Terveiset täältä Andalusiasta. Paljon onkin taas tapahtunut tässä välissä, kun en ole pystynyt kirjoittamaan. En avaamaan itseäni. Yhtäkkiä minuun kasvoi bloggi. Muuri joka ei antanut minun avata itseäni. Pelkoa, ahdistusta, jaksamattomuutta ja vihaa omasta jaksamattomuudesta. Ihmetystä. En ole vuosiin ollut näin kauaa kirjoittamatta. Aina ennen minulla on ollut mukanani paperi ja kynä, vihko toisensa perään on täyttynyt, vaikka en olisikaan jakanut kaikkea itsestäni maailmalle. Nyt ei mitään. Ei sanan sanaa.
Maalaaminenkin tökki. Yleensä ne eivät tukahdu samaan aikaan vaan kulkevat sykleissä.

Tein niin hulluja päiviä töitä, etten jaksanut edes hengittää viikonloppuisin, kun oli ”vapaata”.
Heräsin 4.50 joka aamu ja lähdin matkoihini ovesta 5.30. Takaisin kotona olin parhaassa tapauksessa 17.30 yleensä 18.30. Tienestit olivat minimaaliset (11€/h) ja matkakustannukset valtavat. Kehoni tukkeutui aivan täysin. 49 vuotiaana ei enää ole hyvä tehdä töitä kuin 20 vuotias. Keho tarvitsee erilailla aikaa palautua. Ainakin minun kehoni.
Rakastan fyysistä työtä, mutta oikeasti, rajansa kaikella. Lokakuun alussa halusin vain vetäytyä johonkin luolaan, vetää peiton korville ja nukkua, nukkua ja nukkua. Enkä nähdä ketään. Sosiaalinen mittaristoni oli aika täynnä ja kehoni huusi hoosiannaa noustessaan aamu toisensa jälkeen lepäämättömänä pieluksilta. Unenpuute oli viedä minulta järjen.

Koska sairastan alkoholismia, vaikka olenkin vieroittunut, on minulle äärimmäisen tärkeää pystyä hoitamaan itseäni. Stressi on minulle äärimmäinen vaaratekijä . Stressi, joka ei enää laukea levolla koska keho ei pysty lepäämään. Sydän vain hakkaa levossa hulluna ahdistuksesta. Sellaisessa tilassa on vaikea olla retkahtamatta. Olla antamatta periksi äkilliselle himolle juoda. Sillä keinoin olen aiemmin hoitanut stressiäni.

Silloin, kun en vielä ymmärtänyt kuinka arvokas olen.

Andalusian yöt 💖

 

Olin joskus luvannut itselleni, että koskaan ei tule tilannetta etten hoitaisi itseäni ja tarpeitani. Luojan kiitos, vaikka en tuossa rumbassa ihan täysin pystynyt pitämään kiinni lupauksestani, minulla oli aiemmin opitut taidot ja omaksutut tiedot psyykestäni. Alkuperäinen Japanilainen Reiki, meditaatio sekä luonnonrauhaan hakeutuminen. Pystyin välttämään retkahduksen ja puremaan hampaat yhteen jotta selvisin. Nuo pienet hetket, mitkä pyhitin ihan täysin itselleni, saivat minut tiedostamaan todellisen tilani.
Kuljin kohti sisintäni. Olin toivonut fyysistä työtä ja ylipäätään työtä rahoittaakseni matkani lapseni luokse mutta se nostikin esiin sen suurimman kysymyksen.

Mitä haluat tehdä elämässäsi? Ja millä hinnalla?

 

Sierra Mijas.

En enää halunnut olla siellä missä olin vuosikymmenet. Repimässä itseäni hajalle ja katsomassa kun joku toinen tunkee rahat taskuun minun työpanoksestani. Helsingin seudun joukkoliikenne vei vielä päivistäni 4 tuntia. Minusta se on käsittämätön aika laittaa matkustamiseen pääkaupunkiseudulla, joka ikinen päivä.

Ja taas lähestyin sitä mikä minulle on tärkeää. Oma vapauteni. Se, että juuri minä itse päätän päivistäni ja niiden käytöstä koska kyse on minun elämästäni.
En tiedä montako kertaa meitä laitetaan tarkastelemaan samoja kysymyksiä mutta minä löysin niin selkeän vastauksen omille arvoilleni, että Kiitos.

 

Koulua käydään niin kauan, että opittu asia on varmasti sisäistetty. Minun oli pakko käydä siellä vanhassa elämässä kerran vielä. Katsomassa saisinko samanlaisen tyydytyksen niistä töistä, kuin ennekin. Voisinko asua Helsingissä. Toimisiko sama 8vuoden on/off suhde edelleen. Mutta enää en kokenut muuta kuin ärsytystä, vihaa ja katkeruutta. Varsinkin useimpina viikonloppuina, kun olin niin väsynyt, etten jaksanut edes hievahtaa. Vapaa-aikani siis kului sängynpohjalla, kunnes maanantaina kello soi taas töihin. Tunsin putoavani johonkin ikivanhaan energiaan, joka oli niin loppuun kulutettu. Se polku oli ammoin jo nähty.

Rondassa . 440m pystysuora pudotus, voimakas tuuli ja korkeanpaikan kammo. Pala Suomalaista hulluutta.

Muistan, kun kaksi vuotta sitten olin muuttamassa Pernajaan. Halusin lähteä ilman mitään vanhaa kuormaa. Vain rinkka olkapäällä ja patja lattialla. Silloin ei ollut vielä puhtaasti uuden aloituksen aika. Oli vasta kenraaliharjoittelun vuoro. En tiennyt sitä silloin. Muutin sinne Putkurina raahaten vanhan asuntoni tavaroita mukanani.

Olin onnellinen Pernajassa. Paikka saa aina hymyn huulilleni. Kaipaukseni myötä päädyin muuttamaan marraskuun alusta uudelleen Pernajaan. Tällä kertaa minulla ei ole mukanani juurikaan muuta, kuin rinkka ja patja. Ympyrä sulkeutuu ja uusi sykli pyörähtää käyntiin. Sovittuna on  ensimmäinen työkeikka Ketun Hengen nimissä. En ole vielä varma avaanko jo y- tunnuksen vai hoidanko laskutuksen laskutusfirman kautta, mutta tuntuu hyvältä tarkastella asioita siltä kannalta, ettei minun juuri nyt tarvitse tietääkään. Muuta kuin se, että minulla riittää rohkeus heittäytyä jälleen kerran Uuteen aloitukseen.

”ANDALUSIAN PERHONEN”
öljyvärityö 46x38cm. Myynnissä 250€.

3.10 matkustin Madridiin. En pidä suurkaupungeista mutta siihen kaupunkiin tunsin yhteyttä. Nautin kävelystä sen kujilla, kahvihetkistä ja sain suunnattomasti iloa käydessäni Reina Sofian taidemuseossa. En koskaan ollut erityisemmin halunnut matkustaa Espanjaan mutta maa on yllättänyt minut positiivisesti. Ilmasto ja ihmiset.
Olen kokenut paljon ja olen nähnyt paljon. Matkani on ollut syvä ja intensiivinen. Olen todella katkaissut arjen ja päästänyt irti entisestä.

Elämäni suurin kysymys nousi esiin valvottuani koko yön aikamoisessa energia pöllytyksessä. Yhtäkkiä aamulla minuun iski varmuus ja laitoin  reiki opettajalleni viestin, että olen kiinnostunut  lähtemään opettaja koulutukseen. En ollut edes tiennyt tuon kysymyksen olevan ajankohtainen osallani. Mutta kun se nousi esiin, tajusin matkani henkisen osan tarkoituksen. Olin kasvanut tarpeekseni uskaltaakseni tarkastella arvojani. Minä olin valinnut polkuni tajuamatta, jälleen kerran, että minä kävelin jo sillä.

Minulle kyse on oman polkuni syventämisestä, itsetuntemiseni kasvattamisesta, syvemmästä suhteesta tuohon eheyttävään rakkaudelliseen energiaan ja sen käytön laajempaan oppimiseen, kuin siitä että tuntisin tarvetta tällä hetkellä opettaa ketään muuta. Tuo päätös meni niin syvälle tunteisiin etten pystynyt moneen tuntiin muuta kuin kävelemään tuossa oudossa rauhan ja ilon tunteessa. Varmuudessa siitä, että se on elämänpolkuni. Sieluni suunnitelmassa aikojen alussa päätetty. Minun karmani kauneus. Ja minä itkin siitä valtavasta tunteesta ja silloin minulle hiljaa aukeni tämä kaikki tässä kerrottu. Mutta jollain tavalla se vain on loogista eihän elämää voi tarkastella ennalta. Oppia voi vasta kokemuksen myötä. Seikkailuni tältä vuodelta näyttävät todelliselta syheröltä paperilla mutta sittenkin minulla oli koko ajan se punainen lanka mukanani. Minun polkuni oli valmiiksi viitoitettu vaikka välillä usko siihen menikin ja kyselin: ”Tätäkö tämä nyt sitten helvetti vieköön on?” Niin sehän on juuri sellaista millaiseksi me sen teemme 😀

Ihanan nautinnollisia syyspäiviä teille kaikille ja valoa jokaisen päätöksenne taakse
Rakkaudella Riikka-Lea ja Ulla

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Vieritä ylös