KITKEMISTÄ JA TSEKKILÄISIÄ KÄÄRMEITÄ

Kitkemisurakka sai varsin hurjan käänteen kun tarrasin valtavaan matoon, Ällötyksen ja kirkaisun sekainen parahdus karkasi huuliltani.Käärme tuijotti minua valtavine silmineen ja hetkeksi jäin vain kiinni lumoukseen.

Lamya ja Petr lopettivat työt. Lamya huusi ”Are you okey? What`s happening?”, Jokaisella kielellä kai kauhun huuto on kauhun huuto vaikka sanat eivät olisi ymmärrettävät.

Huusin ”ei hätää tarrasin valtavaan matoon ”. Kumarruin säikähdykselleni naureskellen uudestaan rikkaruohojen kimppuun tajuten ettei jätti mato ollut ryöminyt minnekään. Nostin sitä ajatuksena heittää se pidemmälle kohdasta jossa työskentelin ja silloin tuo mato käänsi päänsä. Käärme tuijotti minua silmästä silmään. Nyt todella koko ruumiini tärähti ikiaikaisesta vaistosta ja huusin ”Käärme se on käärme!!!” unohtaen täysin etteivät he puhuneet suomea.

Käärme tuijotti minua valtavine silmineen ja hetkeksi jäin vain kiinni lumoukseen.
Kaksi niin erilaista lajia tuijotti toisiaan. Silmäparit seurasivat toisen silmistä liikahdusta, välähdystä, mitä vain josta saisi viitteen seuraavasta liikkeestä. Aivot punnitsivat ja hylkäsivät valonnopeudella mahdollisuuksia. Kaikki lihakseni olivat pumppautuneet täyteen adrenaliinia, silti olin myös utelias.

Siihen hetkeen ei mahtunut muuta kuin minä ja tuo ikiaikainen vaisto joka käski paeta sekä sisälläni asuva uteliasuus. Niiden vääntäessä kättä päässäni Lamyan huuto ”Let me see that” purki lumouksen. Päästin irti käärmeestä joka luikerteli jonnekin rikkaruoho viidakkoon.
Sillä kertaa käärme ei ollut myrkyllinen. Tiheät rikkaruohot kasvien ympärillä eivät anna sinulle muuta mahdollisuutta kuin tunkea pimeyteen kätesi ja toivoa parasta.

YMPÄRISTÖ

Pieni köyhähkö kylä on ihan kävelymatkan päässä ja olemme kävelleet siellä välillä iltaisin. Minua viehättävät nämä ihanat pienet kylät jotka ovat luonnollisesti osa vanhaa ja uutta, luontoa ja teknologiaa.. Ikkunoissa satelliitti antennit ja pihalla vanha Lada sekä liuta kanoja tepastelemassa. Kulman takana odottaa kaksi ladon kokoista härkää ja seuraavalla pihalla kävelee uljaana hohtavan valkoinen hevonen.

Viikolla tulipalo tuhosi valtavan rakennuksen keskeltä kylää. Palomiehet työskentelivät ympäri vuorokauden puuskaisen voimakkaan tuulen heittäessä liekit uudestaan ja uudestaan roihuamaan. Vaara oli suuri mutta he onnistuivat rajaamaan palon siihen vasta uudistettuun taloon. Enää talon mustat rangat hengittävät hiljaa höyryten. Kuin valtaisa lohikäärme jonka tuli on sammutettu ja jäljellä on vain muisto suuruudesta ja kauneudesta.

Petr Zitkovan kotisivut.:http://jaknapazourek.cz/

Päivät rytmittyvät täällä vahvasti aterioiden yhteyteen. Talossa on kaksi pientä lasta puolitoista sekä kolme vuotiaat. Ihailen suunnattomasti Lamyaa ja Petriä jotka työskentelevät tilallaan väsymättä aamusta iltaan. Lamya kitkee selässään 9 kiloinen poika. Hoitaa pyykit, lapset, ostokset, ruuan valmistukset, kitkemiset. Petr on arkeologi ja työskentelee kivien parissa tehden museoille tilauksesta replikoita neoliittikauden työkaluista sekä käy kutsuttuna luennoitsijana opettamassa yliopistoissa. Hänen kanssaan hoidamme aamulypsyt ja rakentamiset.

Pikku mökki on saanut pikkuhiljaa sängyn lisäksi tuoleja, hyllyjä ja keittimen. Seinälleen maalaukseni ja ulkopinnalle suojauksen. On mukava kuunnella, kuinka sade ropisee kattoon ja tuuli pieksee kulmia. Toisina öinä tuijotan mykistyneenä loputonta tähtitaivasta vuorten yllä.

Luonto on kaunista ja vehreää. Ikiaikainen maa kutsuu monen tunnin kävelyille. Eräänä iltana
kävelimme Ullan kanssa yllätykseksemme Puolaan. Näin niin kauniin auringonlaskun etten muista koskaan nähneeni.

Metsässä voi kohdata ihan mitä vain. Kuten portin keskellä niittyä taikka oudosti kaiverretun kiven, joka heittää sinut kaukaisuuteen keskelle lapsuuden lohikäärme satujen taikaa. Tällä hetkellä elämäni tuntuukin lähinnä satujen sekoitukselta. Olen ihmemaan Liisa ja Maija Poppanen. Suurin silmin katselen ihmeitä varjoni alta? Tänään olen täällä huomenna kukapa tietää?