Muutin Pohjois-Karjalaan esi-isieni sydänmaille. Lähemmäksi Karjalaisen näkijämummini sielun maisemaa. Katsomaan mistä verenperintöni enneuniin, vainajien yhteyteen, auranlukemiseen ja enteiden ymmärtämiseen kumpuaa.

Toinen mummini oli kuppari kansanparantaja. En tiedä missä hän oli syntynyt mutta äitini syntyi Etelä-Savon, Mäntyharjulla savusaunassa.

Minussa yhdistyvät heidän puolensa kauniina sekamelskana. Intuitiivinen parantaja. Se kaikki kiehtoo syvästi minua. Seuraan tiiviisti esi-äitieni jalanjäljissä, oppaani rajan takaa <3

Siinä siis alustus miksi löysin itseni sisustamassa ja ripustamassa verhoja ikkunoihin. Muutto pahvilaatikot revin kappaleiksi ja laitoin valtavan itkun säestyksellä roskiin. Meni hetki ennen, kuin pääsin kiinni ahdistukseni syihin.

Paikka on ihana. Suora luontoyhteys pihalta, ikkunan takana suuresti rakastamani metsä. Ensimmäisen aamuna kävi herra Närhi minua tervehtimässä. Närhen symboliikka tuo viestiä, että minun pitäisi ottaa huomioon tuleni. Elämän todellinen intohimo. Vapaus, itsenäisyys, seuraava suuri seikkailu.

Valkoiset feminiiniset koivut, joihin tunnen juuri nyt suurta yhteyttä, tuovat viestiä uusista aluista. Puhtaan valkoiset huonekalut (minulle värejä rakastavalle ihmetys) vahvistivat transformaatiota, uutta alkua.

VAPAUDEN ASEMA

Silti, jokin vaivasi kunnes tajusin, että olin haudannut unelmani matkustaa ja blogata verukkeilla ”mitä minäkin tiedän matkustamisesta” ja vielä vähemmän ”mitä minä osaisin siitä kirjoittaa”. ”Minäkö pitäisin matkablogia kuinka absurdia”.

Tajusin tarkastelevani jotain syvempää, kuin vain sitä minkälaiseksi luokittelen itseni näennäisyyksien valossa.

Näennäisyydet ovat niitä arvoja, joita ympäristömme meille syöttää. Ne ovat sitä kaikkea ulkoa opittua ulkokultaista mantraa, jonka syöttäminen alkaa meille jo rintamaidossa. Ihmisten tasapäistämistä. Jokaisen elämän samanlaista kulkua. Kun poikkeat valtavirrasta olet vaarallinen.

Nämä uskomukset pyrkivät kiinnittymään itseeni. Ne hämärtävät ymmärryksen mihin olinkaan kulkemassa? Suistavat pois polulta. Kun niin käy tulee epämääräinen ahdistus ja ihon kutina.

Ihon kutina ihan konkreettisesti. Luulin sairastavani syyhyä. Jokin yritti tunkeutua epätoivoisesti sisältäpäin tietoisuuteeni, kutkutti minua, teki hulluksi. Kunnes ymmärsin pysähtyä ja valaista tuon asian.

Eilen aamuna pidin pidot Jumaluuksille ja sitten menin kuuntelemaan enkeli visualisaatiota, Vastaanota selkeys projektiisi, saadakseni ohjausta. Rentoutuksen tilassa pääsin kosketuksiin asian kanssa. Päässäni rupesi soimaan Wild Thing i love you. Kappale on The Throgsien. Minun kesyttämätön puoleni Vesi-Apina ja toteutumattomat unelmat.

Oikeus elää omannäköistä elämää. Oikeus omiin mielipiteisiin. Uskon vapaus. Tasa-arvoinen oikeus pyrkiä onneen. Oikeus henkiseen kehitykseen ja kasvamiseen ihmisenä. Oikeus tehdä ja toteuttaa rakastamiaan asioita. Oikeus valita millä lailla toteuttaa vapauden asema omassa elämässään.

Ilman vapautta olen vain liukuhihna orja. Ohjelmoitu toteuttamaan, jonkun toisen määränpää minun elämässäni. Vailla omaa ainutlaatuista polkuani. Vailla uskallusta elää sitä.

Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Pakkasin siis reppuuni kahvia, pari salaatti leipää, vesipullon ja Ullalle kupin. Hyppäsimme autoon ja lähdin ajamaan. Mieleeni välähti Varkaus, joten otin suuntimaksi sen. Ja tässä minä nyt istun. Aurinko paistaa ulkona mutta haluan kertoa teille, jotain matkastani Varkauteen.

MATKALLA VARKAUTEEN

Huuma iski minuun heti käynnistäessäni auton. Vapauden huuma. Kuuntelin Wild Thingiä ja hoilasin täysillä. Aurinko porotti tehden lämmityslaitteen ajoittain tarpeettomaksi.

Huusin riemusta WUHUU ja ulvoin. Ulla yhtyi ulvomiseen ja ajoin ja ulvoimme. Pähkähullu lauma, vapauden tunteen juovuttama. Naurua, korkealentoista fiilistä ja aurinkoa.

Mitä muuta voisit lauantailta toivoa? Mieli joka tavoittelee taivaita, alla musta auto, joka on kaikesta huolimatta, kiidättänyt minua jo puolitoista vuotta hihna huutaen paikasta toiseen.

En osannut yhdistää Varkautta mihinkään vaikka nimi oli minulle ennestään tuttu. En katsonut kartasta missä se on katsoin vain navista kilometrit ja annoin palaa.

Viinijarvi. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Seurailin tietä numero 23 Joensuusta. Yllätykseni tulin Etelä-Savoon. Tie oli pitkälti sulaa vaikka lunta oli ajoittain varsinkin pikkuteillä minne matkallani poikkesin.

Olen aina pitänyt autolla matkailusta juuri siitä syystä, se antaa mahdollisuuden poiketa sivupoluille.

Suureksi hämmästyksekseni näin yhtäkkiä Heinäveden kyltin. Se kutitti muistoissani jotain syvää mutta en löytänyt impulssilleni yhtymäkohtaa. En ennen, kuin näin Valamon luostari kyltin.

Hämmentyneenä jarrutin ja käänsin oikealle. Rupesin nauramaan. Olin muuttanut esi-isieni maille ja yhtäkkiä minut ohjattiin paikkaan, jossa olin käynyt lapsena isäni kanssa.

Me matkustelimme paljon asuntovaunulla. Niin Valamon munkki luostari, kuin Lintulan nunna luostarikin ovat piirtyneet muistiini. Lintula sen vuoksi, että pelkäsin nunnien kaapuja luullen heitä peikoiksi.

Parkkipaikka oli autio Koronaviruksen vuoksi. Ei auton autoa vain paljon lunta. Minä kävin silti kuvaamassa tuon kauniin rakennuksen ja nauroin ihastuksesta. Otin kuvan ja lähetin sen pikkusiskolleni ”Terveisä Valamosta”. Palatessani autoon selitin Ullalle innoissani ”olen ollut täällä lapsena”.

Akkilahto Varkauteen. Valamon luostari. Kuva Vapauden Asema

Kääntäessäni auton ja lähtiessäni jatkamaan matkaa rupesi stereoistani kuuluumaan House of Rising Sun kappale. Miten kuvaavaa tämän hetkiseen elämääni. Verrattuna siihen, kun kävin siellä silloin ja kaikki tapahtumat siinä välillä. Joku suuri karman lehti oli juuri kääntynyt.

Vaikka saatamme uskoa, että elämämme perustuu sattumiin ja me itse valitsemme mihin kuljemme minä uskon toisin. Sydämestämme tulleet valintamme johdattavat meidät sielumme tielle , jota meidän pitää kulkea. Mikään mutka ei ole väärä tai merkityksetön. Kaikella on merkitys.

Sinun pitää vain avata mielesi ja keskustella itsesi kanssa. Huomata yhteytesi universumiin. Ymmärtää, että koko elämä, kaikkine kokemuksineen on ollut samaa sarjaa, tuoden sydämen ja mielen jalostumista.

Matkani Varkauteen jatkui. Selvisi, että se sijaitsee Pohjois-Savon eteläisimmässä osassa. Mietin mitä halusin nähdä siellä. Ajoin ohi Kanavamuseon kyltin. Huomasin suuret tehtaat, silti ihastelin kaupunkia. Jokin omaleimaisuus sen energiassa kiehtoi.

Akkilahto Varkauteen, Komminselan silta, Kuva Vapauden Asema

Voisi luulla, että kaikki kaupungit ovat samanlaisia. Paljon ihmisiä, rakennuksia, suunnilleen samat ostospaikat mutta silti jokin energia niissä tekee joistain viehättävämpiä, avoimempia ja toisista sulkeutuneempia pois työntävämpiä. Varkaus kuului ehdottomasti ensimmäiseen kastiin. Avoin iloinen, kiehtova.

PAIKALLISTEN NÄKEMYKSIÄ

Ollessani Salen parkkipaikalla mieleeni iski ajatus haastatella paikallisia. sen perään iski pelko en voi tehdä sitä. Näin pariskunnan kävelevän kaupasta ulos.

Purin hampaat yhteen selättäen pelkoni, kun he olivat jo kävelleet autoni ohi ja huudahdin: Anteeksi saisnko kysyä teiltä erästä asiaa? He hymyilivät iloisen välittöminä ja kehottivat kysymään. Kerroin olevani turistimatkalla Varkaudessa ja haluavani tietää mitä minun kannattaisi nähdä?

Koronan autioittama kaupunki. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Ensimmäinen kirjallinen maininta Varkaudesta löytyy Pähkinäsaaren rauhan aikoihin 1300 luvulta. Kaupunki on rakentunut sellu tehtaiden ympärille, joista osa on jo kiinni mutta edelleen se tuottaa sellua ja kartonkia.

He neuvoivat minut myös Puurtilan sillalle ja katsomaan vanhaa Varkautta. Oli myös, joku upea hieno nähtävyys, jonka nimi meni minulta ohi koska sinne oli kuulemma vaikea löytää.

Iloinen tutkiva mieleni oli ottanut vallan. Se epäilys, joka minuun iski, heti saatuani idean, ”voisinko hiukan haastatella ihmisiä” melkein esti minua tekemästä sitä. Onneksi ylitin itseni. He olivat nauravaisia, iloisia ja minun päiväni parani ennestään. Kiitos teille <3

Ei muuta, kuin etsimään Puurtilan siltaa ja harhailemaan. En välittänyt pitää navia päällä. Monesti ajan kaupungeissa juuri niin intuitioni voimalla ja hämmästelen mitä kaikkea löydän. Osuin Käsityökadulle. Nimi kiehtoi ja päätin ajaa sen. Vaikka tie oli tyypillinen teollisuus katu autokorjaamoja ynm. tunsin historian havinan nimen vuoksi.

Harhailin takaisin autioon keskustaan, jonka katuja reunustivat suljetut liikkeet. Osuin hassun näköisen korkean rakennuksen eteen, sen huipulla luki Tornikahvila.

Liikenneympyrä ja Nesteen K-market. Kävelin valtavaan isoon tyhjään kompleksiin ja ostin Ullalle koiranmakkaran matka evääksi.

Tornikahvila. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Kyselin kassaneidolta -Mikä on Varkaudessa parasta? Vastaus tuli heti -Vesistöt. Kysyin mikä on -Maagisin paikka Varkaudessa? -Nyt heitit pahan hän sanoi ja jäi miettimään. Sitten hän tuumasi, että -Jos haluat nähdä jotain upeaa niin käy Kämärin luontopolulla. Kämärin luontopolku

Parkkipaikalla Ulla hotki makkaran melkein kuorineen ja nautti palanpainikkeeksi vettä. Katsoin kelloa ja mietin, että on pakko lähteä ajelemaan kotia kohti, joten luovuin luontopolulla käymisestä.

PUURTILAN SILTA

Päätin samalla, että pakkaan yöpymislaukun valmiiksi seuraavia reissuja varten. Harmittelin hiukan, etten ollut löytänyt Puurtilan siltaa. Mutta, kun laitoin Navigaattorin kohti Joensuuta se neuvoi meidät juuri sen sillan kautta.

En ollut tullut sitä kautta kaupunkiin, joten ihana sattuma vei minut sinne mikä minua kutsui.

Ajoin ihanien asuinalueiden läpi, osuin melkein Bandidosien tallin seinään (siinäpä sitä olisikin ollut rysäys, terve tulin kahville) ja yhtäkkiä nousin valtavan jyrkkää mäkeä ylös ja tajusin, että tämän oli oltava se. Silta josta avautuisi kuulemma upeat näkymät. Ja se oli totta.

Puurtilan/Komminselan silta. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Itseasiassa sillan virallinen nimi on Komminselän silta. Se on rakennettu vuonna 1972 lähes 25 metriä korkeaksi, jotta laivat mahtuisivat sen alta. Se lukeutuu Suomen korkeimpiin siltoihin.

Sillalla oli vilkas liikenne, joten en voinut pysähtyä siihen. Harhailin sillan alla olevilla omakotialaueilla mutta en keksinyt parkkipaikka.

Kysyvä ei tieltä eksy päätin ja näin miehen ja pojan pelaamassa sählyä erään talon edustalla. Selitin ongelmani. Halusin kuvata sillalta mutta minne jättää auto?

Hän mietti tovin ja sitten muisti -Onhan täällä se asuntomessualueen parkkipaikka! -Onko täällä ollut asuntomessut? Naurua ja huitaisu kädellä- Juu joskus -80 luvulla hän totesi ja neuvoi minut paikalle.

Vihikoira Ulla tomerana katsomaan Puurtilan siltaa. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Kävelimme sillalle jossa tuuli niin navakasti että pipostaan sai todella pitää kiinni. Aurinko ja pilvet olivat vaihdelleet koko matkan ajan. Näin kävi myös sillalla. Näköala oli upea. Ulla seisoi rauhassa minun säätäessäni kameroiden kanssa.

Pois lähtiessä tuuli tempaisi Ullan kakkapussit irti hihnana perässä. Tuulen pöllyttäessä niitä eteenpäin ajoradalla minulla oli täysi työ roikkua Ullan hihnassa kiinni koska neiti halusi hakea ne takaisin. Lopulta tuuli pelmautti ne sillalta alas ja hetkeksi neiti sekosi täysin yrittäen tunkea itseään sillan pienojen välistä.

Kävelimme loppumatkan autolle. Hymy huulillani ei laantunut. Tunsin eläväni. Rakastavani koko maailmaa. Sen hetken tyytyväisyys on kuvaava tunne, joka syntyy vain silloin, kun teet aidosti sitä mitä rakastat.

Aurinko ja varjo vuorottelivat matkan aikana. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Päivän saldo oli huikaiseva. Annoin jälleen itselleni luvan tehdä sitä mitä rakastan. Tutkimusmatkailijan sydämeni sykki kiivaammin. Koko kehoni oli elossa, läsnä, onnellinen.

Vapauduin elämän tylsyydestä, joka kohtaa minut hyvin pian, kun en tee itselleni rakkaita asioita. Opin siis itsestäni lisää. Tapasin uskomattomia ihmisiä, jotka rikastuttivat päivääni ja kokemuslistaani entisestään.

Miten paljon sainkaan tietoa paikallisilta ihan muutaman minuutin keskusteluilla. Näiden tietojen kahlaamiseen netistä olisi mennyt tuntikausia. Ja se olisi ollut vain esittelytietoja, ei jotain niin henkilökohtaista. Kertomus miten he näkivät asuinpaikkansa. Mitä arvostivat. Se ylpeys ja ilo mikä tuli ilmi oli juuri sitä mitä etsin paikoista.

Ei minun tarvinnut löytää Varkaudesta maagista paikkaa. Kohtaamani ihmiset olemuksellaan, tiedoillaan, avoimuudellaan he tekivät siitä uskomattoman maagisen paikan. Rakkaudellisen seikkailun halki Koronan sulkeman Suomen.

Kauneinta valoa Päivääsi <3

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös