Sain kunnian olla todistamassa, jotain huikaisevan kaunista ja koskettavaa. Itseasiassa sain, jopa osallistua tuohon tapahtumaan. Sen lisäksi sain luvan julkaista tuo tapahtuman.

Matkustin ystäväni luokse Koivulan tilalle Kauniiseen Kuruun. Tarkoituksena hyvästellä toinen ystäväni, joka on muuttamassa elämäänsä suurelle rytinällä ja muuttamassa pois Suomesta. Hänen elämänsä rakkaus odottaa häntä.

Rajojen sulkeutuminen ja Pandemia estivät häntä lähtemästsä jo varatulle matkalle toukokuussa. Muutos on tietenkin tuonut valtavasti pelkoja ja ihmettelyä mitä nyt? Mitä seuraavaksi käy?

Niin moni kokee juuri nyt samanlaisia tunteita. Epävarmuutta hetkessä ja tulevaisuudesta. Haluaisin sanoa, että vaikka emme aina turvattomuuden tunteen iskiessä huomaa, niin joskus muutoksessa piilee arvokkain lahja mitä elämällä on meille antaa.

Matkustin torstaina tilalle ja vaikka jälleennäkeminen oli hienoa niin torstaita varjostivat huonot uutiset, vihaisuus ja tyytymättömyys. Seuravana päivänä päätimme vain heittäytyä tilalalta ulos ja lähdimme keskustaan ostamaan jäätelöt ja kiertelemään Kurun nähtävyyksiä.

Tultuamme takaisin tartuimme tilan töihin. Aikani polttopuita sahattuanai luovutin sahan ystävälleni ja tartuin itse monen kymmen vuoden tauon jälkeen kirveeseen. Hirvitti ja Koivulan emäntä tokaisikin, että ottakaa valmiiksi esiin hätänumero. No onneksi sitä ei tarvittu mutta fyysinen työ ja sen jälkeinen sauna puhdisti kehosta loputkin viha hormoonit laittaessaan kehoon jumiutuneen energian virtaamaan.

Istuimme kodin sydämessä, keittiössä, keskustellen. Kuuntelin ystäväni puheita ja jossain kohti päätin vihdoin keskeyttää hänet. Kuulin hänen puhuvan itsestään vähätellen ja mollaten. Se kaikki oli minulle niin tuttua. Käskin hänen lopettaa ja kuunnella itseään.

Minä näin hänessä kauneutta, jolle hän oli tulllut sokeaksi mielen mallien ja arvottomuuden kokemusten alla.

Kerroin hänelle kuinka kauniina näin hänet ja kuinka väärin hän kohteli itseään. Kyyneileitä vieri hänen silmistään ja hän ihmetteli, kuinka voin tietää. Kerroin kulkeneeni tuon matkan. Muuta en osannut. Halasimme.

Seuraavana päivänä vaadimme edelleen Koivulan emmännältä lähtemistä jatkamaan kesken jäänyttä nähtävyys kierrosta. Olimme jo edellisenä päivänä ottaneet valokuvia ja ruvenneet nauramaan vatsakippurassa otoksillemme.

Kanavalla otin kuvan, jota kaunis perhosen toukkamme kommentoi: Ihan, kuin bändi kuva.Näytän ihan heviäijältä. Sanoin juu Slayerista. Nauroimme. Mutta tiesin jo minne olimme menossa.

Olin tiennyt, että ystäväni oli hurahtanut juomaan vihreää teetä mutta vasta nyt, kun olimme pitkästä aikaa samassa tilassa vaihdoimme muitakin kuulumisia, kuin suhteidemme tilaa 😀

Tajusin, että hän oli löytänyt intohimonsa. Miten paljon hän tiesikään ja miten hänen silmänsä hehkuivat ja koko olemus muuttui, kun hän selitti meille kaikkea teehen liittyvää. Viljelystä, lehdistä, lajikkeista, valmistuksesta.

Ystäväni. kauniin perhosen muutos (elämänmuutostarina)

Päätimme herkutella ja hän hauduttaisi meille teetä. Halusin ottaa kauniista astioista kuvia ja hänestäkin.

Juotuamme teen kysyin olisiko hän jo valmis kokeilemaan Reikihoitoa. Siitä oli ollut aiemmin puhetta, että jos hän haluaisi testata tekisin mielelläni hänelle Reikihoidon.

Seuraavan aamuna kysyin saisinko käyttää illalla ottamaani kuvaa hänestä, kun hän kaatoi teetä. Hän katsoi kuvaa ja mietti, että voisin ottaa paremmankin.

ystäväni kauniin perhosen muutos (elämänmuutos tarina)

Koivulan tilan kuisti on kaunis ja viihtyisä. Silti käytännöllinenkin. Rakastan istua siellä ja päätimme hauduttaa uudestaan teetä juuri siellä.

Ystäväni poistui laittamaan ripsiväriä. Hän oli sitaissut myös hiuksensa ylös. Katsoin hänen Slayerin paitaansa ja kysyin olisiko hänellä jotain muuta vaatetta taikka lilaa väriä? Hänellä ei ollut mutta Koivulan emännän kaapista löytyi kaunis kimono.

Ehkä kumpikaan meistä ei odottanut aidosti sitä mihin kolme päivää oli meidät tuonnut. Miten intuitio johdatti meidät siihen hetkeen, turhautumisten purkamisen, keskustelujen ja Reikihoidon jälkeiseen tuokioon.

Hän oli muutokseen valmis. Kun hän kääntyi katsomaan takanaan olevaa kukkasta annoin kännykkäkamerani laulaa. Näytin hänelle kuvan. Ja hänen ensireaktionsa oli sama, kuin omani vuonna 2013 nähdessäni Maria Kalmin minusta ottaman kuvan.

Kädet lensivät kasvoille, silmien kostuessa. Aidon epäuskon ja suuren liikutuksen koskettaessa hänen sydäntään: Mitä Ihmettä Olenko Tuo minä? Olenko minä noin kaunis? Näetkö sinä minut tälläisenä?

Kyllä ja niin näki myös kamera. Koivulan emäntäkin innostui ja haki ystävälleni kauniin mekon. Siinä hetkessä, siinä häikesevässä muutoksen tuulon puhalluksessa kaunis, herkkä supermalli oli syntynyt.

Hän loi nahkansa kuistin lattialle ja minä päätin varmistaa, ettei hän koskan enää palaisi ihmisten ilmoille tuntien halua piiloutua roolinsa taakse vaan näyttäisi maailmalle kauneutensa ja ainutlaatuisuutensa. Oman aidon itsensä.

Hän oli ja on niin upea, että palaan katsomaan usein hänen kuviaan ja miettimään miksi piilotamme moisen upeuden pelon roolin taakse?

Mikä saa meidät tuntemaan itsemme niin arvottomiksi, että haluamme sulautua maahan kävelessämme muiden joukossa?

Minä tiedän hänen tarinanasa ja minä tiedän omani. Minä tiedän miksi vuosikausia kuljin kyyryssä ja piilouduin mustiin vaatteisiin. Nimettömyyteen.

Minä tiedän myös hetken elämässäni, kun lakkasin tekemästä niin ja aloin rakastamaan itseäni. Se oli se hetki, kun sanoin elämälle ja muutokselle; tervetuloa olen valmis.

Ystäväni Kauniin perhosen muutos

Nyt sain olla todistamassa samanlaista hetkeä rakkaan, ihanan, kauniin, nauravaisen, leijona naisen elämässä.

Naisellinen femiinin energia oli saavuttanut hänet <3

Tuossa hetekssä hän löysi ymmärryksen epäonnelleen ja sanoi, että nyt hän tietää miksi ei päässyt matkustamaan maasta toukokuussa. Uskon hänen tavoin, että taianomaisella kohtaamisellamme oli tarkoitus <3

Puhuimme ja minä lähdin sieltä ajamaan ihmeissäni ja kiitollisena siitä mitä sain todistaa. Olin inspiroitunut mutta myös väsynyt. Tiesin, että olin saanut todistaa ihmettä, maailman suurinta taikaa. Hetkeä jolloin ihminen muuttaa käsitystään itsestään ja koskettaa sydäntään vapautuen pienen minän kahleista.

Hän alkaa uskomaan itseensä ja niihin oviin, joita meillä jokaisella on mahdollisuus elämässämme avata.

Oviin jotka ovat silattu rakkaudella ja luottamuksella itseemme.

Kauneinta Valoa Päivääsi <3

Rakkaudella Riikka-Lea

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös