Olen asunut viisi kuukautta täällä Pernajassa. Ikäni kaupungissa asuneena on muutos ollut jopa haastava. Eniten kaipaan vapauttani kulkea mihin aikaan hyvänsä minne hyvänsä. 

Harrastuksiin kuten joogaan ja itämaiseen tanssiin meneminen oli helppoa, valinnanvaraa harrastuksissa riitti. Ex-tempore lähtö kahville kaupungin keskustaan tai vaikkapa kauppaan yön pimeydessä onnistui sekin vaivattomasti. Täällä olen harvahkojen linja-autovuorojen varassa. Lähin kauppa löytyy 14 kilometrin päästä. Toki olen siitä onnellisessa asemassa, että täällä yleensä kulkee linja-autoja. Hallituksen yritykset autioittaa maaseutu ja tunkea kaikki pienelle pläntille asumaan ovat onnistuneet jopa yli odotusten. Sitten vielä ihmetellään ihmisten pahoinvointia ja asuntopulaa.

No täällä minä siis asustelen. Ensimmäinen viikonloppu oli outoudessaan järkyttävä. Niin syvää hiljaisuutta en ole kuullut ikinä missään. Korviani särki. Jatkuva taustamelu kaupungissa oli saanut aistini käymään ylikierroksilla ja palautuminen kesti jonkin aikaa. Pimeys oli toinen mykistävä asia. Marraskuun vihmovat sateet tekivät pimeydestä täydellistä. Jotenkin silti kompuroin noilla hiekkaisilla raiteilla taittamatta nilkkaani ja nautin kaikesta mitä ympärilläni näin. Se oli niin erilaista asfalttiviidakkoon verrattuna. Valkoisia aitoja, sieviä pihoja, omakotitaloja, navettoja ja latoja. Metsä sekä meri. Silmäni ovat jo nyt tottuneet pimeyteen ja kaipaavat sitä. Onhan se luonnollinen lepotila niille.

Stressihormonit alkavat laskea heti, kun astun ovestani ulos. Täällä luonto on vahvasti läsnä. Sopeutminen voi olla haastavaa mutta uskon, että lopulta tuo luonnoläheisyys ja mykistävä kauneus sitoo minut tänne paremmin kuin harmitteluni siitä ovatko palvelut saatavilla kotiovelle. Paikka johon päsee pakoon melua ja saastetta, josta löytää tuhat vuotisen männyn halattavakseen, jossa kulkiessaan voi nähdä uljaan kotkan liitävän meren yllä, kuulla kurjen huudon pellolla ja hukkua kauniseen vihreyteen metsän siimeksessä on minulle henkisesti arvokkaampi kuin pizzataksin kotiinkuljetus. Vaikka sitä joskus kaipaankin 🙂
Siivoilin konettani ja  silmiini osui teksti jonka kirjoitin, sormet jäässä pellolla suoraan kokemukseni jatkoksi, siinä tunnetilassa silloin. Siinä kulminoituu hienosti se mitä annettavaa uudella asuinpaikallani on minulle.

4.3.2017
Tätä elämäni on parhaimmillaan. Saan päähäni juosta pellon poikki, kettu on kulkenut ojanpiennarta, juoksemme nauraen mulloksessa joka pilkottaa lumen alta. Tulemme metsään. Hiljentyminen metsänreunassa, kysyminen voinko tulla peremmälle?. Metsä avaa sylinsä. Avautuu kauniisti eri väreissä, lumi hohkaa hangella sinisenä, harmaana, häikäisevän valkeana. Pukee kivet salaperäisiksi nietoksiksi, saarelmiksi, kukkuloiksi. Kalliolle ylös, ylös tekee mieleni. Huohotan etsin metsänteunasta parempaa polkua lumettomampaa. En silti halua luopua avoimuuden tunteesta. Halusta kiivetä korkeammalle. Nähdä mitä seuraavan kallion notkelman takana on. Seikkailu kutsuu. Hukun metsään ilman kunnon varusteita, hanki syvenee, kenkä haukkaa lunta joka sulaessaan kastelee sukat.
En käänny takaisin en yksinkertaisesti voi. Olen aina ollut sellainen halunnut tietää mitä seuraavan notkelman takana on. Pysähdymne , sulaudumme paikoillemne. Tikka alkaa nakuttamaan, pikkulinnut lehahtelevat puissa. En tarvitse naamiota ollakseni osa metsää, hengitän samaa rytmiä, juurrun puuksi, kalpenen keloksi. Ulla hermostuu,vinkuu. Matkamme jatkuu. Mietin eksymistä mutta en vain voi antaa periksi.  Kuljemme kauan. Lopulta löydämme takaisin jonkun pellon kulmalle. Kaunein näky maailmassa salpaa hengen. Kolme kuusipeuraa hyppää keveästi metsästä pellolle, pilkullinen uros suurine sarvineen ja kaksi naarasta. Ne liikkuvat ilmavin loikin pellon poikki kadoten sinne mistä olimme menneet sisään. Ympyrä sulketuu. En tarvitse huonetta meditoidakseni en alttaria. Täällä minä olen tietoisesti läsnä pieni osa suurempaa kokonaisuutta. Kiitos metsä.

JAA YSTÄVILLESI

8 ajatusta aiheesta “ELÄMISEN ARVOT”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös