Välillä minusta tuntuu kuin olisin tyhjä malja jota pikku hiljaa täytän rakkaudella ja uudella tavalla ajatella. Koskaan se ei ole helppoa eikä yksinkertaista mutta koen kovan työn kantavan hedelmää pienin askelin edetessäni.

Miten turhauttavana koenkaan aika ajoin naisena olon. Ja silti kaikki tuo haastavuus on vain kieroutuneen mieleni aikaansaannosta. Kun mieleni mitätöi minua ja vertaillee minua muihin kertoen yhä uudestaan jo vanhoiksi käyneitä valheita on haastavaa yrittää kääntää ajatukset  positiivisiksi. Tietoisesti en tuota mitätöintiä  tee. Minun hajonnut, vioittunut  minuuteni vain nostaa päätään aika ajoin.

Seison välillä peilin edessä päättettyäni etten poistu ennen kuin löydän yhden kauniin asian itsestäni. Kurjina päivinä saatan viipyä siinä pitkäänkin mutta periksi en anna kierolle mielelleni. Harjoittelu on tuottanut pikkuhiljaa tulosta ja joskus voin poistua hyvinkin nopeasti vinkaten silmää peilissä hymyilevälle kaunottarelle.

Se ei todellakaan toimi jatkuvasti eikä automaattisesti. Se on vaatinut valtavan määrän työtä kolmen vuoden aikana. Työ jatkuu vieläkin mutta uskon, että tulee päivä jolloin mieleni ei enää palaa vanhoihin malleihin. Olen harjoitellut anteeksi antamista ja itseni rakastamista. Kauhonut pois valtavan kasan vihaa, surrut suremattomia suruja. Huomannut kuinka olen syyllisyyteni vanki ja kuinka itse pidän itseni siellä inhon ja mitätöinnin vankilassa.

Raitistumiseni jälkeen olen ollut kolme kertaa Eheyttävässä kuvauksessa. Ensimmäinen kuva sarja otettiin vielä hoidossa ollessani. Kuvaaja pyysi minut uusinta kuviin 8 kuukautta raitistumiseni jälkeen ja itse halusin myöhemmin löytää herkkyyden itsestäni. Siitä kuvasarjasta on tuo blogini kuva.Tänä keväänä tuli jälleen ihana mahdollisuus mennä Maria Kalmin osaaviin hyppysiin ja puhuinkin jo alustavasti, että olisiko tällä kertaa aiheena kehonkuvat.

Universumi vain järjesti toisin. Uuden profiilikuvan ottamiseta tuli hauska tapahtuma missä sain olla luonnollinen oma itseni.Kuvat on otettu sen jälkeen, kun olimme suuntaamassa kotiinpäin Back to the 90`s-Harrasteajoneuvo tapahtumasta. Tein sieltä reportaasin Kansalais Areenan verkkojulkaisuun. Olin pyytänyt ystävääni Teija Marjamaata mukaan kuvaajaksi koska hänellä on taitoa ja kunnon kamera.Minua ei ole meikattu eikä puettu kuviin kuten Eheyttävissä kuvissa on tapana. Tässä on näiden kuvien taika. Mieli ei pääsekään mitätöimään kuvissa näkyvää naista mitenkään.Siinä minä olen juuri sellaisena kuin satuin olemaan ja se, jos mikä eheyttää.

Kohti kauniimpaa minäkuvaa ja huikaisevan kaunista kesää.

MUISTA OLLA ITSELLESI TÄRKEÄ <3 .

Rakkaudella Riikka-Lea

 

JAA YSTÄVILLESI
Vieritä ylös