JOKAISELLA ON OIKEUS VÄLITTÄMISEEN

Joskus katson taaksepäin ja tunnen riipaisevaa tuskaa siitä, että menetin kaikki nuo vuodet, joina pakenin päihteisiin mieleni solmuja. On helppo jossitella, mitä jos? Tuo mielenterveyden hoidon ammattilainen olisi kuullut? Kuunnellut? Välittänyt?
Ote kirjani sivulta 181

Niin mitäpä, jos olisimme valinneet työmme sen mukaan mikä on meille aidosti tärkeää ja mistä pidämme?

Olen kohdannut paljon välinpitämättömyyttä, myös omani.  Siihen tilaan meneminen on helppoa. Katkaisee vain kaikki tunne siteet vaikkapa takahampaita yhteen puremalla. Sieltä tilasta on vaikempi päästä pois, jos tuota tunnekylmyyttä on jatkunut pitkään.

Sydänchakaran surkastuminen, kaiken negatiivisuuden päälleen vetäminen on niin helppoa. Joskus vieläkin se tuntuu olevan helpompaa itselleni, kuin sydänvoimassa pysyminen.

Kun kirjaani lukee saattaisi luulla, että olen täysin tunteeon ja niin varmasti olinkin. Olin hyvin opetettu tämän maailman sääntöihin.

Kovat gimmat eivät itke ja jokainen saa pärjätä omillaan.

Uskomusta vahvistivat erilaiset viranomaistahot, joilta apua vuosikymmenien saatossa hain.

Me hakeudumme yleensä avunpiiriin, kun omat voimamme eivät enää riitä. Kun olemme elämän solmukohdissa, sairauksien, menetyksien, isojen tai pienempien kriisien saatossa. Silloin hakeudumme kolkuttamaan amattilaisten ovia.

JOKAISELLA ON OIKEUS VÄLITTÄMISEEN

Siitä syystä välinpitämättömyys auttajan ammatissa ja sen kerranaisvaikutukset asiakkaisiin, on yksi suurimmista tämänkin ajan keskustelujen aiheista.

Se ei tarkoita, etteikö aloilla työskentelisi ihania, työtään rakastavia ihmisä, joiden asiakkaat kylpevät välittämisen valossa. Oman elämäni toivottuja käännekohtia reunustivat ikävä kyllä, välinpittämättömät auttajat.

Jokaisessa työssä olisi hyvä olla sydän mukana mutta varsinkin kutsumusammateissa se on välttämättömyys. Hakeutumistahan niihin perustellan yleensä auttamishalun vuoksi.

Jos työ väsyttää on siitä yksinkertaiseti sanottava esimiehelle. Noustava barrikaadeille sen vuoksi, että sinulla on vastuu toisen ihmisen hengestä.

Valitsemassasi ammatissa sinulla on vastuu välittämisestä. Ja asiakkaistasi, jokaisella on oikeus välittämiseen.

Ja silloin sinulla on oikeus vaatia työstäsi parempaa palkkaa ja sitä, että töissä on niin monta henkilöä, että jokaisen työntekijän jaksaminen on taattu, jotta oikeus välittämiseen toteutuu, jokaisen asiakkaan kohdalla.

ARVOTTOMUUS MUOKKAA MAAILMAAMME

Me syytämme työnantajia siitä, että joudumme tekemään ylitöitä palkatta ja ettei töissä ole tarpeeksi henkilökuntaa. Me syytämme hallitusta siitä, että se pakottaa meidät töihin kriisiaikoina piittaamatta meistä pätkääkään. Mutta silti meillä on valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuus ihan omissa käsissämme.

Orjatyöthän on lakkautettu kuulemma satoja vuosia sitten. Elämme valtiossa, jossa voimme tuoda julki mielipiteemme. Me kaunistelemme, että materialistinen ahneus ei saa mennä ihmishenkien edelle. Me kaikki tiedämme tämän ja puhumme siitä suureen ääneen toisillemme. Mutta missä ovat ne teot?

Ja ei en puhu hallituksen teoista. En ammattiliittojen. Niin kauan, kun emme itse vaadi muutosta eivät nekään tahot korviaan lotkauta.

Ei meidän hyvinvoinitimme muodostu, jostain kaukaisista koneistosta tai tuntemattomasta byrokratiasta. Me kaikki olemme tuon koneiston jäseniä. Me olemme sen toimivia osia. Me olemme niitä, jotka toimillaan luovat noita päätöksiä.

Kyllä juuri sinä. Ja minä. Niin kauan, kun suostut tekemään töitä pienellä palkalla tai palkatta huonoisaa työolosuhteissa, älä syytä työnanatajaasi. Pelkkä peiliin katsominen riittää.

Arvottomuus tulee esiin niin monin tavoin.

Jos on luovuttanut pois ihmisarvonsa, kuten minä tein, siitä on turha syyttää muita.

OMILLA TEOILLAMME TÄNÄÄN ME LUOMME HUOMISEN TULEVAISUUDEN

Ei ole olemassa valtiota ilman yksilöitä. Ja vain yksilö itse voi määrittää oman arvonsa. Jos  jokainen meistä katsoo oman arvonsa paremmaksi mitä me nyt annamme teoillamme ja saamattomuuksillamme ymmärtää, maailmamme muuttuu.

Itseään ja työtään arvostava ihminen luo hyvää ympärilleen pelkällä olemuksellaan. Välittäminen synnyttää välittämistä. Kun autamme niitä, joiden omat voimat eivät enää riitä se voimautaa koko yhteiskuntaa.

Arvostaessame itseämme se muuttaa elämäämme. Se muutta ympärilämme olevien elämää. Se muuttaa maailmamme.

Heräämme huomaamaan, että elämälläni on tänään minulle aidosti väliä. Että välittämiseni kosketti jonkun toisen ihmisen elämää, että hänen elämällään oli minulle väliä.

Oikeus välittää itsestään ja ympäristöstään, eivät ole sanahelinää. Ne ovat niitä hetkiä, kun ihminen herää sydäntietoisuuteen ja rupeaa ymmärtämään rakkauden ja ymmäryksen voiman.

Ne ovat niitä hetkiä,  kun ihminen oivaltaa ottaa vastuun itsestään ja sitä kautta muista.

Ne ovat niitä hetkiä, kun heräämme sanomaan Ei enää, nyt riittää.

Maailma ei muutu saarnaamisella, julistamisella eikä välinpitämättömyydellä mutta se voi muuttua sillä, että uskallamme vihdoin herätä syvääkin syvemmästä turtumuksen unesta.

Se voi muuttua välittämisellä.  Ja välittäminen on maailman helpoin juttu.

Kauneinta Valoa Päivääsi <3

VERKKOKAUPPAAN OSTAMAAN VAPAUDEN ASEMA E-KIRJA

ARVOTTOMUUDEN KOKEMUS LUO KALTOINKOHTELUA

VENÄLÄINEN RULETTI

”Hän avaa revolverin pesän. Pyöräyttää sitä. Öljy haisee. Rulla pyörii.
Hän laittaa luodin sisään ja pyöräyttää rullaa.
Tuohon hetkeen kukaan ei liikkunut. Kaikki veri vain pakeni meistä. Olimme, kuin vampyyritarhan lapset. Valkoisia, täydellisen liikkumattomia.”

Ote kirjani sivulta 30.

Niin monissa elokuvissa olemme nähneet Venäläistä Rulettia pelattavan. Olemme ehkä ollet kauhuissamme,sormemme ovat hiipineet lähemmäksi suuta. Huomaamatta kehomme on jännittynyt, mietimme miten lopussa käy. Selviääkö sankari?

Mutta moniko meistä on kohadnnut tuon kauhun elävässä elämässä? Tuntenut kylmän aseen iskeytyvän ohimolleen, tuntenut ilmavirran, kun iskuri painetaan alas, tuntenut pitkien hiustensa nousevan kauhusta ylös?

Moniko on kohdannut tuon kauhun pienenä tyttönä Suomessa? Hyvinvointivaltiossamme.

Minä olen. Ja minä jäin eloon kertomaan siitä teille.

Minun kirjani ei ole elokuvaa, ei fiktiota. Ylläoleva kohta on auteenttinen ote elävästä elämästä.

Sivulla kolmekymmentä kerron palan pienen tytön matkaa, kauan ennen aikuisuuden kynnystä.

Tosielämässä se, että joku laittaa sinut istumaan keittiönpöydän ääreen, ottaa käteensä valtavan revolverin ja sanoo, että nyt pelataan venäläistä rulettia on jotain sanoinkuvaamatonta. Tuo kauhu seuraa sinua niin kauan kunnes ymmärrät purkaa sen aiheuttaman trauman.

Vasta muutamia vuosia sitten eräällä Reiki kursilla tuli selkeästi ilmi, että oikea puoleni kehosta, juurikin tuo ohimon kohta johon ase iskettiin ennen, kuin liipasin lähti taakse, oli edelleen kohta, joka ei kestänyt lähestymistä ilman kauhua ja kipua. Niin syvälle trauma oli painunut kehomuistiini.

Terapian ja Reikihoidon avulla kohtasin tuskan, kivun ja kauhun. Kohtasin oman avuttomuuteni.

Elämänkokemus ei synny siitä, että olet kohdannut jotain pahaa. Se syntyy ainoastaan silloin, kun ihminen löytää ymmärryksen tuon kaiken yli.

Se syntyy sinä hetkenä, kun itket hiljaaa ja alat pikku hiljaa ymmärtämään. Alat hapuillen miettimään, että tuo pahuuden ruumiillistuma on ollut, joskus pieni poika. Mietit mitä hänelle on mahtanaut tapahtua, että hän teki sinulle niin?

Se syntyy hetkinä, jolloin näet maailman realisistiseti. Oppien löytämään sieltä kaikkea hyvää kaiken pahan rinnalle.

Se löytyy hetkistä, kun opit rakastamaan itseäsi ja ymmärrät olevasi yhtä kykeneväinen pahaan mutta myös hyvään.

Se syntyy hetkistä, kun ymmärrät, ettet ainoastaan selvinnyt vaan sinä elät jälleen.

Ja sinä elät täydemmin, kuin koskaan, koska sinulla on tuo kaikki tuska ja kipu käytynä läpi. Sinulla on vertailukohta jonne katsoa, kun tuntuu, että maailma hajoaa kynnen katkeamiseen.

Ja tuo kaikki luo perspektiivin tämän päivän minuuteesi. Ja tuo kaikki muistuttaa sinulle tänään, kuinka loistavaa onkaan vain elää. Istua hiljaa ja hengittää.

Kauneinta valoa päivääsi <3

Kirjani Vapauden Asema, kirja rohkeudesta, rakkaudesta, anteeksiannosta ja muutoksesta ostettavissa nyt

TÄSTÄ KIRJA OSTOKSILLE

MIKÄ HITON MAINOSTAMINEN? Kolmen minuutin Podcast

”Mainostaminen on päivän sana mutta kuka sitä saa tehdä ja miten?
Tajunnavirtaa taskulaskimen kokoisella mikrofonilla suoraan Pohjois- Karjalasta.”

Mikä hiton mainostaminen?
Jotenkin minusta tuntuu, että on aika astua tiiviimmin sinne mikä on minulle myös luontaista mutta ollut äärettömän pelottavaakin.

Olen lausunut runojani ihmisten edessä ja tuntenut alastonta kauhua sekä pyörtymisen tunnetta. Mutta kuten aina, pelot on tehty kohdattavaksi.

Tämän matkan aloitin jo muutama vuosi sitten tehdessäni runoistani videoita.
Outoa, onko siitäkin jo yli kaksi vuotta, kun perustin youtubeen Runo Kanavan? 🙂 Kyllä ihan erikseen kirjoitettuna 🙂
Paljon on ilmeisesti tehty matkan varrella.

Pikkuhiljaa tuolla huikealla matkallani ”maailman ääriin” rupesin tekemään videoita meikittä ja vain puhuin kuulumisia. Blogini mukaisesti nimesin myös youtube kanavan Vapauden Asemaksi.

Nuo kaikki tallenteet ovat edelleen kuunneltavissa ja nähtävissä kanavallani VAPAUDEN ASEMA YOUTUBE KANAVA

RESONOIVA ÄÄNENVÄRI

Ilmaisen paljon itseäni puhumalla erilaisilla äänenpainoilla, kuten meistä jokainen. Sillä ihminen on täydellinen kokonaisuus ei vain yhden asian summa.

Ääni, se kaikki miten puhumme on monesti tunteitamme liikkuttava voima. Ääni on reitti alitajuntaamme.

Ääni on äärimmäisen tärkeä myös kohdatessamme uuden ihmisen. Oletteko huomanneet kuinka, ette rakastu pelkkään upeaan ulkokuoreen vaan myös ääneen?

Mieheni ääni on minulle tärkeä, se liikkutta minua syvästi. Se koskettaa minua syvällä solutasolla ja resonoin voimakkaasti siihen. Se on tärkein kommunikaation välineemme  tällä hetkellä, johtuen fyysisestä välimatkasta.

Miten hän puhuu ilmaisten itseään ja se kaikki tunne mitä tuo äänenväri välittää. Se mitä kaikkea tuo ääni herättä minussa kutistaa välimatkan olemattomaksi.

Ääni on puhdasta energiaa.

En ole koskaan välttänyt monotonisesta äänestä. Se saa minut ärsyyntymään. Tuntuu, kuin ihminen olisi niin estoinen, että ei uskalla puhua eikä ilmaista itseään. Siksi sellaiset luennot ovat unettavia. Sellaiset esiintyjät saavat minut lähtemään salista. Sellainen mainos on hyvä tapa karkottaa asiakas.

Ääni on tunteiden ilmaisu väline ja monesti me emme uskalla käyttää tuota loistavaa instrumenttiä itsessämme.

Ja koska tämä on ensimmäisiä asioita minkä huomaan ihmisessä tiedän sen tärkeyden.

AINA LÄSNÄOLEVA ÄÄNIMAAILMA

Jos ääneen lisätään myös visuaalisuus voi monesti itse sanoma hukkua, koska jäämme tuijottamaan kuvaa niin voimakkaasti.

Huomasimme tämän ystäväni kanssa tehdessämme videota yhdestä pitkästä runostani Villi Sydän. Kokonaisuus oli huikea. Talvipakkanen Sodankylässä ja minä punaisessa juhla mekossa vyötäisiä myöten lumihangessa.

Mutta koska visuaalisuus oli niin tarraava runo häipyi taustalle eikä sanoja enää oikein kuullutkaan. Se tärkein sanoma meni ohi, kun keskittyminen hajaantui liian moneen asiaan.

Rakastan sanoja ne ovat voimaa, jolla ilmaisen tunteitani. Ihminen keksi sanat kommunikoidakseen, tullakseen ymmärretyksi. Mutta sitä ennen oli jo äänimaailma, josta olimme oppineet varoittavia signaaleja ja signaaleja, jotka tekivät olomme turvalliseksi.

Viidakon pedon ärjyntä, linnun laulu, esimerkiksi. Huomaamme nämä ja reagoimme niihin.

Toimimme edelleen näin huomaamattamme. Olemme tietoisia mitä ympärilämme tapahtuu, jopa nukkuessamme. Olemme ehkä vain kadottaneet tuon ymmärryksen, koska kuulomme suojelee meitä jatkuvasti.

Kaikkihan me tiedämme, että kun meiltä otetaan pois jotain, joka on aina ollut meillä, vasta silloin huomaamme asian tärkeyden. Aistimme jäävät huomiotta, koska käytämme niitä jatkuvasti, huomaamattamme.

Äänimaailma voi olla myös äärimmäisen stressaava. En ikinä unohda korvieni särkyä, kun muutin kaupungista maalle. En ollut tajunnut kuinka ylirasittuneet aistini olivat.

Se ihana hiljaisuus särki korviani koska ne rupesivat palautumaan levossa ja pimeys auttoi nukkumaan.

ÄÄNI JA SANAT, TUNTEIDEN ILMAISU KEINONA

Sanoilla, joihin on lisätty tunteikas ääni voi liikuttaa kokonaisia tunteiden maailmoja.

Joskus sanat ovat niin voimakkaita, että emme tarvitse muuta ilmaisukeinoa.

Lukiessasi kauniita sanoja tunnet sydämessäsi, kuinka se pysäyttää hetken. Mutta entä, kun lisäämme siihen energeettisen tunteen, jonka lausuja/ kertoja voi välittää? Mitä meille tapahtuu silloin?

Me kaikki tiedämme kuinka lohdullinen ääni parantaa meitä. Rauhoittava musiikki rentouttaa. Kuinka kohottva ääni nostaa kiihtymyksemme ja vihainen ääni pysäyttää.

Olen kuullut monta kertaa vuosien aikana, että sinun pitäisi tehdä nauhotteita. No niitä videot olivatkin. Viime aikoina minulle on usein tuotu ajatusta Podcasteista.

Rakastan käyttää ääntäni. Teen sitä lausuessani runojani. Olen kuullut, että vasta lausumiseni saa runoni elämään.

Nauhoittaessamme ystäväni studiossa runojani talvella, se oli huikeaa. Se nosti tunteeni täyteen iloon. Tunsin eläväni kirjoittamianai sanoja.

Ja varmasti siksi sekä muilta ihmisiltä saatu kannustus saavat minut nyt lähtemään uusille urille.

MIKÄ HITON MAINOSTAMINEN? Kolmen minuutin Podcast

Ja kun opinnoissani tuli tehtäväksi tehdä kolmen minuutin Podcast heittäydyin siihen intoa täynnä.

Meillä oli juuri ollut melkein kolmen tunnin koulutus mainostamisesta. Kävimme läpi sitä eri näkökulmista, joten se pyöri vielä kirkkaana mielessäni tehtävän saatuani.

Heittäydyin sen kummemin miettimättä puhumaan ja Podcastista tulikin juuri sitä, heittäytymistä. Tavallaan siinä ei ole järjen hiventäkään mutta täytyy sanoa, että minulla oli hauskaa.

Niin hauskaa, että kävin ostamassa mikrofonin ja seuraava askeleeni onkin lähteä tutkimaan podcastin maailmaa.

Olen saanut jo ehdotuksia tehdä kirjastani äänikirja. Uskon sen tulevan jossain vaihessa mutta ensin aion opetella kävelemään.

Hmmm. Vain onko tämä sitteenkää sitä? Ehkäpä tämä onkin hyppy eteenpäin. Kuin pituushyppy, ponnistat ja katsot vasta laskeutuessasi mihin putosit.

Kyllä, se kuulostaa juuri minulta 😀

Jos kuuntelette Podcastiani mobiililla lukekaa tämä. Eli mobiililla näyttöön tulee lataa appi. Ei tarvitse! Skrollatkaa vain alaspäin ja painakaa play:)

Ja ottaisin mielelläni vastaan palautetta, kuten aina ennekin.

Minulla on jo mielessä seuraavien podcastien aiheet. Kuten aina blogini maailma painottuu omista kokemuksistani saatuihin oivalluksiin ja tuo linja tulee jatkumaan myös äänimaailmassa.

Pysykää Kuulolla 😀

On upeaa, kun kesä tuli vihdoin.

Kauneinta Valoa Päiväänne <3

P.S Haluaisin jakaa tässä vielä kiitokset niille ihmisille jotka ovat kannustaneet minua ilmaisemaan itseäni muutekin, kuin kirjoittamalla.

Piia Miettinen. Hän oli ensimmäinen joka sanoi minulle, että saan runoni elämään lausumalla niitä. Kiitos kaunis ihana taiteilja ystäväni. Piia maalaa uskomattomia taulujaPiia Miettinen facbook

Marja Nätti tuo taikasorminen Intialaisen päähieronnan taitaja toi minulle ajatuksen Podcasteista. Hän kävi myös esikkuntelemassa Mikä hiton mainostaminen? Ja huomasi ettei siinä ole mitään järkeä 😀 Hänen luovuutensa kumpuaa ihmisten hyvinvoinnin lisäsksi uniikkeihin korvakoruihin. Kuvassa olevat korvakorut ovat hänen käsialaansa. Hänen korujaan voi ihailla täällä MaikkiKoo Desing
Ikuisuuden Taika

PURA VIDA. ELÄTKÖ VAI OLETKO OLEMASSA?

Pura vVda. Elatkö vai oletko olemassa?

Tutustuessani erääseen minulle tärkeään henkillöön tutustuin myös mielenkiinnosta hänen kotimaahansa. Maan historiaan, kulttuuriin, tämän päivän toimintatapoihin, luontoon, tasa-arvoisuuteen. Siihen kaikkeen mitä haluaakaan tietää toisesta maasta ja vieraasta kulttuurista.

Yhteistä meillä on hänen kanssaan rakkaus elämään, koiriin, luontoon, taiteeseen, museoihin, matkusteluun, itsensä tuntemiseen. Olen myös jonkin verran kiinnostunut historiasta mutta en niin mittavasti, kuin hän. Kosketuspinnan syvyys löytyy kokemuksistamme.

Ihmettelin, kuinka tunsin alusta asti tunteneeni hänet aina. Kuinka helposti kaikki solahti kohdilleen. Kaksi ihmistä välissään eri kellonajat ja 10 300 kilometriä.

Mietin tietenkin mikä meitä veti yhteen niin voimakkasti sen valtavan tunteen lisäksi. Miten ihmeessä juuri me kohtasimme toisemme välissämme kaikki tuo ja osittainen kielimuuri.

Kielimuuriin on helppo ratkaisu. Olen jo pitkään ollut samoilla linjoilla Budhan kanssa. Hänenhän kerrotaan sanoneen: ”Haluaisin tavata ihmisen, jolla ei ole sanoja”.

KUUNTELETKO VAI OLETKO LÄSNÄ?

Tärkeimmät asiat tapahtuvat kokemisessa, ei sanallisessa kanssakäymisessä. Juuri silloin, kun meillä ei ole yhteistä kieltä luet ihmisen aidosti ja suoraan. Hänen ilmeensä, eleensä, energiansa.

Olenkin kirjoittanut aiemmissa artikkeleissani juuri tästä. Kuinka nautin istua junissa maissa, joissa en ymmärrä puhetta ja kuunnella vain äänen väriä ja tunteita.

Juuri silloin, kun sanat jätetään pois ja luet ihmisen suoraan hänen energiastaan päset syvemmälle, kuin koskaan sanojen kanssa.

Se hetki kertoo hänestä kaiken oleellisen. Voiko häneen luottaa? Miltä energia tuntuu? Onko hän jännittynyt? Vaivaantunut? Vihainen? Haluaako hän salata jotain?

Tarkkailemmalla ja luottamalla intuitioonsa pääsee syvemmälle kokemisen ja ymmärtämisen virtaan.

Olen monesti miettinyt, että meillä on aivan väärä tapa tervehtiä. Ryntäämme käsi ojossa tervihtimään. Suoristamme itsemme, kättelemme napakasti ja alamme täyttämään hiljaisuutta sanoilla.

Olen haaveillut siitä, että uuden ihmisen tavatessani tulisimme sanoitta hetkeen. Laittaismme kätemme toistemme sydämille ja antaismme kokemuksen ja sydänenergian puhua.

Loppujen lopuksi me laitamme valtavan painoarvon sanoille. Kuuntelemme niitä ja unohdamme kaikkien tärkeimmän. Miltä meistä tuntuu aidosti?

Mitä sydämemme sanoo?

Kuten hän totesi minulle ”En tarvitse sanoja näyttääkseni rakkauteni sinulle”.

PURA VIDA. ELÄTKÖ VAI OLETKO OLEMASSA?

Heillä on sanonta Pura Vida Puhdas elämä. Kuulostaa, ehkä hassulta meidän korviimme tuo käännös. Olennaista on mitä tuolla koko maan motolla tarkoitetaan.

Elämää, jossa keskityään olennaiseen siihen mikä on aidosti tärkeää.

Kokemaan elämää.

Meille on kulttuurilliseti syntynyt tilaus Hidasta Elämää kaltaislle sivustoille. Meillä on tuhansittain elämäntapa valmentajia kertomassa kuinka tulla onnelliseksi.

Ravaaamme heikkopäisenä kursseilla ja kirjastoissa, jospa löytäismme vain tuon vastauksen jostain.Vastauksen miten tulla onnelliseksi.

Ja siellä meillä on 4,7 miljoonaa ihmistä, jotka ovat löytäneet vastauksen kysymykseen ja toteuttavat sitä.

Se on rohkeutta elää sydämellään.

Vain valinta ei tuhansia maksavan kurssin aihe.

Lukiessani sanonnan Pura Vida tajusin vielä yhden asian mikä meitä syvästi yhdisti.

Me haluamme kokea elämän suoraan. Nostaa siitä kiitollisuudella ylös, jokaisen hetken parhaat palat. Kokea sen suurella sykkeellä. Nauttia siitä. Janota sitä. Tuntea sen jokaisella solulla. Arvottamatta, arvostelematta.

Olen elänyt jo vuosia kuunnellen sydäntäni. Seuraten sitä. Minimoiden kaiken turhan kantamuksen. Keskittyen siihen mikä minut tekee aidosti onnelliseksi. Mistä rakentuvat minun hyvän elämäni palikat.

Ja se ei ole materia. Ei Guccin uusin laukku eikä tekoripset poskipäissä. Se ei ole vakituinen virka, ei iso palkkapussi.Se ei ole pelonsanelema selitysrykelmä miksi en voisi elää näin.

Se on arvo, joka kestää aikaa päivästä toiseen.

Se on puhdas rakkaus elämään.

Kiinnittäen itsensä asioiden virtaan, jotka täyttävät sieluni rakkauden ja kiitollisuuden laululla.

TOISEN ONNEN TAPPAMINEN ON SUOMALAINEN KANSALLISVITSAUS

Täällä ihmiset arvostelevat ja mitätöivät.

Varoittelevat ja tekevät kaikkensa saadakseen ympättyä negatiivisuutta toisen elämään hinnalla millä hyvänsä.

Koko näiden asioiden kirjo lensi silmilleni, kun kerroin tunteistani.

Minulla on teille uutisia.

En tule antamaan painoarvoa ihmisille, joiden mielestä tunteminen on hulluutta.

Joiden mielestä rakkauden kokeminen vaatii ajan, heidän aika määreensä mukaan.

Joiden mukaan rakkauden kokemiselle on olemassa vain yksi tapa, heidän tapansa.

Joiden mielestä ulkomaalainen on lähtökohtaiseti epäilyttävä.

Miten ahdasmielinen maa tämä onkaan.

Minä en välitä.

He eivät eivät vain uskalla elää.

Ja minä tiedän miksi minä vain solahdin hänen soluihinsa ja hän minuun.
Me emme miettineet. Me uskalsimme heittäytyä suoraan, sitä kohti mikä oli arvokasta meille juuri nyt. Juuri tällä hetkellä.

Elämä. Rakkauden kokeminen.

Hänen sukulaisensa lähettivät minulle niin sydämelliset videotervehdykset, että kyynelehdin.

Tunsin itseni täydellisen tervetulleeksi. En pelkästään hänen luokseen vaan hänen perheensä luokse.

Hänen äidillään on numeroni. Sain häneltä kauniin viestin tervetuloa perheeseen. Minä käytän kääntäjää ja hän käyttää kauniita kuvia.Ensimmäinen viesti oli lahja, jossa vanha nainen halaa nuorempaa.

Miksi hän ei miettinyt, ettei ole nähnyt minua fyysisesti? Kaunis vanha rouva Costa Ricasta ja keski-ikäinen nainen Suomesta.

Tällä ihmiset etsivät pelkkiä negaatioita asioista ja varsinkin toisten asioista.

Samaan aikaan, kun siellä koko suku elää mukana sukulaisensa onnessa.

Pura Vida. Puhdas elämä.

RAKKAUS KUULUU KAIKILLE

Kirjoitti ihana ystäväni minulle. Hän oli aidosti onnellinen puolestani.
Häntä ei kiinnostanut mikään muu kuin, että vihdoin tunsin rakkautta.

”Voi luoja oletko sä oikeasti rakastunut? Ihanaa. Et usko tätä mutta mä mietin juuri yksi päivä, että miksi sä et löydä rakkautta vaikka kirjoitatkin siitä? sanoin että suokaa hänelle rakkaus. Ja nyt sä soitat ja kerrot, että sä olet rakastunut. Olen niin onnellinen sun puolesta”.

Paljon naurua, paljon alastonta, paljasta tunnetta siitä, että minä olin onnellinen.

Olla onnellinen siitä, että joku on onnellinen. Miten harvinaista se onkaan.

Onko sillä oikeasti väliä vaikka eläisin vain tämän hetken?
Eläisin sen aidosti niin, että sydämeni huutaa rakkauttaan ja kaipuutaan.

Poskeni hymyilevät, kuin irvikissa tuosta hulluudeksikin sanotusta kemiallisesta reaktiosta.

Me tunnemme. Me elämme.

Miettimättä mitä tämä on. Emme erottele ja olemme onellisia toisistamme. Aamuista, joihin voimme herätä tuntien toisen läsnäolon syvällä sydämessämme.

Hetkistä, kun hymyilemme kaukana toisistamme tietäen, että hän on siinä vain ajatuksen päässä. Hänen energiansa minussa minä hänessä.

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun uskallamme tuntea?

Me voimme mennä vikaan. Me voimme kompastua ja satuttaa.

Me voimme huomata, että aika ajoi kaiken sen ohitse mitä pidimme, jonain hetkenä arvokkaana.

Me voimme huomata, että en tunnekkaan enää samoin, kun herään joku aamu.

Mutta mitä sitten?

Kaiken tuskanikin jälkeen se on enemmän, kuin koskaan voisin saada pelätessäni kaikkea maailmassa.

Haluan elää juuri tänään sillä huomista ei ole.

Meidän hetkemme on sitä samaa mitä miljardit ihmiset tekevät juuri nyt rakkaudessaan. Huumaantuneena tunteessaan.

Kuvaamme puhelimillamme toisillemme tapahtumia. Kerromme mitä näemme, tunnemme. Mitä on suunnitelmissa päivälle. Mitä teimme päivällä. Toivotamme yötä ja kauneinta aamua.

Tunnemme yksinkertaisesti onnellisuutta siitä, että saamme vain tuntea.

Miten se eroaa sinun päivästäsi? Onko sinun tunteesi arvokkaampi, kuin minun? Mittaatko sitä ulkoa opituilla määreillä vai mittaatko sitä aidosti kuunnellen sydäntäsi?

Ihminen, jolla on rohkeutta kuunnella sydäntään ei tuomitse rakkautta eikä toisen ihmisen onnellisuutta.

Hän ei tarvitse kaikkia noita sivustoja, kirjoja ja valmentajia.

Me tarvitsemme vain tuon kansan opin. Kiinnitä huomiosi tärkeisiin arvokkaisiin asioihin. Jätä stressi ja negatiiviset asiat vähemälle.

Nauti rakkaudesta, nauti elämän kokemisesta, arvosta ihmisiä lähelläsi.

Eräs ystäväni sanoi minulle kaksi päivää sitten, kun mietin tapaani kohdata elämä.

”Sinä et ole vain olemassa sinä Elät”.

Ja se on se mihin me liian usein jäämme kiinni.

Olemassaoloon.

Unohdamme hengittää syvään ja nauttia elämästä juuri sellaisena, kuin se juuri tällä hetkellä on.

Me olemme hädin tuskin kiinni olemassaolossa uskaltamatta keikuttaa venettä, koska mehän saattaismme tuntea jotain.

Me saattaisimme itseasiassa alkaa elää.

Pura Vida. Onnellinen. Elämä.

LISÄÄKÖ TIETO TUSKAA?

 

Ajautuessani minua syvästi hämmentävään keskusteluun, onko Suomi Euroopan vaarallisin maa naisille ymmärsin, kuinka paljon tietämättömyys lisää kärsimystä.

Meillä on outo sanonta, että tieto lisää tuskaa mutta tässä tapauksessa se olisi todellakin voinut vähentää sitä. Sillä ymmärtämisellä me lisäämme välittämistä.

Vasta muutama vuosi sitten matkallani, omat silmäni avautuivat sille, etteivät kaikki Saksalaiset olleet työntämässä juutalaisa kaasukamioon. Kuinka tietämättömyyteni olikaan demonisoinut kokonaisen kansakunnan silmissäni.

Kirjoitin tästä artikkelissani Palatsin Salaisuudet Palatsin Salaisuudet

Sama ilmiö kävi Korona epidemian kanssa. Järkytyin vahvasti kuullessani, että korona syntyi siitä, että Kiinalaiset syövät raakoja lepakoita. Tämä ei siis ollut vitsi vaan tämä esitettiin minulle fakta tietona.

Kyse ei ollut yhdestä ihmisestä, joka uskoi tähän, vaan kahdesta, joiden kanssa matkustin .

HALUTTOMUUS KÄYTTÄÄ OLEMASSAOLEVAA TIETOA

Katsoin heitä tuohtuneena ja sanoin, että väitättekö oikeasti, että joku jossain iskee hampaansa elävään lepakkoon? Tuntee kuinka nahka kirahtaa vasten hampaita ja alkaa repiä suolia, ihoa. Nauttien ateriastaan?

Vastaus oli:”Juu, ne on siellä barbaareja”.

Ja siinä olivat Suomalaiset, sivystysvaltion asukkaat, joista jokaisella on nopea ja esteetön pääsy tietoihin. Suomi, jonka koulutustaso on maailman parhaimmistoa.

Me koemme koulutuksen yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi mitatessamme ”sivistyksen” tasoa. Eikö sivistyksen yhtenä suurimpanan tavoitteena olekaan tuoda mukanaan kyky käyttää järkeä?

Nämä tapaukset saivat minut pohtimaan lisääkö tieto tuskaa?

Minua ei hämmennä niinkään tietämättömyys vaan se, että meillä ei aidosti ole mitään halua käyttää valtavaa tietomäärää ymmärryksen ja välittämisen lisäämiseen.

Ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen.

Me valitsemme vihaamisen ja pelon.

TIETÄMÄTTÖMYYDELLÄ YRITÄMME RAJATA ULOS PELKOMME

Ymmärrän, että halulla tietämättömyyteen maailman asioista pyritään suojaaman oma psyyke. Ettei haluta ”kantaa toisten kuormaa”.

Jos joku haluaa ottaa tuskani kaikista kokemuksistani olkaa hyvä. Lahjoitan sen kyllä kannettavaksenne. Koska en ole kuitenkaan koskaan huomannut, etä joku kantaisi ristini murehtimalla asioitani, väitän sen olevan mahdotonta.

Suljin itsekin silmäni pitkäksi aikaa kunnes tajusin, että se oli vain itseni huijaamista. Kysyessäni itseltäni lisääkö tieto tuskaa ymmärsin, ettei se lisännyt sitä. Sen teki oma käsittelmätön tuskani ja ymmärtämättömyyteni.

En ollut lukenut Koronasta, enkä ollut kuullut tuota versiota. He väittivät kivenkovaan asian olevan niin, koska facebookissa oli kuvakin siitä ollut. 

Otin puhelimen käteeni avaten internetin haluten selvittää itselleni ja heille mistä tieto on peräisin. Ja tiedetäänkö jo oikeasti mistä tauti oli lähtöisin.

Jos olisin ollut, kuin vielä seitsemän vuotta sitten. Traumatisoituneena, vihaisena, pelokkaana ihmisenä olisin varmasti jakanut heidän ”tietonsa” vihan vallassa. ”Vitun Kiinalaiset lepakon purijat”.

Mutta en ole enää vuosiin seisonut vihassa.

MATKAILU AVARTAA

Älkää ymmärtäkö väärin. Olen edellenkin vihainen. Suutun monista asioista mutta elämänkatsomukseni ei perustu pelkoon eikä vihaan vaan yrityksiin ymmärtää ja sitä kautta päätyä rakkauden kokemiseen.

Se ei todellakaan tarkoita kaiken vaalenpunaiseksi maalaamista vaan elämän näkemistä realistisena. Realismi ei täytä päiviäni vaaleanpunaisella usvalla mutta se ei myöskään täytä niitä vihalla. Sillä viha on tunne, jolla peittämme pelon.

Hyppyni tuntemattomaan avasi silmäni lopullisesti. Lähtiessäni ulos maailmaan, tavatessani erilaisa ihmisiä erilaisista kulttuureista. Keskustellessani heidän kanssaan opin ymmärtämään, että jokaisessa maassa on hyvää ja pahaa niin ihmisissä, kuin järjestelmissäkin.

Ei raha ole syypää ongelmiin. Ei köyhyys tee ihmistä onnettomaksi. Eikä rikkaus onnelliseksi. Syypää ongelmiin on pelkomme. Erilaisuutta kohtaan. Elämää kohtaan. Ja mikä raadollisinta omaa itseämme kohtaan. Varjojamme.

Ihminen kokee mailmaa omien kokemustensa kautta. Nämä kokemukset opettavat hänelle erilaisia asioita.

LISÄÄKÖ TIETO TUSKAA?

Niin kauan, kuin emme uskalla kohdata itseämme, sisintämme, tuskaamme me eristämme itsemme elämästä minä puheella. Nostamme itsemme toistemme yläpuolelle pilkaten, ivaten, välinpitämättömyydellä.

Kyse on suhteestamme tuskaan. Jos pelkäämme sitä ja sen kokemista suljemme maailman ulkopuolelle. Jos olemme käsitelleet tuskamme ja ymmärämme sen lähteen, me voimme katsoa maailmaa ja löytää sieltä paljon kauneutta tuskan lisäksi.

Sitä tekee tiedostaminen. Tiedostaminen syntyy tietämisestä ja ymmärryksestä. Tiedostaminen on kokemuksellista ja kokemusta voi syntyä vain uskaltamalla elää aidosti.

TIEDOSTAMISELLA KOHTI IHMISYYTÄ

Aidosti eläen syntyy haluu tietää ja ymmärtää. Sydämellään.

Sydämellään eläen ihminen tulee rikkaamaaksi, sillä hänelle avautuu koko maailma ei vain tietämättömyyden rajaama pieni ikkunaton betonipunkkeri.

Tieostaminen synnyttää myötätuntoa. Sen sijaan, että pidämme mielipiteenä naisten, niin yleistä hakkaamista Suomessa, se ehkä auttaisikin meitä ymmärtämään kaikkia niitä tyttöjä ja naisia, jotka sitä kokevat jatkuvasti.

Se veisi meidät ihmisinä pidemmälle.

Tässä linkki tuoreimpaan artikkeliin Suomesta Euroopan toiseksi varaallisempana maana naisille Suomi on Euroopan unionin…. Lisää tietoa löytyy googlamalla.

Vuosien varrella artikkeleita on kertynyt vaikka elintärkeää asiaa onkin pidetty vähemmän meillä otsikoissa, kuin Justin Biberin hiuskiehkuraa.

LÖYDÄMMEKÖ KOSKAAN IHMISTÄ ITSESSÄMME?

Entäpä, jos kaikki lepakkojutun lukeneet ihmiset olisivat tarkistaneet faktat? Olisivat kyseenalaistaneet jutun lähdetiedon?

Olisivat ihmisyydessään ymmärtäneet, että ihmiset Kiinassa kärsivät, pelkäävät ja tuntevat tuskaa menetyksistään ihan samoin, kuin mekin täällä.

Olisko tilanne voinut olla toinen? Vihan, pilkan ja pelon sijaan olisimme jakaneet rakkautta ja myötätuntoa.

Ei yksi ihminen tee maailmaa pahaksi, sen tekevät ne kaikki välinpitämättömät ihmiset, jotka sulkevat silmänsä toistellen tieto lisää tuskaa.

Minä tiedän olen ollut siellä.

Olen vihannut enemmän, kuin rakastanut. Olen uinut halki mustan virran ja uponnut omaan vihaani. Tein sitä niin kauan, kunnes ymmärsin, että minä tukehdun tähän paskaan.

Silloin muutin ajatteluni suuntaa. Otin vastuun omasta tuskastani. Omasta eheydestäni.

Ne eivät ole tulleet itsestään. Ei minulle. Syyllisyyteni ja vihani riivamalle kokemuksien kovettamalle ihmisille.

RAKKAUS. MYÖTÄTUNTO. TIEDOSTAMINEN.

Ne ovat syntyneet viedessäni itseäni koko ajan epämukavuusalaueelle oppiakseni lisää itsestäni, muista ihmisistä, kulttuureista, maailmasta, elämästä.

Ei pyrkimys, ulkopuolisen maailman poissa pitämiseen elämästäni sulkenut ulos varjoja . Ei se tehnyt elämästäni kauniimpaa ja parempaa. Se kavensi kokemukseni elämästä.

Tiedostaminen avartaa maailmaa kaikilla tasoilla. Ymmärtäminen tuo mukanaan myötätunnon.

Tekemällä oma elämämme onnelliseksi ja hyväksi autamme itseämme mutta tulemalla tiedostavaksi me autamme itsemme lisäksi maailmaa.

Me autamme läheisiämme ja lapsiamme.

Me luomme yhdessä maailman, jonka ovet eivät sulkeudu vihasta vaan avautuvat myötätunnosta ja rakkaudesta.

Ja jonain päivänä realismimme on synnyttänyt aidosti sen paratiisin mihin luulemme pääsevämme välinpitämättömyydellä, silmiemmme sulkemisella, vihalla ja minä itse ilmiöllä.

Kauneinta valoa päivääsi <3

PARPPEINVAARA, Runokylä Pohjois-Karjalassa

Tien lumoava kutsu tempaisi minut mukaansa kauniina maanantai-iltana. Heti istuttuani autooni välähti päähäni Ilomantsi. Vastustelin, koska kello oli jo lähemmäksi ilta seitsemää.

Kiian musta keula kuitenkin kääntyi vasemmalle isossa risteyksessä ja ilo kupli jälleen. Hämmästyksekseni huomasin Ilomantsiin olevan vain 40 kilometriä. En ole juurikaan hahmotellut kartasta missä nyt asun.

Yleisvilkaisun olen tehnyt, että josssain Pohjois-Karjalassa, ja ympäristössä samoillessa olen huomannut kuinka kaunista ja jylhääkin täällä on. Se riittää.

Mahdollisuudet saavat avautua sitä mukaa, kuin on tarpeen. Olen huomannut, että heittäytyessäni luottavaisena elämään, elämä tuo mitä tarvitsen.

Vihikoira Ulla nauttii elämästä. Parppeinvaara, Runokyla, Pohjois-Karjalassa. Kuva Vapauden Asema

Monesti haluamiseni on vain illuusio, todellisen tarpeen peittyessä sen alle. Rahahuolet, isompi auto, paremmat renkaat, parempi puoliso, sitä sun tätä materiaa, jos saisin ”Niin olisin Niin onnellinen” kertoo ego. Etäännyttäen minut sieluni todelliseta laulusta.

Kun hengitän syvään ja mietin mitä tarvitsen juuri nyt? Ymmärrän elämän kauneuden, jokaisessa yksinkertaisessa hetkessä.

Vain hengitys ja elämän kauneus kulkee kanssasi.

Niin se kulki myös mukanani maanatai-iltana. Tie oli avoin, autio ja Kiia hyrräsi eteenpäin. Kauniita metsiä, taloja, vaaramaisemia. Jyrkkiä nousuja ja laskeutumisia.

Voin kuvitella, että autoni oli, kuin piirretystä. Keltainen tausta, mäkiä ylös ja alas, savutuprahduksisa pakoputkesta, ilon energia sisällä

Ajoin ja lauloin. Nautin taas täysillä vapauden huumasta. Ohitin Ilomantsin kyltin. Mietin ohimennen millainen paikka se olisi, kun näin kyltin oikealle. Haukkavaara luin ja kiljaisin innosta. Linnuilla on omat mystiset merkityksensä elämässäni.

Kuitenkaan kyltti ei saanut minua painamaan jarrua. Takaisin palatessani illalla huomasinkin, että kyltissä luki Haukivaara. Jatkoin matkaa mutta olin havahtunut odottamaan mitä tulemaan pitää.

Kauan ei tarvinnut odottaa. Nähdessäni kyltin Parppeinvaara, käänsin oikealle. Ja hetikohta näin nähtävyyden merkin. Vasemmalle käännyttyäni tulin hiekkatielle, jota kapusin ylöspäin. Mitkä henkeäsalpaavat näkymät sieltä tarjoutuivatkaan ilta-auringon valaistessa taivaan ja haukan leijuessa saalistamassa pellon päällä.

Valtavan kaunis hirsirakennus oli mahtavalla paikalla vaaran päällä. Ajoin rakennuksen toiselle puolelle ensin, yrittäen hahmottaa mihin olin tullut. Näin parkkipaikan merkin ja ymmärsin, että voisin nousta autosta.

Haluan aina varmistaa, etten ole kenenkään yksityisellä alueella. Noustuani autosta vilkaisin sen verran ylimalkaisesti taloa, että tajusin sen olevan ravintola, joka oli suljettu nyt.

Sitten kiisinkin jo riukuaidalle ihailemaan uskomatonta näkymää. Otin valokuvia ja nautin kauneudesta. Kiitollisen siitä, että olin jälleen luottanut intuitiooni.

Otin Ullan ulos autosta ja lähdimme kävelemään traktori uraa myöten pellolle. Tie näytti kulkevan vaaran reunaa kohti, käännyin takaisin pelolle kulkemaan. Haluten nauttia juuri siitä hetkestä, juuri siinä maisemassa.

Parppeinpirtti. Artikkelista Parppeinvaara, Runokyla Pohjois-Karjalassa. Kuva Vapauden Asema

Laskeva aurinko väritti pellot. Oljet makasivat jaloissani, kuin kultaisen meren aallot. Kaikki hehkui maagisesti. En saattanut uskoa, mihin kauneuteen minut johdatettiinkaan. Olin kiitollinen.

Kun auringon valoa ei voinut enää käyttää kuvaamiseen lähdin tutkimaan rakennuksia, joita olin kauempana nähnyt. Ensin osui silmiini kyltti Runokylä. Nauroin ja lähetin viestin kuvan kera ystävälleni.

Olen pitänyt maalaus- ja runonäyttelyitä ja minut oli johdatettu Runokylään. Voiko elämältä edes pyytämällä saada iheellisempiä lahjoja? Kävin lukemassa kylteistä mikä ihmeen paikka se oikein oli.

Ja näin niissä kerrottiin:

Pohjois-Karjalan vanhin pitäjä Ilomantsi on perustettu jo 1400 luvulla. Ilomantsin alueella on ollut asutusta kuitenkin pidemään mistä kertovat kivikautiset asuinpaikat Koitereen ja Ilomantsinjärven rannoilla.

Parppeinvaara on saanut nimensä vaaralla 1800 luvulla asuneen Jaakko Parppein mukaan. Hän oli kuulu kanteleen soittaja. Parppeinvaaran Runokylää on rakennettu 1960 luvulta lähtien karjalalaisen rakennustaidon ja runolaulajien muistoksi.

Runolaulajan pirtissä Kanteleen soitto hiljentää kiireisenkin kulkijan ja näyttelytilassa on esillä Kalevala kokoelma sekä teemanäyttelyitä. Parppeinpirtti tarjoaa karjalaisia perinneruokia ja pirakkatsuppussa näet karjalanpiirakoiden valmistusta.

Parppeinvaara,Runokyla Pohjois-Karjalassa. Kuva Vapauden Asema

Kirjoittaessani artikkeliania suussani on maistunut muisto itsetehdyistä lämpimistä karjalanpiirakoista, joita vieraanvaraiset naapurini minulle pääsiäisenä yllättäen toivat.

Läpileikkaus historiaan ja varsinkin maininta kanteleen soitosta kosketti minussa jotain ikiaikaisen syvää.

Päässäni on kaikunut mummini Helli Helena Jalkasen ääni hänen laulellessaan ja lausuessaan. Näen hänen mekkonsa, esiliinan ja huivin, joka peitti aina hänen hiuksensa. Hänen evakkomatkansa päättyi Helsingin Hämeentielle. Silti hän ei eläissään luopunut puvustaan, tavoistaan. Mummi menehtyi vuonna 1990.

Maut, muistot, karjalan maisemat ja kosketus juurini sekoittuvat minussa. Minussa on herännyt kaipaus käydä Sortavalassa, kun rajat aukeavat, katsomassa missä mummini syntyi. Juuka on ukkini Heikki Huttusen syntymäkotikunta. Hän menehtyi 1958, joten en koskaan tavannut häntä.

Kun Parppeinvaara aukeaa aion olla siellä. Pysähtymässä hetkeen Kanteleen soittoa kuunnelleen. Inspiroitumassa Runokylän nähtävyyksistä ja istumassa auringonlaskiessa Parppeinpirtin terassilla karjalanpiirakoita maistellen.

Parppeinvaara, Runokyla Pohjois-Karjalassa. Kuva Vapauden Asema

Koskettaen solumuistiani ja geeniperimääni. Nauttien siitä kaikesta kauneudesta mihin juurieni etsiminen ja itseni ymmärtäminen minut vie.

Kauneinta tätä päivää sinulle toivottaen

Riikka-Lea

Ravintola Parppeinpirtti

https://parppeinvaara.fi/runokyla

ÄKKILÄHTÖ VARKAUTEEN

Muutin Pohjois-Karjalaan esi-isieni sydänmaille. Lähemmäksi Karjalaisen näkijämummini sielun maisemaa. Katsomaan mistä verenperintöni enneuniin, vainajien yhteyteen, auranlukemiseen ja enteiden ymmärtämiseen kumpuaa.

Toinen mummini oli kuppari kansanparantaja. En tiedä missä hän oli syntynyt mutta äitini syntyi Etelä-Savon, Mäntyharjulla savusaunassa.

Minussa yhdistyvät heidän puolensa kauniina sekamelskana. Intuitiivinen parantaja. Se kaikki kiehtoo syvästi minua. Seuraan tiiviisti esi-äitieni jalanjäljissä, oppaani rajan takaa <3

Siinä siis alustus miksi löysin itseni sisustamassa ja ripustamassa verhoja ikkunoihin. Muutto pahvilaatikot revin kappaleiksi ja laitoin valtavan itkun säestyksellä roskiin. Meni hetki ennen, kuin pääsin kiinni ahdistukseni syihin.

Paikka on ihana. Suora luontoyhteys pihalta, ikkunan takana suuresti rakastamani metsä. Ensimmäisen aamuna kävi herra Närhi minua tervehtimässä. Närhen symboliikka tuo viestiä, että minun pitäisi ottaa huomioon tuleni. Elämän todellinen intohimo. Vapaus, itsenäisyys, seuraava suuri seikkailu.

Valkoiset feminiiniset koivut, joihin tunnen juuri nyt suurta yhteyttä, tuovat viestiä uusista aluista. Puhtaan valkoiset huonekalut (minulle värejä rakastavalle ihmetys) vahvistivat transformaatiota, uutta alkua.

VAPAUDEN ASEMA

Silti, jokin vaivasi kunnes tajusin, että olin haudannut unelmani matkustaa ja blogata verukkeilla ”mitä minäkin tiedän matkustamisesta” ja vielä vähemmän ”mitä minä osaisin siitä kirjoittaa”. ”Minäkö pitäisin matkablogia kuinka absurdia”.

Tajusin tarkastelevani jotain syvempää, kuin vain sitä minkälaiseksi luokittelen itseni näennäisyyksien valossa.

Näennäisyydet ovat niitä arvoja, joita ympäristömme meille syöttää. Ne ovat sitä kaikkea ulkoa opittua ulkokultaista mantraa, jonka syöttäminen alkaa meille jo rintamaidossa. Ihmisten tasapäistämistä. Jokaisen elämän samanlaista kulkua. Kun poikkeat valtavirrasta olet vaarallinen.

Nämä uskomukset pyrkivät kiinnittymään itseeni. Ne hämärtävät ymmärryksen mihin olinkaan kulkemassa? Suistavat pois polulta. Kun niin käy tulee epämääräinen ahdistus ja ihon kutina.

Ihon kutina ihan konkreettisesti. Luulin sairastavani syyhyä. Jokin yritti tunkeutua epätoivoisesti sisältäpäin tietoisuuteeni, kutkutti minua, teki hulluksi. Kunnes ymmärsin pysähtyä ja valaista tuon asian.

Eilen aamuna pidin pidot Jumaluuksille ja sitten menin kuuntelemaan enkeli visualisaatiota, Vastaanota selkeys projektiisi, saadakseni ohjausta. Rentoutuksen tilassa pääsin kosketuksiin asian kanssa. Päässäni rupesi soimaan Wild Thing i love you. Kappale on The Throgsien. Minun kesyttämätön puoleni Vesi-Apina ja toteutumattomat unelmat.

Oikeus elää omannäköistä elämää. Oikeus omiin mielipiteisiin. Uskon vapaus. Tasa-arvoinen oikeus pyrkiä onneen. Oikeus henkiseen kehitykseen ja kasvamiseen ihmisenä. Oikeus tehdä ja toteuttaa rakastamiaan asioita. Oikeus valita millä lailla toteuttaa vapauden asema omassa elämässään.

Ilman vapautta olen vain liukuhihna orja. Ohjelmoitu toteuttamaan, jonkun toisen määränpää minun elämässäni. Vailla omaa ainutlaatuista polkuani. Vailla uskallusta elää sitä.

Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Pakkasin siis reppuuni kahvia, pari salaatti leipää, vesipullon ja Ullalle kupin. Hyppäsimme autoon ja lähdin ajamaan. Mieleeni välähti Varkaus, joten otin suuntimaksi sen. Ja tässä minä nyt istun. Aurinko paistaa ulkona mutta haluan kertoa teille, jotain matkastani Varkauteen.

MATKALLA VARKAUTEEN

Huuma iski minuun heti käynnistäessäni auton. Vapauden huuma. Kuuntelin Wild Thingiä ja hoilasin täysillä. Aurinko porotti tehden lämmityslaitteen ajoittain tarpeettomaksi.

Huusin riemusta WUHUU ja ulvoin. Ulla yhtyi ulvomiseen ja ajoin ja ulvoimme. Pähkähullu lauma, vapauden tunteen juovuttama. Naurua, korkealentoista fiilistä ja aurinkoa.

Mitä muuta voisit lauantailta toivoa? Mieli joka tavoittelee taivaita, alla musta auto, joka on kaikesta huolimatta, kiidättänyt minua jo puolitoista vuotta hihna huutaen paikasta toiseen.

En osannut yhdistää Varkautta mihinkään vaikka nimi oli minulle ennestään tuttu. En katsonut kartasta missä se on katsoin vain navista kilometrit ja annoin palaa.

Viinijarvi. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Seurailin tietä numero 23 Joensuusta. Yllätykseni tulin Etelä-Savoon. Tie oli pitkälti sulaa vaikka lunta oli ajoittain varsinkin pikkuteillä minne matkallani poikkesin.

Olen aina pitänyt autolla matkailusta juuri siitä syystä, se antaa mahdollisuuden poiketa sivupoluille.

Suureksi hämmästyksekseni näin yhtäkkiä Heinäveden kyltin. Se kutitti muistoissani jotain syvää mutta en löytänyt impulssilleni yhtymäkohtaa. En ennen, kuin näin Valamon luostari kyltin.

Hämmentyneenä jarrutin ja käänsin oikealle. Rupesin nauramaan. Olin muuttanut esi-isieni maille ja yhtäkkiä minut ohjattiin paikkaan, jossa olin käynyt lapsena isäni kanssa.

Me matkustelimme paljon asuntovaunulla. Niin Valamon munkki luostari, kuin Lintulan nunna luostarikin ovat piirtyneet muistiini. Lintula sen vuoksi, että pelkäsin nunnien kaapuja luullen heitä peikoiksi.

Parkkipaikka oli autio Koronaviruksen vuoksi. Ei auton autoa vain paljon lunta. Minä kävin silti kuvaamassa tuon kauniin rakennuksen ja nauroin ihastuksesta. Otin kuvan ja lähetin sen pikkusiskolleni ”Terveisä Valamosta”. Palatessani autoon selitin Ullalle innoissani ”olen ollut täällä lapsena”.

Akkilahto Varkauteen. Valamon luostari. Kuva Vapauden Asema

Kääntäessäni auton ja lähtiessäni jatkamaan matkaa rupesi stereoistani kuuluumaan House of Rising Sun kappale. Miten kuvaavaa tämän hetkiseen elämääni. Verrattuna siihen, kun kävin siellä silloin ja kaikki tapahtumat siinä välillä. Joku suuri karman lehti oli juuri kääntynyt.

Vaikka saatamme uskoa, että elämämme perustuu sattumiin ja me itse valitsemme mihin kuljemme minä uskon toisin. Sydämestämme tulleet valintamme johdattavat meidät sielumme tielle , jota meidän pitää kulkea. Mikään mutka ei ole väärä tai merkityksetön. Kaikella on merkitys.

Sinun pitää vain avata mielesi ja keskustella itsesi kanssa. Huomata yhteytesi universumiin. Ymmärtää, että koko elämä, kaikkine kokemuksineen on ollut samaa sarjaa, tuoden sydämen ja mielen jalostumista.

Matkani Varkauteen jatkui. Selvisi, että se sijaitsee Pohjois-Savon eteläisimmässä osassa. Mietin mitä halusin nähdä siellä. Ajoin ohi Kanavamuseon kyltin. Huomasin suuret tehtaat, silti ihastelin kaupunkia. Jokin omaleimaisuus sen energiassa kiehtoi.

Akkilahto Varkauteen, Komminselan silta, Kuva Vapauden Asema

Voisi luulla, että kaikki kaupungit ovat samanlaisia. Paljon ihmisiä, rakennuksia, suunnilleen samat ostospaikat mutta silti jokin energia niissä tekee joistain viehättävämpiä, avoimempia ja toisista sulkeutuneempia pois työntävämpiä. Varkaus kuului ehdottomasti ensimmäiseen kastiin. Avoin iloinen, kiehtova.

PAIKALLISTEN NÄKEMYKSIÄ

Ollessani Salen parkkipaikalla mieleeni iski ajatus haastatella paikallisia. sen perään iski pelko en voi tehdä sitä. Näin pariskunnan kävelevän kaupasta ulos.

Purin hampaat yhteen selättäen pelkoni, kun he olivat jo kävelleet autoni ohi ja huudahdin: Anteeksi saisnko kysyä teiltä erästä asiaa? He hymyilivät iloisen välittöminä ja kehottivat kysymään. Kerroin olevani turistimatkalla Varkaudessa ja haluavani tietää mitä minun kannattaisi nähdä?

Koronan autioittama kaupunki. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema

Ensimmäinen kirjallinen maininta Varkaudesta löytyy Pähkinäsaaren rauhan aikoihin 1300 luvulta. Kaupunki on rakentunut sellu tehtaiden ympärille, joista osa on jo kiinni mutta edelleen se tuottaa sellua ja kartonkia.

He neuvoivat minut myös Puurtilan sillalle ja katsomaan vanhaa Varkautta. Oli myös, joku upea hieno nähtävyys, jonka nimi meni minulta ohi koska sinne oli kuulemma vaikea löytää.

Iloinen tutkiva mieleni oli ottanut vallan. Se epäilys, joka minuun iski, heti saatuani idean, ”voisinko hiukan haastatella ihmisiä” melkein esti minua tekemästä sitä. Onneksi ylitin itseni. He olivat nauravaisia, iloisia ja minun päiväni parani ennestään. Kiitos teille <3

Ei muuta, kuin etsimään Puurtilan siltaa ja harhailemaan. En välittänyt pitää navia päällä. Monesti ajan kaupungeissa juuri niin intuitioni voimalla ja hämmästelen mitä kaikkea löydän. Osuin Käsityökadulle. Nimi kiehtoi ja päätin ajaa sen. Vaikka tie oli tyypillinen teollisuus katu autokorjaamoja ynm. tunsin historian havinan nimen vuoksi.

Harhailin takaisin autioon keskustaan, jonka katuja reunustivat suljetut liikkeet. Osuin hassun näköisen korkean rakennuksen eteen, sen huipulla luki Tornikahvila.

Liikenneympyrä ja Nesteen K-market. Kävelin valtavaan isoon tyhjään kompleksiin ja ostin Ullalle koiranmakkaran matka evääksi.

Tornikahvila. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Kyselin kassaneidolta -Mikä on Varkaudessa parasta? Vastaus tuli heti -Vesistöt. Kysyin mikä on -Maagisin paikka Varkaudessa? -Nyt heitit pahan hän sanoi ja jäi miettimään. Sitten hän tuumasi, että -Jos haluat nähdä jotain upeaa niin käy Kämärin luontopolulla. Kämärin luontopolku

Parkkipaikalla Ulla hotki makkaran melkein kuorineen ja nautti palanpainikkeeksi vettä. Katsoin kelloa ja mietin, että on pakko lähteä ajelemaan kotia kohti, joten luovuin luontopolulla käymisestä.

PUURTILAN SILTA

Päätin samalla, että pakkaan yöpymislaukun valmiiksi seuraavia reissuja varten. Harmittelin hiukan, etten ollut löytänyt Puurtilan siltaa. Mutta, kun laitoin Navigaattorin kohti Joensuuta se neuvoi meidät juuri sen sillan kautta.

En ollut tullut sitä kautta kaupunkiin, joten ihana sattuma vei minut sinne mikä minua kutsui.

Ajoin ihanien asuinalueiden läpi, osuin melkein Bandidosien tallin seinään (siinäpä sitä olisikin ollut rysäys, terve tulin kahville) ja yhtäkkiä nousin valtavan jyrkkää mäkeä ylös ja tajusin, että tämän oli oltava se. Silta josta avautuisi kuulemma upeat näkymät. Ja se oli totta.

Puurtilan/Komminselan silta. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Itseasiassa sillan virallinen nimi on Komminselän silta. Se on rakennettu vuonna 1972 lähes 25 metriä korkeaksi, jotta laivat mahtuisivat sen alta. Se lukeutuu Suomen korkeimpiin siltoihin.

Sillalla oli vilkas liikenne, joten en voinut pysähtyä siihen. Harhailin sillan alla olevilla omakotialaueilla mutta en keksinyt parkkipaikka.

Kysyvä ei tieltä eksy päätin ja näin miehen ja pojan pelaamassa sählyä erään talon edustalla. Selitin ongelmani. Halusin kuvata sillalta mutta minne jättää auto?

Hän mietti tovin ja sitten muisti -Onhan täällä se asuntomessualueen parkkipaikka! -Onko täällä ollut asuntomessut? Naurua ja huitaisu kädellä- Juu joskus -80 luvulla hän totesi ja neuvoi minut paikalle.

Vihikoira Ulla tomerana katsomaan Puurtilan siltaa. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Kävelimme sillalle jossa tuuli niin navakasti että pipostaan sai todella pitää kiinni. Aurinko ja pilvet olivat vaihdelleet koko matkan ajan. Näin kävi myös sillalla. Näköala oli upea. Ulla seisoi rauhassa minun säätäessäni kameroiden kanssa.

Pois lähtiessä tuuli tempaisi Ullan kakkapussit irti hihnana perässä. Tuulen pöllyttäessä niitä eteenpäin ajoradalla minulla oli täysi työ roikkua Ullan hihnassa kiinni koska neiti halusi hakea ne takaisin. Lopulta tuuli pelmautti ne sillalta alas ja hetkeksi neiti sekosi täysin yrittäen tunkea itseään sillan pienojen välistä.

Kävelimme loppumatkan autolle. Hymy huulillani ei laantunut. Tunsin eläväni. Rakastavani koko maailmaa. Sen hetken tyytyväisyys on kuvaava tunne, joka syntyy vain silloin, kun teet aidosti sitä mitä rakastat.

Aurinko ja varjo vuorottelivat matkan aikana. Akkilahto Varkauteen. Kuva Vapauden Asema.

Päivän saldo oli huikaiseva. Annoin jälleen itselleni luvan tehdä sitä mitä rakastan. Tutkimusmatkailijan sydämeni sykki kiivaammin. Koko kehoni oli elossa, läsnä, onnellinen.

Vapauduin elämän tylsyydestä, joka kohtaa minut hyvin pian, kun en tee itselleni rakkaita asioita. Opin siis itsestäni lisää. Tapasin uskomattomia ihmisiä, jotka rikastuttivat päivääni ja kokemuslistaani entisestään.

Miten paljon sainkaan tietoa paikallisilta ihan muutaman minuutin keskusteluilla. Näiden tietojen kahlaamiseen netistä olisi mennyt tuntikausia. Ja se olisi ollut vain esittelytietoja, ei jotain niin henkilökohtaista. Kertomus miten he näkivät asuinpaikkansa. Mitä arvostivat. Se ylpeys ja ilo mikä tuli ilmi oli juuri sitä mitä etsin paikoista.

Ei minun tarvinnut löytää Varkaudesta maagista paikkaa. Kohtaamani ihmiset olemuksellaan, tiedoillaan, avoimuudellaan he tekivät siitä uskomattoman maagisen paikan. Rakkaudellisen seikkailun halki Koronan sulkeman Suomen.

Kauneinta valoa Päivääsi <3

UNELMA AFRIKASTA

Kuulen kutsun niin vahvan. Kuulen sen jokaisessa askelessani, jokaisessa teossani. Kuulen sen juui nyt, tässä musiikissa, joka taustalla soi.

Näen pölypilvet pölyisellä kujalla. Ne nousevat askeleistani. Olen siellä ja silti täällä. Näen paahtavan auringon. Huivin kaulallani. Näen sen auringossa haalenneen värin. Tiedän täsmälleen, kuinka voin nostaa sen ylös, kun aurinko porottaa liikaa.

Näen korut kädessäni. Rummun selässäni. Mokkasiini siirtyy. Afrikan kuuma ilma löyhähtää kasvoille. Piikki pensaan oksa yrittää heilahtaa laiskasti mutta mikään ei liiku täsä kuumuudessa.

Olen siellä taas. Koviksi poljetuilla hiekkateillä. Kaupungin kujilla. Aina kävelemässä.

PITKITTYNYT UNELMA AFRIKASTA

Tuo kutsu on ollut vahvana elämässsäni neljä vuotta. Se on mennyt pois ja tullut takaisin. Se on, kuin aalto joka huuhtelee tunteideni rantoja yhä uudelleen ja uudelleen, pyytäen tulemaan, astumaan mukaan.

Ja yhä edellen minä seison rannalla miettien.

Olen nähnyt sen vahvana unena. Asunto, jossa ei ollut muuta kalustetta, kuin pakatut pahvilaatikot ja minä siirsin ne pöydäksi, jonka ylle levitin kartan. Kolmesta mantereesta.

Suunnittelin reittiäni, miten siirtyisn Euroopasta Afrikkaan. Punainen viiva kartalla. Uni oli enemmän, kuin todellinen. Se oli näky. Kohtalon viitoittama tie. Valinta. Herätessä olin uskon, onnellisuuden ja Wau tunteen vallassa.

Yhä uudelleen löydän silti itseni puremasta hampaita yhteen kieltäytymästä kuuntelemasta kutsua ja miettimästä olenko hullu?

SIELUNI LAULU

Mutta elleivät ideamme kumpua sydämemme syvyydestä, sielumme laulusta. Mistä ne sitten tulevat?

On ideoita, jotka tulevat ja menevät. Ne eivät jätä meihin jälkiä. Ne eivät kiusaa meitä yö yön perään. Eivät nouse varoittamatta näkyinä keskellä päivää silmiemme eteen. Ne eivät saa meitä tuntemaan suurta kaipuuta, niin valtavaa, että se pysäyttää hetken.

On ideoita jotka syntyvät ja kuolevat, niille ei koskaan tarvitse tehdä mitään. Ja on sielumme salainen elämä, johon pääsemme käsiksi uniemme ja tiedostamisen kautta.

Ja sieltä syvältä nousee idea, mielikuva, joka on niin voimakas, että se ajaa meitä eteenpäin. Se kulkee mukanamme ja sen kutsu lähenee. Kunnes on aika nostaa purje, astua uskalluksen merelle ja tehdä tuolle asialle jotakin.

On hullua kuinka epäusko riivaa minua. Ihmistä, joka uskoo merkityksiin. Uskoo että elämämme tiet ovat viitoitettu. Miksi siis unelma Afrikasta olisi erilainen? Merkityksetön?

UNELMA AFRIKASTA JOHDATTI ITSENI PERUS LUONTEENPIIRTEEN JÄLJILLE

Kun opimme tuntemaan itsemme ja uskallamme olla oma itsemme tuo jokin tulee luoksemme. Meidän ei tarvitse etsiä. Meidän tarvitsee vain sallia. Riisua roolimme. Hyväksyä itsemme. Sallia itsemme.

Se ei aina ole helppoa. Kuten itselleni. Minussa olevan kulkurin ja uteliaan apinan puoli. Unelmoin kodin sisustamisesta, paikoilleen pysähtymisestä ja perunamaasta. Silti salakavala Apina mieleni jo suunnittelee uutta matkaa. Uutta mutkaa, jonka taakse on ”Ihan pakko nähdä nyt”.

Minulle oivallus itsestäni tulee, joskus mitä oudoimmista paikoista. Kuten Virpi Karjalaisen Virpi Karjalainen tekemästä Kiinalaisen astrologian Bazi tulkinnasta. Se perustuu siihen, että syntymäajan perusteella määritellään elementit ja eläimet niin syntymävuodelle, kuukaudelle, päivälle kuin kellonajallekin.

Olen aina tiennyt olevani Maa Kukko. Se on vuosileäimeni. Mutta en tiennyt olevani myös Yang vesi: aktiivinen, maskuliininen, eteenpäin pyrkivä ja laaja-alainen.

Yang Vesi onkin jatkuvasti liikkeessä, myös pinnan alla. Sen aktiivinen mieli suunnittelee koko ajan uutta. Sen lisäksi olen Metalli Härkä ja kaksinkertainen Vesi-Apina.

”Ihmisläheistä Vesi-Apinaa kiehtoo nurkan takana olevat uudet kokemukset ja seikkailut. Sitä kiinnostaa aina tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Se on aina valmiina lähtöön, eikä oikein edes kestä paikallaan oloa ja arkirutiineja. Yleensä Vesi-Apinalla on matkasuunnitelmat hioutumassa tai se on juuri palannut reissusta”.

Miten avaava ja sielua hivelevä tuo tulkinta oli. Miten paljon nauroinkaan ääneen ja totesin useisiin kohtiin helpottuneesti oivaltaen ”Jep juuri minä”. Kukko totuuden torvi. Härkä” Jos olen päättänyt, etten tee jotain niin minä en kyllä myöskään sitä tee”. Alati uudistuva ja uutta suuntaa etsivä Yang-vesi.

Täytyy sanoa, että en mistään koskaan ole lukenut itsestäni osuvampia tulkintoja kuin Kiinalaisesta Astrologiasta ja vielä BaZi suuntauksesta.

Minä tunnistan tuon apinan itsessäni, joka haluaa aina nähdä kulman taakse.

 

Unelma Afrikasta, Vapuden Asema. Kuva Teija Marjamaa

Miten vapauttavaa onkaan kerros kerrokselta ymmärtää itseään. Löytää siihen keinoja niin unien, astrologian, kuin mietiskelynkin kautta. Antaa itselleen lupa laajentua ei kutistua.

SYDÄMEN VAPAUS ON ITSENSÄ NÄKEMISTÄ

Kaikki ne vuodet kun en nähnyt itseäni selvästi. Peilissä oli aina vain varjokuvia, häilyvää väpättävää virvatulta. Ja nyt kaikki minun askeleni tähän asti ovat syleiltävissä, ymmärrettävissä, hyväksyttävissä.

Emme me löydä matkaltamme seuraava askelta me löydämme oivalluksen itsestämme. Yhä uudelleen ja uudelleen. Vain sitä kautta voit nähdä mitä olet luomassa elämääsi ja miksi.

Pelatessani pienenä siskojeni kanssa Afrikan tähteä. Muistan, kuinka siirsin pelimerkkini Tangeriin enkä voinut odottaa, että matka alkaa. Kairossa olen jo käynyt. Tangerissa en. Ehkä siksi unelma Afrikasta elää minussa?

Pikkutyttö elää sisälläni, pitää kiinni Vesi-Apinan kädestä ratsastaen Metalli- Härällä Maa-Kukon johdattelemana uusiin seikkailuihin. Uusiin tavoitteisiin. Uusiin maailmoihin.

Ennen kaikkea uusiin oivalluksiin.

Ei ole väliä miten päädyt oivaltamaan itsestäsi. Millä tavoin löydät peilin, jolla voit tarkastella itseäsi. Tärkeintä on, että tuo matka sisällemme on viitoitettu, jopa unelmillamme. Ja, että uskallat tehdä sen.

Kauneinta Valoa Päivääsi <3

 

Näistä artikkeleista voit lukea lisää oivalluksia matkailun avartavuudesta. Kuinka se voi parhaimmillaan antaa uutta näkökulmaa ja siemeniä henkiselle kasvulle

MITEN SITOUTUA ELÄMÄNMUUTOKSEEEN? (pohdintoja Maciejowiecissa)

MITÄ HALUAT TEHDÄ ELÄMÄSSÄSI? JA MILLÄ HINNALLA?

MYSTINEN MATKA MATKAMESSUILLE

Olin varannut junamatkan matkamessuille 2020 perjantaiksi. Junamatkan lähtöaika kiinnitti huomioni heti lipunostossa 5.55. Muutoksen luku. Odotin ihmeissäni mitä matka toisi mukanaan. Ajaisinko ylös matkailuautolla vai mistä ihmeestä oli kyse? Olen pyrkinyt avaamaan sydämeni ja noudattamaan edelleenkin elämänohjettani, Carpe Diem, siksi odotin innoissani niin matkaa, kuin ystävieni tapaamista sekä matkamessujakin. Junamatka ei alkanut kauhean lupaavasti. Junan runko oli vaihtunut ja ison lemmikin paikkaa ei ollut tarjolla. Ullalle oli tarjolla penkinväli. Vanhalla rungolla ylsimme 140 km tuntinopeuteen 200 km sijasta.

MATKALUKEMISTA

Matka sujui lukien, Matka yli ymmärryksen kirjaa ja siitä heränneiden huomioiden kirjaamista mustakantiseen kirjaani. Herkkyyteni vuoksi ja koettujen asioiden ihana ystäväni suositteli minulle kirjaa luettavaksi. Kirja on läpileikkaus näkijä Anuirmelin matkaan näkijäksi Sen on toimittanut Heikki Saure. Linkki kirjaan Matka Yli Ymmärryksen. Laitoinkin ystävälleni viestin jo alkumatkasta, lukiessani kummituskohtausta: ”Tiedätkö mä luen tätä kirjaa ja mun koko päänahka on pystyssä. Tunnen niin hyvin tuon saman kauhun ja epäuskon. Se päivä, kun sanoin, että antaudun, haluan tietää ja tuntea itseni kokonaan. Se muutti jotain syvää. Minuun laskeutui rauha. Nyt mua itkettää, kamalasti. Kiitollinen, ihmeissäni ehkä jopa surullinen, meni näin kauan päästä kotiin. Kiitos kirja suosituksesta. Olen vuosien saatossa lainannut niin tämän, kuin Sielun sopimuksenkin mutta aina ennen ne ovat jääneet lukematta. Kaikelle on aikansa”. Viittasin viestissäni siihen, kuinka herkkä olen ja kuinka olen pyrkinyt kieltämään yliaistilliset näkyni ja kokemukseni. Lopulta vain päätin uskaltaa. Haluan tuntea itseni aivan kokonaan, jopa tuonkin puolen. Matka jatkui lukien ja käytävän toisella puolella olevan koiraihmisen kanssa välillä jutellen. Hänellä oli mäyräkoira Lilli, johon Ulla ei välittänyt tutustua, kunhan jatkoi kuorsaustaan.

MATKAMESSUT JA MATKAILUAUTOT

Saavuimme perille muutaman mutkan kautta. Helsingin kolea myrskyinen ilma löi kasvoille, kuin märkärätti. Matkamessut olivat silti mukava elämys ja hauskaa vaihtelua työhön ja arkeen. Tarkoitukseni oli kartoittaa matkailuautojen sisätila ratkaisuja ja saada autoista enemmän tietoa. Moinen hökötys on siintänyt unelmissani jo muutaman vuoden. Olen useasti ajatellut, että se riittäisi, vaikka asunnoksi Ullalle ja minulle. Talo, jonka voi siirtää minne haluaa. Olin pyytänyt erään ystävistäni mukaan messuille. Hänellä on vuosikausien kokemus matkailuautoista. Kaikkea ei uusi hoksaa kysyä. Kuten lämmitysjärjestelmää, kaasupullon vaihtamista, sähköpatruunaa. Mikä on autoissa turhaa ja mitä ilman pärjää. Kaikista isoin kriteeri on ollut Ullan kokoinen lattia. Paikka, jossa koira voisi maata oikoisenaan. Meillä oli hauskaa. Uututtaan kiiltelevät matka-autot lumosivat katsojan. En edes tiedä kuinka monessa ohjaamossa istuin. Yhtä paljon, kuin on merkitystä sisätila ratkaisulla, yhtä paljon on mielestäni merkitystä myös ajoasennolla minkä penkistä saat irti. Oli ihanaa saada tietoa. Jutella ihmisten kanssa, joilla oli jo auto ja koiria kuljetettavana. He tiesivät kertoa omia huomioitaan. Ja sain erilaisia näkemyksiä.

JOHDATUS UNELMA MATKALLE

Päivä kului, kuin siivillä. Emme olleet koko päivänä kerenneet muualle, kuin matkailuauto puolelle. Useasti viivähti mielessä, että haluan nähdä myös toisen puolen eli sen missä myytiin matkoja. Olimme jo lähdössä pois, kun sanoin väsyneelle ystävälleni, että haluan käydä matka puolellakin. Joku asia kutsui minua niin voimakkaasti. Sovimme keskiaulassa, että saisin 15 minuuttia aikaa käydä siellä, sitten lähtisimme. Messut lähenivät sulkemista ja ihmismassat olivat vähenneet. Silti messuhalli oli valtava. Kävelin sisään ja mietin mitä haluaisin nähdä. Pysähdyin ja kuten satoja kertoja ennekin samanlaisessa tilanteessa, kun jokin kutsui mutten tiennyt mikä kurottauduin kohti sisintäni. Kysyin hiljaa mielessäni ”Mitä minun pitää nähdä täällä?” Vastaus tuli heti, kun lähdin ripeästi jatkamaan matkaani. Sisältäni kuului ”Oikealle”. Käännyin kävellen reipasta vauhtia, silmäillen samalla ympäristöä. Deletoiden sitä mikä ei kutsunut, ei pysäyttänyt. Mietin, ettei ainakaan matka-autoja niitä oli nähty jo tarpeeksi. ”Vasen” kuului. Käännyin sinne kävellen edelleen ripeästi eteenpäin, kun silmäni osuivat edessä olevaan pieneen kojuun, jossa luki Mongolia. Huusin OI! Kylmät väreet ryntäsivät voimallisesti pitkin kehoani ylös ja alas. Mies kirjoitti tiskin ääressä jotain. Huuliltani, kehostani, jostain syvältä purkautui uudestaan ”Oi”, en kyennyt muuhun. Kylmät väreet kehollani kulkivat edelleen ja tunsin riemun laulavan sydämessäni. Olen halunnut kauan matkustaa Mongoliaan. Ulan Bator ja shamanismi. Ja sinne minut oli johdatettu. Halki valtavan hallin suorinta tietä täsmälleen oikeaan kohtaan. Kohti Unelmaani.

ITSE LUOTTAMUS SAA USKOMAAN MINÄ PYSTYN

Yhä uudelleen jaksan hämmästyä ohjausta. Jokainen kerta se on yhtä pysäyttävää. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani. Luottamaan intuitiooni ja sydämeni ääneen. Uskon silti, että on myös se mystinen ”jokin” ja opimme kuuntelemaan elämää vain yhdistymällä sydänvoimamme. Olin useasti jättänyt huomiotta varoitus signaalit, joita olin kuullut. Viimeinen kerta vuosia sitten johti melkein tappooni. Myöhemmin Tukinaisessa kertoessani tapausta, työntekijä katsoi minua ja sanoi: ”Sinun hälytyskellosi soivat täysillä ja silti sinä menit tilanteeseen Miksi?”. Hänen kysymyksensä sai minut ensimmäisen kerran tarkastelemaan tilannetta niin , että miksi en kuunnellut itseäni?  Siitä lähtien ja tutustuessani enemmän itseeni olen harjoittanut kykyäni kuunnella itseäni. Jokin minussa tietää vaikkapa Tsekkien vuoristossa missä olen. Kartanlukutaitoa ei ole siunaantunut eikä kompassinkaan mutta aina minut on neuvottu ihmisten ilmoille, juuri noilla täsmällisillä oikealle vasemmalle käskyillä. Tai jonkin löydettävän, merkityksellisen asian luokse. Harjoittelin tietenkin vuosien saatossa. Ensin kaduilla, sitten ajaessa ja lopulta metsässäkin. Mitä luottavaisemmin suhtauduin itseeni ja tuohon ääneen sitä huimempia ovat olleet tulokset. Sanoin miehelle, että mieletöntä olen vuosikausia halunnut matkustaa Mongoliaan ja nyt minut johdatettiin suoraan tänne Hän kysyi, haluaisinko jättää yhteystietoni. He olivat tekemässä sinne syyskuussa matkaa. Hän oli kerännyt yhteystietoja ja laittaisi lisä infon matkasta s-postiin. Kirjoitin riemuiten yhteystietoni. Vaihdoimme vielä muutaman sanan. Sanoin, että minun on kiiruhdettava sillä, sain viisitoista minuuttia aikaa käydä siellä. Palasin riemuissani aulaan. Olin käyttänyt aikaa 13 minuuttia.

MATKAN MERKITYKSELLISYYS

Uskon, että tarvitsin myös vahvistusta sille, mikä on tärkeää. Jos matka olisi tuotu minulle yhtään toisella tavalla se ei olisi tuntunut juuri tältä. Johdatukselta. Merkitykselliseltä. Jatkumolta. Olenhan juuri muuttamassa ylemmäksi Lappiin. Oikeastaan sen vuoksi, että osallistun Shamanismin peruskurssille siellä myöhemmin keväällä. Mutta se onkin toinen tarina, vaikka matka sinne on jo alkanutkin. Koko matkailuauto näyttely kutistui pieneksi Mongolian rinnalla. Mietin mitä varten olin oikeasti tullutkaan messuille ja koko pitkän matkan Lapista alas Helsinkiin? Ihanaa matkailua ja rohkeaa löytöretkeilyä minne ikinä haluat itsesi suunnatakin. Mongolian aroille tai uskomattomaan sisimpääsi. Löydettävää on aina monin verroin enemmän, kuin koskaan uskallat unelmoidakaan. Kauneinta valoa päivääsi <3 Tässä lisää aiheesta INTUITION VOIMALLA HYPPY TYHJYYTEEN?

5 ASIAA JOTKA ON HYVÄ OTTAA HUOMIOON KUN LÄHDET JUNAMATKALLE KOIRAN KANSSA

Minulta kysytään usein eikö ole haastavaa matkustaa koiran kanssa?

Tuo kysymys sai minut viimeinkin tarttumaan toimeen ja tuomaan ajatuksiani esiin.

Ystäväni Ulla nimittäin on yli viisikymmenkiloinen vihikoira. Kuolaava, kuorsaava, jokaista ihmistä lähestyvä, ystävällinen hännänheiluttaja. Koko ei siis ole millään lailla kompakti olipa kyseessä auto, matkailuauto, linja-auto, juna taikka lentokone.

Junamatkalle koiran kanssa. Kuva Riikka-Lea

Jos en laske mukaan omaa autoamme niin yleisimmin matkalle menemme kuitenkin linja-autojen ja junien kyyditseminä. Linja-autojen penkkien välissä lattialla on juuri ja juuri tilaa tuon kokoiselle koiralle. Omat jalat saa toki roikotettua rennosti 😀 käytävän puolella.

Edellinen vihini Ave (elopaino 73kg) ei olisi moiseen tilaan mahtunutkaan mutta hänenkin kanssaan tuli kierrettyä Eurooppaa.

Koiran koko voi olla matkustamiseen vaikuttava tekijä. Helpompaa on istua junassa pienen koiran kanssa ja saada sille paikkakin.

Kertaakaan en ole matkaa silti jättänyt tekemättä koiran koon vuoksi.

Jos matkustan lentokoneella niin silloin Ullalle on tuttuja hoitopaikkoja. Mutta, jos olen pidempään pois matkaan niin, että koirakin tulee mukaan. Onhan se kuitenkin kiinteä osa laumaa.

Samat perustarpeet koirilla on matkoillakin riippumatta koosta. Ruoka, juoma, suoja. Eli samat asiat, kuin kotonakin.

MUISTILISTA JUNAMATKALLE KOIRAN KANSSA

Ensimmäinen asia saattaa kuulostaa itsestään selvältä jo muutamankin matkan tehneelle mutta ensimmäiselle matkalleni koiran kanssa aikoinaan jouduin etsimään tämänkin tiedon.

1. Paikkavaraus

Kaikissa junissa on varattu tilat lemmikeille. Pidemmälle matkalle kannattaa tehdä paikkavaraus.

Varsinkin ison koiran kanssa on hyvä varata ison lemmikin paikka. Siinä on reilusti tilaa isonkin koiran maata. Itse olen ollut äärimmäisen tyytyväinen VR–n ison lemmikin paikkoihin.

Paikkavaraus on helppo tehdä.

Junamatkalle koiran kanssa. Kuvakaappaus VR:n sivuilta

Varaus tehdään oman lipunostosi yhteydessä. Lippu on helppo ostaa esimerkiksi VR:n verkkokaupasta. Laitettuasi matkan lähtöaseman ja määränpään sekä kellonajan tulee näkyviin ehdotelma lipuista.

Valittuasi lipun tulee näkyviin suuri painike Jatka paikanvalintaan.

Alapuolelle listautuu erilaisia paikkoja: Istumapaikka, Iso lemmikkieläin, lemmikkipaikka, Vastakkainen ja pyörätuolipaikka.

Rastitat koiran koon mukaan esim. iso lemmikkipaikka, jolloin selain siirtää sinut junavaunun kuvaan, jossa näet vapaat paikat vihreällä.

Klikkaat valitsemaasi paikkaa ja lemmikkimaksu päivittyy automaattisesti hintaan. Kun olet maksanut ostoksesi, liput tulevat valitsemaasi palveluun esim. tekstiviestillä puhelimeesi.

HUOM: Tarkista, että myös lemmikkilippu tulee perille. Sitä kysytään junassa.

Lähijunissakin koiran saa kätevästi kuljetettua, kunhan menee lemmikkivaunuun. Vaunut ovat selkeästi merkitty koiran kuvalla. Kissat ja muut lemmikit tarvitsevat kuljetushäkin junamatkoille.

Koiran matka kaukojunissa maksaa 5€.

Lähijunissa koira matkustaa maksutta lemmikkivaunussa.

Tässä linkki VR-n sivuille https://www.vr.fi/cs/vr/fi/lemmikit_uusi

2. Syötä ja juota sekä vie koira tarpeilleen hyvissä ajoin ennen matkaa.

Ulla syö kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin. Itse olen pitänyt nyrkkisääntönä vähintään tuntia ennen matkaa. Mieluummin enemmän. Aikainen aamu matka ei vain usein anna pelivaraa tälle ajallisesti. Noudata kuitenkin koirasi omaa ruokarytmiä.

Junamatkalle koiran kanssa. Kuva Riikka-Lea

Ruoka vatsassa rauhoittaa koiraa.

Myös lenkkeily rauhoittaa koiraa, kun ylimääräinen energia saadaan purettua pois.

Koiran matkapahoinvoinnista

Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, joka kärsisi matkapahoinvoinnista. Joten, jos sinun koirasi kärsii siitä, niin suosittelen tekemään niiden ohjeiden mukaan, jotka olet saanut. Jos sinulla ei ole vielä tietoa koko asiasta, miten toimia, tässä muutamia linkkejä https://www.vetcare.fi/mita-avuksi-koiran-matkapahoinvointiin/ sekä https://evidensia.fi/hoitovinkit/koira-autossa-koiran-matkapahoinvointi/#koiran-matkapahoinvointi-pilaa-matkustamisen

Olemme opettaneet, jokaisen koiramme aikojen saatossa vähintään autoon jo pennusta. Mielellään myös julkiseen liikenteeseen. Tosin Ullan kanssa tein tämän aikuisena, koska Ulla tuli luokseni asumaan kolmevuotiaana.

On myös hyvä opettaa pentu paikkoihin, joissa on paljon väkeä.

Vaikka koira tulisi asumaan maalle ei koskaan tiedä miten elämä muuttuu tai mihin pitää matkustaa. Silloin on hyvä tietää, että koiran ei tarvitse stressata erilaista ympäristöä.

3. Koiran junamatkalle mukaan

  • Koiran oma peitto tai pyyhe. Jotain tutun hajuista.
  • Kuolapyyhe (ainakin viheille, todella tärkeä 😀).
  • Vesipullo ja kuppi, varsinkin lämpöisenä päivänä.
  • Makupaloja, jos käytät koirasi palkitsemiseen niitä.
  • Kakkapusseja

Pidä huolta siitä, että korjaat lemmikkisi jätökset niin ulkoa, kuin sisältäkin.

Kerran saavuttuamme Tampereen asemalle, Ulla päätti kakata keskelle asemaa. Siinä minä seisoin hetken naama punaisena ja ihmiset kohottelivat kulmiaan ja tuijottivat paheksuvasti.

Kohautin olkiani. Olin vienyt Ullan lenkille ennen matkaa mutta voiko kakka hätää käskyttää? Minulla oli luojan kiitos kakkapusseja ja ihmisten tuijotus vaihtui, kuin taikaiskusta.

Omalla käytöksellämme varmistamme jokainen sen, että tulevaisuudessakin karvaiset ystävämme voivat seurata meitä matkoillemme.

Tästä pääsemmekin seuraavaan asiaan.

4. Kanssamatkustajat

Pidä huolta, että koirasi ei hauku junassa. Mikään ei ole niin häiritsevää, kuin jatkuvasti haukkuva koira.

Minulla on koko elämäni ollut koiria. Minä pidän niistä. Jos se on minusta häiritsevää, mitä kokeekaan sellainen ihminen, joka haluaisi rauhallisen junamatkan, stressaavan työpäivänsä päätteeksi?

Kaikki eivät pidä koirista ja heillä on täysi oikeus omiin mieltymyksiinsä, niin kuin sinullakin omiisi. Toisille ihmisille koirapelko on suuri arkea kovasti haittaava tekijä. Siinä ei auta, vaikka kuinka sanoisi ” ei tämä mitään tee”.

Pidetään huolta, ettemme anna omien lemmikkiemme lisätä toisten pelkoa tai edes inhoa.

Koirille luontaista on haistelu ja joskus siitä seuraa tungettelu.

Ulla on siinä mestari. Hän vain puskee ihmisten luokse, ihan kiinni istumaan ja rupeaa vaatimaan, että ihminen rapsuttaa häntä täältä iäisyyteen.

Joudun jatkuvasti olemaan tarkkana tämän asian kanssa. Vaatteille kuolaava vihi, vaikka olisi kuinka ystävällinen, ei ole mukava.

Junamatkalle koiran kanssa Kuva Riikka-Lea

Ulla on tottunut matkailija, joten hän rentoutuu maaten junan lattialle. Ulla on oppinut, että juna on matkustamista varten ja leikit leikitään koirapuistoissa.

Useammin, kuin kerran Ulla on paikallaan kääntynyt seinään päin näyttäen halunsa olla rauhassa. Silti useammin, kuin kerran on joku päästänyt koiransa häiritsemään Ullan unta.

Muistetaan, että koirallakin on oikeus matkustaa rauhassa, kuten meillä ihmisilläkin.

5. Rauhoitu, rentoudu ja nauti.

Jos koira on kovin levoton hajuista ja ihmisten ohi kulkemisista. Tässä on helppo keino rauhoittaa koira.

Hengitä syvään aina vatsanpohjaan asti. Pitkiä rauhallisia hengenvetoja, kolme kappaletta. Tämä rentouttaa sinua ja koira vaistoaa sen heti.

Sitten haukottele.

Ihan leveästi. Anna tulla jopa ääni mukaan. Älä piittaa juuri nyt kanssamatkustajista.

Haukottelu on yksi koirien käyttämä rauhoittava signaali.

Käytän sitä monesti rauhoittaessani Ullaa, jos huomaan sen olevan epävarma tai levoton siitä mitä tapahtuu.

Meillä on monesti tapana inhimillistää koiraa ja ruveta puhumaan sille säälitellen, rapsutellen sitä samalla.

Tämä on oikeasti huono keino, joka vain vahvistaa koiran käsitystä kamalasta tilanteesta. Ja samalla huomaamattamme me palkitsemme sitä hermostuneisuudesta.

Ja sitähän me emme missään nimessä halua.

Kun koira on levollinen ja rauhassa voit osoittaa sille rapsuttelemalla huomiotasi. Vielä parempi on, jos silität pitkiä rauhallisia vetoja.

Koirat lukevat meitä ja ympäristöä koko ajan.

Lähtiessäsi itse rentoutuneena ja nauttien junamatkalle koirasi kanssa rauhoittuu nelijalkainen ystäväsikin.

Letkeitä matka kilometrejä

Toivottavat Riikka-Lea ja Ulla vihi.

Tästä artikkelistani löydät tietoa koiran kanssa junamatkailusta Euroopassa https://www.vapaudenasema.com/pod-smerkem-alla-smerkem-vuoren/

Jos pidit lukemastasi tai/ja koit sen tarpeelliseksi olisitko ystävällinen ja jakaisit artikkelin. Kiitos jo etukäteen 🙂