Minun sisälläni huutaa rakkautta vaille jäännyt, hylätty, vaativa raivotar. Hän polkee jalkaa ja haluaa kaiken menevän juuri niin ,kuin hän haluaa. Ei, mitenkään muuten, ei kelpaa. Jos ei tänään saa punaisia saappaita jalkaan niin ei sitten laiteta helkutti soikoon mitään, ihan sama menen sitten sukkasillani.Jos homma ei heti toimi niin heitetään vasara seinään. Naulaa en sinne saanutkaan, vaan iskin sormeeni. Olkoon taulu lattialla, siinä se on paljon parempi.

 
Miten sama ihminen, jonka sydämessä asuu huikaiseva rakkauden tunne maailmaa kohtaan, voikin ajoittain  nähdä maailman niin synkkänä ja  epäreiluna. Kysellen miksi aina minä, miksi ei välillä joku muu?.  Tuntea riipaiseva erillisyys ja yksinäisyys. Synkkyyden kokemus on voimakas. Usko epäreiluuteen elää vahvana. Pettyä yhä uudelleen ja uudelleen, elämään, tapahtumiin,  ihmisiin.  Päähäni muodustuu prinsessasatumaisia odotuksia ihmisistä. He saavat suunnilleen supervoimia ja ovat vahvoja ja kyvykkäitä. He pystyvät ratkaisemaan kaikki ongelmat ja heidän elämänsä on kaunista ja hyvää. Kun huomaan, että he ovatkin tavallisia ihmisiä omine ongelmineen ja erehtyväisyyksineen olen järkyttynyt. 
 
Miten valtavan haasteen tuokaan tuo pahoinpidelty rikottu pieni ihminen sisälläni. Hänen tapansa katsoa maailmaa on niin erilainen kuin minun. Mutta usein huomaan silti tulevani tapahtumiin juuri tuo pieni ihminen etunenässä. Hän valtaa mieleni ja tekee siellä päätelmiä ja leikkii leikkejään. Hän halaa impulsiiviseti bussikuskia ja ostaa torilta omenan vanhalta surulliselta mummolta. Hän riemuitsee, syöksyen täynnä intoa ja naurua seikkailuihin.Sitten hän  kompastuu,satuttaa ja parkuu. Pettymyksen jälkeen korjaan ja lakaisen sirpaleita lattialta ja mietin koska tämä loppuu? .Voiko vaille rakkautta jäänyttä lasta ja hänen ikuista odotustaan paremmasta, voiko tuota pohjatonta maljaa täyttää koskaan, mitenkään? 
 
Tämän päivän trendinä  on etsiä sisäistä lastaan ja olla kosketuksissa häneen. Useimmiten minä itkuisena ja väsyneenä toivon, että hän  häipyisi ja jättäisi minut rauhaan epärealistisine odotuksineen. Tuo pyörremyrskyn kaltainen pidäkkeetön villikko. Miksi hän ei voi olla  kiltti, lettipäinen tasapainoinen lapsi. Sellaiseen olisin mielelläni kosketuksissa. 
Vaan eikö meistä jokainen?.
JAA YSTÄVILLESI

2 ajatusta aiheesta “HAJONNUT LAPSENI ”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös