MITEN SITOUTUA ELÄMÄNMUUTOKSEEEN? (pohdintoja Maciejowiecissa)


Miksi toiset onnistuvat? Miksi toiset lipsuvat takaisin sinne minkä tietävät vahingoittavan itseään? Onko tähän mielestänne yksiselitteistä vastausta?


Olen monesti miettinyt miksi juuri minä onnistuin? Miksi niin monet ihmiset ympärilläni kuolivat tai lipuivat takaisin sinne mistä niin kovin pyrkivät ylös.

Mikä erottaa minut mukamas muista? Karma, tahtotila vai sitoutuneisuus? 

Karmasta en tiedä  muuta kuin, että se kuulemma seuraa meitä läpi elämän tai läpi tuhansien elämien.
Matkallasi tekemään jotain ihan ensimmäinen askel on huomata ”Minä haluan tuota”! Oli se sitten uusi televisio taikka laihdutus. Siitä syntyy tahtotila.
Se on hyvä aloitus ja hyvä tsemppi silloin, kun koet unohtaneesi päämääräsi. Tahtotila on ensimmäinen askel sitoutuneisuuteen.
Mutta mikä luo sitoutuneisuutta? 

Minulla meni monta kymmentä vuotta päätyä tähän missä nyt olen. Kun pienenä katselin tv.stä mustavalkoisia Tarzanin seikkailuja mietin silmät loistaen, kuinka hienoa oliskaan olla tutkimusmatkailija. Voiko lapsuuden haave kantaa läpi elämän? 

Yli neljäkymmentä kaksi vuotta myöhemmin maapallo on kartoitettu suurimmaksi osaksi ja tutkimusmatkailijat istuvat kotonaan muistelemassa huimia seikkailujaan.

On syntynyt uudenlainen ryhmä. Nykyajan tutkimusmatkailijat. 

Nuo pelottomat kulkijat, jotka haluavat löytää todellisen itsensä kasvaen samalla henkisesti.

Itse olen täydellisen sitoutunut kasvamaan henkisesti. Kun ei ole mitään käsitystä itsestä on haasteellista löytää oma voimansa. Katsella häilyviä varjoja peilissä ja pohtia kuka noista väläyksistä todella olen vai olenko tuon kaiken yhtenäinen summa?
Olen tullut tällä hetkellä siihen tulokseen, että olen kaikkea sitä ja ehkä vielä jotain enemmän. Mitä on se enemmän, sen haluan selvittää.
Jokainen uusi kuvaelma itsestä on ihme. Ei välttämättä onnistunut mutta takuulla, joka kerta ihmetystä aiheuttava. Olenko tuo oikeasti minä? 
Koen todella vahvasti, että ”epäonni” joka on minua vainonnut, on ollut yksi osa sitouttamaan minua elämäni muuttamiseen. Ajatus siitä etten enää halua kävellä varjoissa. Se on vaatinut minua tarkastelemaan täysin rehellisesti itseäni. Sitä missä
Mausoleumin särjetty pyhimys

seison ja millä lailla siellä seison.

Kun, tekee itsensä kanssa valtavasti töitä monta vuotta, muuttuu käsitys pikkuhiljaa. Ei vain itsestä vaan koko ympäröivästä maailmasta.

Se pakottaa sinut tarkastelemaan asioita aivan uusista lähtökohdista. Et voi enää koskaan olla se sulkeutunut vihaava yksikkö vaan sinun on uskallettava avata itsesi ja otettava maailma vastaan.

Elämä on suurin opettaja, sanotaan ja siinä asuu totuuden siemen.

Kaikkein eniten minua on auttanut matkallani rehellisyys.
On kahdenlaisia valheita, joita syötämme itsellemme ja sitten mietimme, miksi epäonnistumme.
Ensimmäinen on: Tein sen mieheni/vaimoni vuoksi. Muutat siis, jotain omassa elämässäsi jonkun toisen vuoksi? Se on petos itseä kohtaan eikä koskaan johda mihinkään hyvään. Kun petät itsesi ja asetat muut itsesi edelle mitä sinulle oikeasti jää? Katkeroitunut mielesi, joka salaa kapinoi sitä vastaan, ettet välitä itsestäsi tarpeeksi.
Toinen on tilanne jossa pelko mutta muuttuu valheeksi.”En voi nyt koska minulla ei ole tarpeeksi rahaa”. ”Eroamme sitten kun lapset ovat isoja”. Kun tarvitsee keksiä syy miksi, jotain tarpeellista ei voi mukamas tehdä nyt, se on valhe.
Niin kauan, kun keksit selityksiä ja valheita et ole aidosti valmis muuttamaan mitään.
Haluat elää elämääsi juuri sellaisena kuin se nyt on. Aivosi todella nauttivat olemisesta kurjuudessa.
Se on niin helppoa ja turvallista.
Muutos on aina vaarallinen, siksi me venytämme ja vanutamme päätöksiämme ja siksi me lipsumme aina takaisin huonoihin tapoihimme. Vääristyneen turvallisuudentunteen vuoksi.

Aivot eivät halua mennä epämukavuusalueelle ne haluavat olla turvassa vaikka kurjuudessa. Kun lähdet rikkomaan tuota kehää se on pelottavaa. Kaikki demonit sisälläsi nousevat esiin yksi kerrallaan.

Jos käännyt ja pakenet olet hävinnyt taistelun. Silloin yleensä lipeät takaisin alkuun. Siksi sanotaan, että itsensä kohtaaminen vaatii rohkeutta. Vaatii suurta rohkeutta nähdä pimeys ja silti kulkea sinne. 

REHELLISYYS LUO SITOUTUNEISUUTTA.
”Tänään en jaksa lähteä salille” koska on niin paljon mukavampi olla sohvalla.
Entäpä jos lauseen kääntääkin ”Tänään jaksan ehdottomasti lähteä salille koska on niin mahtava katsoa sen jälkeen peilistä itseään ja hyvinvoivaa kehoaan”? Eikö tuo lause saa sinut jo hyppäämään ylös sohvalta ja tekemään itsesi hyväksi jotain?
Sitä on sitoutuneisuus. Sinun ei tarvitse olla siinä tilassa koko ajan mutta jossain syvällä sisimmässäsi tiedät, ettet enää koskaan halua olla siellä mistä nousit ylös. Teet oikeasti töitä pikkuhiljaa kääntääksesi aivojesi tahtotilan.
Minulle tarjottiin eilen viiniä. Kieltäydyin koska en enää käytä alkoholia. Istuimme ihanaa kaunista iltaa nuotiolla. Oli toisen Workawaylaisen viimeinen ilta.

Kun muut menivät nukkumaan istuin vielä nuotiolla. Katselin kuun valaisemaa rinnettä ja tiesin että minulla ei olisi pienintäkään halua pyöriä sitä humalassa alas. Ja silloin tajusin kuinka olin sitouttanut itseni elämänmuutokseeni rehellisyydelläni.

Lisää kuvateksti

Yhtäkkiä minusta on tullut lapsuuteni idoli.  Tutkimusmatkailija vieraassa maassa. Rehellisyyteni itselleni on tuonut minut tähän pisteeseen. Ja lopultakin seison oikeassa kohdassa tähtitaivaan alla. Suoden itselleni sitä mikä on minulle hyvää, kaunista ja tarpeellista.

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Shopping Cart
Vieritä ylös