Olin varannut junamatkan matkamessuille 2020 perjantaiksi.

Junamatkan lähtöaika kiinnitti huomioni heti lipunostossa 5.55. Muutoksen luku.
Odotin ihmeissäni mitä matka toisi mukanaan. Ajaisinko ylös matkailuautolla vai
mistä ihmeestä oli kyse?

Olen pyrkinyt avaamaan sydämeni ja noudattamaan edelleenkin
elämänohjettani, Carpe Diem, siksi odotin innoissani niin matkaa, kuin
ystävieni tapaamista sekä matkamessujakin.

Junamatka ei alkanut kauhean lupaavasti. Junan runko oli
vaihtunut ja ison lemmikin paikkaa ei ollut tarjolla. Ullalle oli tarjolla
penkinväli. Vanhalla rungolla ylsimme 140 km tuntinopeuteen 200 km sijasta.

MATKALUKEMISTA

Matka sujui lukien, Matka yli ymmärryksen kirjaa ja siitä
heränneiden huomioiden kirjaamista mustakantiseen kirjaani. Herkkyyteni vuoksi
ja koettujen asioiden ihana ystäväni suositteli minulle kirjaa luettavaksi.

Kirja on läpileikkaus näkijä Anuirmelin matkaan näkijäksi Sen
on toimittanut Heikki Saure. Linkki kirjaan Matka Yli Ymmärryksen.

Laitoinkin ystävälleni viestin jo alkumatkasta, lukiessani kummituskohtausta: ”Tiedätkö mä luen tätä kirjaa ja mun koko päänahka on pystyssä. Tunnen niin hyvin tuon saman kauhun ja epäuskon. Se päivä, kun sanoin, että antaudun, haluan tietää ja tuntea itseni kokonaan. Se muutti jotain syvää. Minuun laskeutui rauha. Nyt mua itkettää, kamalasti. Kiitollinen, ihmeissäni ehkä jopa surullinen, meni näin kauan päästä kotiin. Kiitos kirja suosituksesta. Olen vuosien saatossa lainannut niin tämän, kuin Sielun sopimuksenkin mutta aina ennen ne ovat jääneet lukematta. Kaikelle on aikansa”.

Viittasin viestissäni siihen, kuinka herkkä olen ja kuinka
olen pyrkinyt kieltämään yliaistilliset näkyni ja kokemukseni. Lopulta vain
päätin uskaltaa. Haluan tuntea itseni aivan kokonaan, jopa tuonkin puolen.

Matka jatkui lukien ja käytävän toisella puolella olevan
koiraihmisen kanssa välillä jutellen. Hänellä oli mäyräkoira Lilli, johon Ulla
ei välittänyt tutustua, kunhan jatkoi kuorsaustaan.

MATKAMESSUT JA MATKAILUAUTOT

Saavuimme perille muutaman mutkan kautta. Helsingin kolea
myrskyinen ilma löi kasvoille, kuin märkärätti.

Matkamessut olivat silti mukava elämys ja hauskaa vaihtelua työhön ja arkeen. Tarkoitukseni oli kartoittaa matkailuautojen sisätila ratkaisuja ja saada autoista enemmän tietoa. 

Moinen hökötys on siintänyt unelmissani jo muutaman vuoden.
Olen useasti ajatellut, että se riittäisi, vaikka asunnoksi Ullalle ja minulle.
Talo, jonka voi siirtää minne haluaa. Olin pyytänyt erään ystävistäni mukaan
messuille. Hänellä on vuosikausien kokemus matkailuautoista. 

Kaikkea ei uusi hoksaa kysyä. Kuten lämmitysjärjestelmää, kaasupullon vaihtamista, sähköpatruunaa. Mikä on autoissa turhaa ja mitä ilman pärjää. Kaikista isoin kriteeri on ollut Ullan kokoinen lattia. Paikka, jossa koira voisi maata oikoisenaan.

Meillä oli hauskaa. Uututtaan kiiltelevät matka-autot lumosivat katsojan. En edes tiedä kuinka monessa ohjaamossa istuin. Yhtä paljon, kuin on merkitystä sisätila ratkaisulla, yhtä paljon on mielestäni merkitystä myös ajoasennolla minkä penkistä saat irti. 

Oli ihanaa saada tietoa. Jutella ihmisten kanssa, joilla oli
jo auto ja koiria kuljetettavana. He tiesivät kertoa omia huomioitaan. Ja sain
erilaisia näkemyksiä.

JOHDATUS UNELMA MATKALLE

Päivä kului, kuin siivillä. Emme olleet koko päivänä
kerenneet muualle, kuin matkailuauto puolelle. Useasti viivähti mielessä, että
haluan nähdä myös toisen puolen eli sen missä myytiin matkoja. 

Olimme jo lähdössä pois, kun sanoin väsyneelle ystävälleni,
että haluan käydä matka puolellakin. Joku asia kutsui minua niin voimakkaasti. Sovimme
keskiaulassa, että saisin 15 minuuttia aikaa käydä siellä, sitten lähtisimme.

Messut lähenivät sulkemista ja ihmismassat olivat vähenneet.
Silti messuhalli oli valtava. Kävelin sisään ja mietin mitä haluaisin nähdä.
Pysähdyin ja kuten satoja kertoja ennekin samanlaisessa tilanteessa, kun jokin
kutsui mutten tiennyt mikä kurottauduin kohti sisintäni. 

Kysyin hiljaa mielessäni ”Mitä minun pitää nähdä täällä?”
Vastaus tuli heti, kun lähdin ripeästi jatkamaan matkaani. 

Sisältäni kuului ”Oikealle”. Käännyin kävellen reipasta
vauhtia, silmäillen samalla ympäristöä. Deletoiden sitä mikä ei kutsunut, ei
pysäyttänyt. Mietin, ettei ainakaan matka-autoja niitä oli nähty jo tarpeeksi.
”Vasen” kuului. Käännyin sinne kävellen edelleen ripeästi eteenpäin, kun
silmäni osuivat edessä olevaan pieneen kojuun, jossa luki Mongolia. 

Huusin OI! Kylmät väreet ryntäsivät voimallisesti pitkin kehoani ylös ja alas. Mies kirjoitti tiskin ääressä jotain. Huuliltani, kehostani, jostain syvältä purkautui uudestaan ”Oi”, en kyennyt muuhun.

Kylmät väreet kehollani kulkivat edelleen ja tunsin riemun laulavan sydämessäni. Olen halunnut kauan matkustaa Mongoliaan. Ulan Bator ja shamanismi. Ja sinne minut oli johdatettu. Halki valtavan hallin suorinta tietä täsmälleen oikeaan kohtaan. Kohti Unelmaani.

ITSE LUOTTAMUS SAA USKOMAAN MINÄ PYSTYN

Yhä uudelleen jaksan hämmästyä ohjausta. Jokainen kerta se on yhtä pysäyttävää. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani. Luottamaan intuitiooni ja sydämeni ääneen. Uskon silti, että on myös se mystinen ”jokin” ja opimme kuuntelemaan elämää vain yhdistymällä sydänvoimamme.

Olin useasti jättänyt huomiotta varoitus signaalit, joita olin kuullut. Viimeinen kerta vuosia sitten johti melkein tappooni. Myöhemmin Tukinaisessa kertoessani tapausta, työntekijä katsoi minua ja sanoi: ”Sinun hälytyskellosi soivat täysillä ja silti sinä menit tilanteeseen Miksi?”.  

Hänen kysymyksensä sai minut ensimmäisen kerran tarkastelemaan tilannetta niin , että miksi en kuunnellut itseäni?  Siitä lähtien ja tutustuessani enemmän itseeni olen harjoittanut kykyäni kuunnella itseäni.

Jokin minussa tietää vaikkapa Tsekkien vuoristossa missä olen. Kartanlukutaitoa ei ole siunaantunut eikä kompassinkaan mutta aina minut on neuvottu ihmisten ilmoille, juuri noilla täsmällisillä oikealle vasemmalle käskyillä. Tai jonkin löydettävän, merkityksellisen asian luokse.

Harjoittelin tietenkin vuosien saatossa. Ensin kaduilla,
sitten ajaessa ja lopulta metsässäkin. Mitä luottavaisemmin suhtauduin itseeni
ja tuohon ääneen sitä huimempia ovat olleet tulokset.

Sanoin miehelle, että mieletöntä olen vuosikausia halunnut
matkustaa Mongoliaan ja nyt minut johdatettiin suoraan tänne

Hän kysyi, haluaisinko jättää yhteystietoni. He olivat tekemässä sinne syyskuussa matkaa. Hän oli kerännyt yhteystietoja ja laittaisi lisä infon matkasta s-postiin. Kirjoitin riemuiten yhteystietoni.

Vaihdoimme vielä muutaman sanan. Sanoin, että minun on kiiruhdettava sillä, sain viisitoista minuuttia aikaa käydä siellä. Palasin riemuissani aulaan. Olin käyttänyt aikaa 13 minuuttia. 

MATKAN MERKITYKSELLISYYS

Uskon, että tarvitsin myös vahvistusta sille, mikä on tärkeää. Jos matka olisi tuotu minulle yhtään toisella tavalla se ei olisi tuntunut juuri tältä.

Johdatukselta. Merkitykselliseltä. Jatkumolta. 

Olenhan juuri muuttamassa ylemmäksi Lappiin. Oikeastaan sen vuoksi, että osallistun Shamanismin peruskurssille siellä myöhemmin keväällä. Mutta se onkin toinen tarina, vaikka matka sinne on jo alkanutkin. 

Koko matkailuauto näyttely kutistui pieneksi Mongolian rinnalla. Mietin mitä varten olin oikeasti tullutkaan messuille ja koko pitkän matkan Lapista alas Helsinkiin? 

Ihanaa matkailua ja rohkeaa löytöretkeilyä minne ikinä haluat itsesi suunnatakin. Mongolian aroille tai uskomattomaan sisimpääsi.

Löydettävää on aina monin verroin enemmän, kuin koskaan uskallat unelmoidakaan.

Kauneinta valoa päivääsi <3

Tässä lisää aiheesta INTUITION VOIMALLA HYPPY TYHJYYTEEN?

 

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös