KUN NÄKYVÄ MAAILMA EI RIITÄ

                                         Antakaa minun uskoa elämän taikaan

sillä vain silloin
      olen onnellinen
 -Riikka-Lea-

Tuo lapsenuskoinen asenne löysi tiensä takaisin sydämeeni muuttaessani elämääni. Ymmärsin, että se pieni tyttö joka katsoi suurin uteliain silmin maailmaa, ei ollut hävinnyt koskaan minnekään. Olin tehnyt kaikkeni jotta en enää koskaan näkisi tai kuulisi mitään ”erilaista”. Olin tehnyt kaikkeni, ettei kukaan enää nauraisi minulle tai lääkitsisi minua kuoliaaksi ehdottaen osastolle joutumista. Join kaksin käsin etten kuulisi kuolleen koirani kuorsausta asunnossani tai näkisi kuollutta kissaani sohvalle käpertymässä. En päässyt pakoon juomalla, en vähättelemällä,kaikki tuli kerta kerralta vain vahvempana takaisin. Se lisäsi entisestään erillisyyden kokemustani ja pelkotilojani. En halunnut tietää.

Olin kolme vuotias, kun näin lastenhuoneen verhossa Jumalan ja yhä edelleen minulle nauretaan siitä. Muutama vuosi myöhemmin heräsin yöllä. Mennessäni wc-hen näin alastoman kääpiön juoksevan lavuaarimme alle. Hän katsoi taaksepäin ja katseidemme kohdatessa hän virnisti minulle leveästi.Se hetki yössä, kun todellisuuteni verho lopullisesti repesi on piirtynyt muistoihin syvälle. Kurkin lavuaarin alle näkyisikö häntä vielä vai uskaltaisinko kurottua varpailleni juomaan. Se yö toi jotain uutta elämääni. Oudon ymmärryksen, että maailmankaikkeutemme on ihmeellinen Istuin monena yönä pimeässä kylpyhuoneessa odottaen näkeväni hänet uudestaan. En nähnyt häntä enää koskaan.

Lapsena tutkimme toistemme auroja ja muistan suuren riemuni nähdessäni niitä. Pelasimme kellareissa spiritismiä ja laitoimme haavoihimme piha ratamoa jolla tyrehdytimme verenvuodot. Pureskelimme pihkaa ja suolaheinä oli sipsimme. Ketunleivät hävisivät parempiin suihin ja koivunlehdet olivat nektaria.
Ahmimme Suurta tonttukirjaa ja etsin tonttujen asuinsijoja ympäri metsiä. Unelmoin omasta riihestä jossa riihi tonttu voisi asua.
Kävellessämme metsässä isämme opetti meille tarinoita metsän Tapiosta ja kuinka piti kiittää siitä mitä luonto antoi jottei Tapio vihastuisi.
Onkiessa sylkäistiin matoon ja pyydettiin Ahtia olemaan suosiollinen. Tikkaiden alta ei kävelty ja peilin rikkoontuminen oli suuri katastrofi. Isäni äiti, näkijä, opetti ettei kynttilää saanut koskaan laittaa peilin eteen. Oma isäni kertoi rajatila kokemuksestaan sydän kohtauksensa jälkeen ja silti minä tukahdutin kaikki omat kokemukseni etten joutuisi naurun alaiseksi.

Vaikka tämä aika on yrittänyt tehdä kaikkensa pyrkiessään tuhoaman kaiken tiedon mikä ei sovi niin sanottuun yleisesti hyväksyttyyn nykykäsitykseen on koko elämäni minua silti seurannut kaikki oppi jonka olen lapsena saanut. Tiedot ja tavat jotka ovat kulkeneet sukupolvilta toisille suullisina tietoina.
Niin kauan, kun en antanut itselleni lupaa olla se kuka olin ja katsoa maailmaa juuri niin kuin minä sen näen, niin kauan kaikki ovet pysyivät minulle suljettuna.Tästäkin huolimatta vuosikymmenien varrelta on kerääntynyt tarinoita joita jotkut sanoisivat oudoiksi.

Olen aina tiennyt, että pelkkä näkyvä maailma ei riitä minulle hahmottaessani omaa todellisuuttani. Kyltymätön tiedonhaluni, haluni ymmärtää maailmankaikkeutta ja sen salaisuuksia ja lopultakin kaikki koetut kokemukseni ovat tuoneet minut hetkeen jolloin aion muuttaa sen kaiken joka ei suo minulle tyydytystä. Aion päästää irti kaikesta siitä jolla ympäröin itseni, kaikki suojaukseni ja suoja kuoreni. Minä olen lopultakin yhtenä niistä miljoonista jotka kokevat samoin, suuren joukon jatkona.

Etsijä. Kyseenalaistaja. Oman maailmankatsomuksensa avartaja.

Lumi sulaa vedeksi tippuen katoilta alas, talitintti kurottaa oksallaan rohkeana laulamaan laulua keväälle ja uudelle elämälle. Kuuletko kuinka se hiljaa kuiskaa: astu rohkeasti, päästä irti peloistasi ja ELÄ! NYT!

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Shopping Cart
Vieritä ylös