tilaa niin onnistumiselle, kuin epäonnistumisellekin. Sillä eihän ole oikeastaan väliä kummin käy, pääasia on se, että uskaltaa yrittää.

2016 Vantaalla bändin keikalla : ”Kuinkakohan vaikeaa, joku basson soittaminen voi olla?” Asia johti hauskojen sattumusten kautta siihen, että ennen kuin huomasinkaan olin basso kädessä kellarissa harjoituksissa. Mikä upea tunne, minä opiskelin jotain täysin uutta ja sallin sen itselleni. Minulta kysyttiin osaanko tehdä kappaleeseen sanoituksen. Naurahdin epäillen mutta muistin päätökseni aina yrittää en sanoa en osaa. Menin kotiin ja yllätyksekseni kahdessa tunnissa sanoitus oli paperilla.

2016 marraskuussa muutin maalle. Jatkoin elämälle avautumista ja sanomista kyllä uusille mahdollisuuksille. Kaikelle sille mitä olin aina halunnut tehdä mutten ollut koskaan uskaltanut edes yrittää. Avauduin elämälle ja se toi eteeni mahdollisuuden toisensa jälkeen ja minä kävelin kaikesta ovista sisään. Se entinen en osaa tyttö, negatiivisten mantrojen mestari, muutti oman elämänsä sävel kulun. ”En tiedä en ole vielä kokeillut”

Rauhallinen eheyttävä ympäristö avasi luovuuteni ovet selälleen. Saman vuoden joulukuussa aloin kirjoittamaan kirjaa. Menin myös taidekauppaan ja ostin öljyvärit ilman minkäänlaista tietoa siitä miten niitä käytettiin. Etsin netistä ohjeita ja tammikuussa 2017 maalasin ensimmäisen kerran kankaalle. Syyskuussa pidin ensimmäisen taidenäyttelyni. Myin muutaman tauluni. Tammikuussa pidin toisen taidenäyttelyni. 2017 aloin pitämään ensimmäistä blogiani Vapauden Asema. 2017 joulukuussa perustin yrityksen Ketun Henki. 2018 huhtikuussa olin myynyt kaiken omaisuuteni, heittänyt rinkan olalleni ja lähtenyt ilman päämäärää tai suunnitelmaa kohti Eurooppaa. Marraskuussa 2018 hahmottelin Rakkauden Taikakaupan.

Kaikki tämä vain sillä, että koulutin tietoisesti aivoni ajattelemaan uudella tavalla. Näkemään mahdollisuuksia pelkojen sijasta.

Ratkaisevaa ei ole mitä teet vaan mitä mahdollisuuksia suot itsellesi. Älä sano En osaa tai En pysty. Avaudu tälle huikaisevalle elämälle ja sano Kyllä.

Kauneinta valoa päivääsi <3