Täällä Puolan Maciejowiecissä ihan muutaman sadan metrin päässä linnuntietä, vuoren laella, sijaitsee vanha palatsi. Eräänä iltana kuulin sen tarinan ja ihollani kulki kylmät väreet. 

En tiedä miksi paikka kutsui minua yhä uudelleen ja uudelleen luokseen. Se sai minut tuntemaan suurta uteliaisuutta sekä rauhallista iloa. Joidenkin paikkojen energia vain on sellainen. Rakennukseen ei ole pääsyä koska se on aidattu kokonaan. Se on tuhottu ja ryöstetty, se on jopa kokenut tulipalon ja silti se seisoo vakaana aidan takana. Uteliaisuutta herättävänä niille jotka pystyvät katsomaan sen rapistuneisuuden läpi ja näkemään sen uljauden. 
                                           NEIDON TARINA     
Koko tämä uskomattoman kaunis suuri alue on ollut palatsin aluetta aina vesiputouksille asti. Kävellessä valtavissa vehreissä lehdoissa ikivanhojen puiden alla voi upota osaksi mennyttä aikaa. Kuulla hevoskärryjen rahinan ja nähdä herraskaisen päivänvarjon heilahtavan kuopan osuessa kohdalle. Tuolla kaunis neito naurahtaa kainosti viuhkansa takaa. Vierellään sakettiin pukeutunut mies jonka puuteroidut kiharat ja nilkkasukat ovat viimeistä muotia. Takana kulkee tummanpunaisessa puvussaan, valkoinen esiliina tiukasti paikoillaan, vanhahko täti vartioiden, jottei vain miehen käsi etsiytyisi ennenaikaisesti neidon valkeaan unelmaan.

Nuori palvelijatar kiiruhtaa verkapuvussaan puukengät melkein äänettöminä askareillaan, iso kori jo ammoin karhentuneissa käsissään. Hän ohittaa penkin ympärille ryhmittyneen ryhmän.  Nuoret miehet esittävät parastaan upealle kaunottarelle jonka monikerroksinen suuri hame leviää putouksena alas penkiltä, peittäen tarkoin kauniit silkkiset kengät ja sirot nilkat. Ehkäpä joku kolmesta voittaa neidon suosion ja saa tanssia hänen kanssaan illan suurissa juhlissa missä kyntteliköt luovat salaperäisen varjonsa jokaisen kasvoille. Valtava peili moninkertaistaa tanssin pyörteissä kahisevien hameiden määrän. Valkoinen käsine nousee ja koskee toista kättä. 

Hetkeksi musiikki taukoaa ja sisälle voi kuulla etupihan soran rahisevan, kun kiireellä ratsastettu musta hevonen jarruttaa kiivaasti myöhäisen vieraan käsittelyssä. Naisten päät kääntyvät ja salin läpi käy kohahdus. Miehet kohottavat kulmiaan epämieluisan tunteen vaeltaessa selkärankaa pitkin. Kaukainen häivähdys kateudesta torjutaan ennen kuin se valtaa ajatuksissa enempää tilaa. Polvet notkahtavat hieman kuin kunnioituksesta. Sopivan kosijan syvän sininen puku keltaisine koristuksineen, korostaa kiiltäviä tummia hiuksia, jotka on sidottu niskaan silkki nauhalla. Katse tavoittaa upean kaunottaren ja silmät kiinnittyvät häneen kuin koukut vieheessä.

Upea kaunotar vain ei näe ketään salissa. Hän istuu esillä ja silti piilossa isänsä herttuan vieressä. Silmät katsovat kaukaisuuteen ja huulille karkaa pieni hymy valaisten kasvot hehkullaan sisältäpäin. Hän on siellä taas. Salaisessa kohtaamisessa ympyrän muotoisen lehdon keskellä. Vihreät lehdet peittävät neidon ja maatilan pojan salaisuuden. Hengitys on kiivaasta, sydän lyö nopeasti. Salailun jännitys moninkertaistaa tunteiden kirjon. Se on sekoitus halua, pelkoa ja epätoivoa. Kosketus polttaa sytyttäen tulen. Kaipaus tuntuu repivän halki ihon paljastaen alastomuudellaan syvän rakkauden.

Eräänä päivänä neito on poissa vain hänen kylmennyt ruumiinsa makaa arkussa. Maatilan pojan sielu repeää irti rinnasta eikä enää koskaan palaa. Vain tyhjä kuori toimii askareissaan läpi yksinäisen elämän.
Putosiko neito todella hevoskärryistä vai riistikö hän hengen itseltään epätoivoisen rakkautensa tähden? Tuskin koskaan saamme siihen vastausta mutta täällä paikalliset kertovat vieläkin nuo molemmat versiot aprikoiden.

                             
                                         KADONNUT TAIDEAARRE
Kun 1941-1943 eri maiden suurlähettiläitä lähetettiin turvaan, saapui Palatsiin Japanilainen suurlähettiläs. Mukanaan hänellä oli valtava määrä taideaarteita. Aarteet katosivat mystisesti ennen suurta tulipaloa. Kukaan ei ole koskaan löytänyt niitä. Tulipalo tuhosi pahasti palatsin sisuksen. Kuin ihmeen kaupalla säästyi valtava salin peili josta vielä voi nähdä kuvajaisensa heijastuvan.

Ja kuten kaikki kätketyt aarteet saa tämäkin mielikuvitukseni lentoon. Mitäpä jos jonakin päivänä osut vanhan mausoleumin luokse, jonka maassa oleviin kivi laattoihin on kiinnitetty rautaiset vetimet. Vuosikymmeniin kukaan ei ole kiinnittänyt niihin huomiota sillä ne ovat painuneet syvälle kiveen ja muuttuneet näkymättömiksi olemalla kaikkien näkyvissä. Huomaisitko sinä ne? Yrittäisitkö kenties nostaa niitä? Jättäisitkö leikin sikseen koska sormesi eivät saa niistä minkäänlaista otetta?  Jatkaessasi matkaa vetimet lepäävät hiljaa odottaen jotakuta joka vihdoin näkisi mahdollisuuden niiden takana.
                 
                                               SAKSALAINEN HERTTUA
Kävin valokuvaamassa rakennusta aidan raoista ja oven yläpuolella oleva reliefi kiinnosti minua. Minulle tuli mieleen, että se oli saksalainen. Jokin siinä antoi sen vaikutelman, vaikka en tiennyt palatsista silloin tuon taivaallista. Myöhemmin kysyin asiasta ja tunteeni osoittautui oikeaksi, se oli todella saksalaisen perheen vaakuna. Palatsissa asui saksalainen herttua, joka oli osallisena suunnittelemassa Hitlerin salamurhaa. Ikävä kyllä he eivät onnistuneet suunnitelmassaan. Hän oli armeijan hierarkiassa korkealla sodan aikana ja samaan aikaan hän piilotteli palatsissaan juutalaisia karkureita auttaen heitä uuteen elämään. Hän jäi kiinni ja hänet passitettiin Auschwitziin. Sodan jälkeen hän palasi palatsiin mutta hänen kuntonsa oli  niin heikentynyt, että hän kuoli pian sen jälkeen.

Palatsi on saanut kokea suurta kärsimystä ja suurta kauneutta. Pelkoa rohkeutta ja rakkautta. Nyt se on ostettu ja joku haluaa oikeasti restauroida sen entiseen loistoonsa.
Kaikista kolmesta tarinasta minua sykähdytti eniten saksalaisen herttuan urheus. Olen ollut yleisen mielipiteen vanki. Opetettu jo koulussa vihaamaan Hitlerin saksalaisia. Ja siinä se oli useita vuosikymmeniä myöhemmin. Toinen näkökulma asioihin, jotka niin kamalan usein esitetään lapsillekin tarkoituksellisen mustavalkoisina.
Minun piti todella matkustaa pois Suomesta saadakseni toisen näkökulman asioihin. Ymmärrän vihdoin todella sanonnan Matkailu Avartaa.



Sen verran on lisättävä että jokainen kiinnostunut voi kahlata lisää historiallista faktaa netistä. Minä kirjoitin sen niin kuin tarinat ennen levisivät. Kuulin sykähdyttävän tarinan ja päätin kertoa sen eteenpäin tekemättä siitä historiallista faktaa. 

Sen mitä näen sieluni silmin kävellessäni erilaisissa paikoissa lisäsin myös tarinaan hauskanpidon tähden ja koska rakastan kirjoittamista.
Ihania luovia kesäpäiviä kaikille ja terveiset Puolasta
T:Riikka-Lea ja Ulla

 

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Vieritä ylös