Olen kävellyt pitkään autoltani ennestään tuntematonta metsä tietä. Autolle jäi rumpu, jota koin tarpeelliseksi kumisuttaa pitkään ennen, kuin lähdimme Ullan kanssa kävelemään. Aurinko paistaa lämpimästi. Puran päältäni fleecetakin ja laitan sen reppuuni termospullon ja vesipullon seuraksi.

Loikimme tieltä metsään ja kuljemme hirvien polkuja. Nautin hengittämisestä syvään. Metsän kaikki tuoksut keuhkoissani, ainaisen pakokaasun ja dieselinkatkun sijaan. Keuhkoni nauttivat, kiittävät, kehoni uudistuu. Koen metsän samaan aikaan kaikilla aisteillani ja silti niiden käyttö on vain havaintoja tuntemuksista.

Pysähdyn hetkesi tervehtimään mäntyä käsi rungolla. Seison hiljaa ja vain hengitän näkemättä. Ullakin pysähtyy. Hetkissä on aina, jotain syvästi pyhää ja kunnioittavaa minkä koirakin vaistoaa. Ykseys.
Minä olen siellä täydellisen yhtä. Täydellisen läsnäoleva.

Tutkin heräävän metsän ihmeitä. Onko lammikoissa ja ojissa jo konnien kutua? Pieni sammakko livahtaa pitkään kuivaan heinikkoon, heinikko kahahtaa hiljaa ja me jatkamme matkaamme. Sitruunaperhonen liihottaa monta kertaa editsemme.

Siniset ja vihreät kangasperhoset näyttävät upeilta metsänpeiton ruskeutta vasten. Linnut lentelevät edestakaisin puusta puuhun. Oksisto on täynnään visertäjiä. Metsän vihreys on parantavaa. Stressitasoa laskevaa.

Ulla Kahvitauolla eheyttävä luontoyhteys kuva Riikka-Lea

Minä tarvitsen sitä, kuin huumaavinta huumetta. Olen huomannut, etten enää voi elää paikassa missä en pääse luontoon. Kaupunki saa minut hermostuneeksi. Tulen aina rakastamaan syntymäkotikaupunkiani (Helsinki) mutta siellä tunsin niin suurta kaipuuta koko ajan luontoon, että eläminen kaiken vilinän keskellä kävi minulle mahdottomaksi.

Katkenneen luontoyhteyden seurauksista

Kun kaupungeista kadotetaan kaikki vihreä me hukkaamme sielumme osat. Yritämme hukuttaa tuon epätoivon äänen kuluttamalla. Keksimällä tekemistä pysyäksemme kiireisinä, jotta emme kuulisi kehomme epätoivoista huutoa. Kun eheyttävä luontoyhteys katkeaa me hukkamme ymmärryksen itseemme. Sen mitä saamme luonnosta sitä ei pysty korvaaman pillereillä purkista. Eikä kuvilla tietokoneen ruudusta.

Luontoyhteys on kunnioitusta kaikkea elävää kohtaan. Se on ymmärrystä, että ihminen on osa luontoa. Vaikka laitamme itsemme betonikuutioiden sisään ja tapamme kaiken vihreän ympäriltämme meidän kehomme muistaa alkuperämme. Kehomme ja mielemme seuraa elämän biologista kulkua. Vuodenaikoja. Kun pakotamme sen luopumaan kaikesta normaalista toiminnasta me sairastumme. Elintasosairauksiin.

Ei ihminen järkeään ole kadottanut hän on kadottanut kyvyn kuunnella sydäntään. Me tarvitsemme luontoa yhtä paljon, kuin se tarvitsee meidän apuamme selviytyäkseen kiihtyvistä ahneuden aikaansaamista tuhoista. Lähtekää luontoon, kun se vielä on mahdollista. Katsokaa kotkan liitoa sinisellä taivaalla, nauttikaa olemassaolostanne ja löytäkää yhteys takaisin itseenne. Silloin löydätte myös tien kotiinne ja sairauksienne äärelle.

Eheyttävä luontoyhteys

Voisin kulkea metsissä päivät pitkät. Ilman sen suurempaa päämäärää. Heittäytyä makaamaan sammaleeseen, juoda kahvit korkealla kalliolla mistä näen kaukaisuuteen. Huomata kuinka luonto vaikenee hetkeksi tutkimaan outoa kulkijaa ja heti kohta toteaa hänet osaksi suurta ympyrää ja jatkaa omia toimiaan.

eheyttävä luontoyhteys kuva Riikka-Lea

Ja ne hetket, kun koen olevani suuresti siunattu kohdatessani isoja ja pieniä kulkijoita. Eilen oli aika kohdata yksi suurista. Matkani johtui kävellen metsätietä pitkin. Halusin riisua kengät kevään ensimmäiseen paljasjalka kävelyyn. Olen lapsesta asti kävellyt kaikki kesät paljain jaloin. Oli aika antaa koko keholle uskomaton hiekkatie hieronta. Jalkapohjat ovat niin täynnä hermopäätteitä, että rentoutuminen oli taattu heti.

Siellä minä kävelin hiukan arastellen ja tuijotellen jalkoihini, etten astuisi kivuliaasti heti suuren oksan taikka kiven päälle. Aikani tätä harjoitettuani pysähdyin ihailemaan maisemaa. Oikealla silmäkulmassani näkyi liikettä. Käänsin pääni ja kohdistin katsettani. Jotain suunnatonta lähestyi minua huikaisevan sinisellä taivaalla vihreiden latvojen yläpuolella.

Lintu oli valtava. Se kaartoi hiukan pois ja sydämeeni läikähti pettymys, etten kerkeäisi kunnolla nähdä ja tunnistaa sitä. Ja kuin kutsusta se lähti kaartelemaan luokseni. Ilo ja kunnioitus kuplivat minussa, kun valtava, kaunis, uljas, vapaa maakotka kaarteli pääni yläpuolella. Jaloissani tunto äitimaasta ja ylläni Suuren Hengen lähettiläs.

Tajutessani, että haluaisin kuvata hetken kävi juuri niin kuin aina käy, kun näet jotain upeaa. Pari valtavaa hapsuisten siipien iskua ja tuo reilusti yli kaksimetrinen jätti katosi taivaan sineen. Minä seisoin pitkään paikallani nauttien hetken kauneudesta ja kiitollisuuden tunteesta. Olin jälleen kokenut jotain valtavaa, jotain minkä voi kokea vain retkilläni luonnossa.

 

Kauneinta Valoa Päivääsi <3

 

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös