Ensimmäinen askel retkahtamiseen on se, kun alkaa jälleen kusettaa itseään. Siinä olen ollut aivan mestari. Kunnes raitistuin. Raittiutta ei voi rakentaa valheen päälle oli asia mikä tahansa.

Eilinen tuttuni huomautus, että hartiani ovat ihan edessä sai silmäni rävähtämään auki 6.23 tänä aamuna. Lapaluiden välissä oleva kipu ja  hengityksen vaikeutuminen oli vaivannut minua jo pitkään. Suljin mieleni tiiviisti kuin minigrip pussi aina, kun se yritti kertoa minulle miten voisin huoltaa kehoani. Halusin  saamattomuudessani selittää itselleni kuinka mahdotonta minun on joogata kulkemattomien linja-auto vuorojen vuoksi. ”Hemmetti mikä asuin paikka, kun en pysty harrastamaan” kiroilin. ”Menen joogaan sitten syksymmällä” jatkoi mieleni pulputustaan. Halusin unohtaa täysin, että päälle kolmen  vuoden joogaamisen jälkeen pystyn tekemään vaikka1,5h harjoituksen sen kummempia miettimättä. 
Suuri laiskuus, saamattomuus ja  haluttomuus iskee minuun aika ajoin. Kun annan sille pikku sormen se syö koko käden ja lopulta olen vain huonovointinen orja. Tänä aamuna päätin ottaa pullamössö mieleni takaisin hallintaani. Minä haluan olla kapteeni omassa laivassani. Terävä, voimakas mieli pitää minut tietoisena. Silloin teen kaikki ne asiat jotka saavat kehoni ja mieleni pysymään kunnossa. Se pitää minut valitsemallani polulla.
Tänä aamuna rakastin itseäni. Annoin keholleni huoltoa jota se kaipaa ja samalla mielelleni tilaa hengittää ja tulla yhdeksi kehoni kanssa. Hengitykseni syveni jälleen vatsaani asti. Tämän kaiken saavuttamiseen meni vain 24 minuuttia. Ei tarvinnut lähteä minnekkään, ei huolehtia linja-auto vuoroista ei siitä jaksaako lähteä. Laitoin vain mattoni lattialle ojentautuen siihen hengittämään. Olin tehnyt saman kuin juodessani, lakkasin välittämästä itsestäni, sillä sitähän kaikki tekosyyni ovat. Enää en halua vetää harteilleni saamattomuuden viittaa. Elämäni saa olla kokonaisvaltaista kehon ja mielen huoltoa ilman teko syitä. Kun jätän kaiken turhan pois jää vain syvällinen kokemus rauhasta ja aitoudesta.
Nyt kun istun tässä mieli virtaavana ja keho rentona, hartiat takana omilla paikoillaan ymmärrän kuinka tärkeää on olla rehellinen itselleen ihan kaikissa asioissa. Teoissani, ravinnossa, ihmis suhteissa, kuvassa jonka luon itselleni itsestäni. Ei valheellisia rooleja eikä kiilto kuvia. Elämänohjeena rehellisyys on tie jota haluan ehdottomasti kulkea. En halua enää rakentaa itsestäni jotain mahdotonta rooli kuvaa jonka ylläpitämiseen menee tuhottomasti energiaa. Aidoimillani minä olen kaunein painos itsestäni.  
Ensimmäinen hymykuva 47 vuoteen. Mukana rakkain ystävä Ulla <3 
JAA YSTÄVILLESI

4 ajatusta aiheesta “  24 MINUUTTIA”

  1. Olen pahoillani siitä, että olet joutunut oppimaan surun kautta ja olen kanssasi samaa mieltä itsensä kuuntelemisen taidosta. Minulla on tuhansia päiviä, kun en ole pystynyt ahdistukseltani edes kääntämään kylkeä. Kun tuska on ollut niin musertava, että olen nähnyt ainoaksi vaihtoehdoksi itsemurhan yrittämisen. On päiviä,kun tiedän tarvitsevani tilaa itselleni kun pitää vain saada olla käpertyneenä itseensä. Mutta nämä tunnetilat pitää osta erottaa rehellisesti siitä,kun rupeaa latelemaan itsellen tekosyitä jottei tukisi omaa hyvinvointiaan. Olen myös huomannut kuinka helppoa on piiloutua ahdistuksensa ja surunsa taakse kuten myös pelkojen. Silloinkin löydän taas itseni sieltä tuijottamasta syvälle peiliin ja kysymästä olenko rehellinen itselleni? Toivotan sinulle kaunista kesän jatkoa ja paljon valoa päiviisi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös