Ystäväni ehdotti minulle lyhyttä irtiottoa. Hän oli katsonut Punkaharjulta pientä mökkiä, joka olisi kohtuuhintainen. Juuri budjettiimme sopiva. Paikka oli Punkaharju Resort.

Innostuin ajatuksesta päästä hiukan irti kaikesta. Ainoa mikä arvelutti oli se, että kyseessä oli leirintäalue mökki. Tiedättehän, niitä pieniä vetoisia hobbitti koppeja tai niin muistelin.

Kesäkuun puoliväli, kun ei ollut vielä näyttänyt lämpenemisen merkkejä olin hyvinkin skeptinen majoituksen suhteen.

Olen aikoinani telttailut jatkuvasti. Se kaikki alkoi jo lapsena, kun minut oransseissa leveälahkeisissa housuissa ja nahkaisessa kypärähatussa seitsemänkymmentäluvun telttaan raahattiin.

Suomea on kierretty ristiin rastiin teltta takakontissa neljä vuosikymmentä niin perhelomilla, kuin yksinäänkin. Vapaata, helppoa, edullista

MUKAVUUTTA HAKEMASSA

Muutama vuosi sitten Naturala High Healing festareilla teltassa maatessa, yölämpötilan pudotessa +5c Suomen suvessa heinäkuussa päätin, että epämukavuus kiintiöni oli tullut täyteen. Kylmyys, kosteus, huonot yöunet. Ei kiitos enää.

Nyt samalta sarjalta tuntui tuo leirintäalue mökki. Kylmyyttä vastaan voi tastella mutta kosteus on se, joka syö ihmistä huolella.

Lähdön lähellä ystäväni sairastui vatsatautiin. Ensin päätin itsekin olla lähtemättä ja peruimme varauksen mutta pari päivää myöhemmin vereni veti silti minua seikkailuun.

Yksinhän minä muutenkin matkustelen, joten lähteminen ei tuota minulle mitään ongelmia. Päätin soittaa Punkaharju Resorttiin ja kysellä hiukan mökistä.

Työntekijä oli ilahduttavan suora, kun kysyin mökin lämmityksestä. ”Onhan siellä mutta tiedäthän se on leirintäalue mökki. Eristämätön, kesäkäyttöön rakennettu nurkista tuulee sisään. Tosin seuraavaksi viikoksi on luvattu lämmintä kesäsäätä, jolloin mökki on kyllä riittävän lämmin”.

AURINKO KULTAA MATKAN

Ohittaessani Etelä-Savon kyltin oli, kuin joku olisi nostanut esiripun. Aurinko hyökkäsi silmiini täydellä voimalla. Mieliala kohosi entisestään ja mietin mikä ihmeen merkki tuo nyt on? Paitsi ehkä siitä, että olinhan nyt äitini sukuhaaran synnyinsijoilla Etelä-Savossa.

Rehti puhe toimii aina ja varasin siltä istumalta mökin itselleni sekä Ullalle kolmeksi päiväksi. Päätin ottaa mukaan monta peittoa, jotta kylmä ei varmasti purisi minua.

Pohjois-Karjalassa satoi rankasti päivänä, jona lähdin ajelemaan kohti Punkaharjua. Muistelin käyneeni siellä viimeksi, kun lapseni oli pieni. Eli aikaa oli virrannut noin 20 vuotta

Nautin ajamisesta. Sade hiukan mietitytti mutta oli helpottavaa tietää, että siellä olisi katto pään päällä, eikä tarvitsi entisaikojen tapaan pystyttää telttaa sateessa märälle maalle.

Joskus käväisee mielessäni, että olenkohan ollut ihan kaikissa henkisissä voimissani moisia matkoja tehdässsäni? 😀 Mutta luonto ja tunne siitä, kun nukahdat maaäidin syliin on ollut hyvinkin innostava ja on sitä edelleen.

Navigaattorini on jo yleinen vitsi ystäväpiirissäni. En tiedä montako tuhatta kilometriä olen sen vuoksi ajanut rupuisilla pikkuteillä vaikka vieressä on kulkenut hyvä suora tie pisteestä A pisteeseen B. 

No tiedän, voisin vaihtaa sen mutta toisaalta usein ilman navigaattoria käännyn itsekin niille kaunistellen tien nimitystä pitäville taipaleille. Sillä eihän tärkeintä ole päämäärä vaan matka, joka tarjoaa kaikki töyssyisetkin elämykset 😀

PUKAHARJU RESORT

Pyörin siis ympyrää jossain Punkaharjulla, koska navini ei löytänyt oikeaa tietä ja itsekään en oikein hahmottanut mihin minun piti mennä. Soittaminen vastaanottoon auttoi asiaa.

Ajoin ohi valtavan aution vesipuiston. Joka puolella oli hiljaista. Olihan vasta kesäkuun puoliväli ja Korona jylläsi Suomessa tehden hallaa matkailuyrittäjille. Kuumuus oli noussut korkeaksi, joten otin Ullan ulos autosta odottamaan, kun kirjoittauduin sisään.

Ensivaikutelma tuosta valtavasta kompleksista Punkaharju Resotista  Punkaharju Resort (Tuunaansaarentie 4, Savonlinna) oli juuri sitä Valtava. Eri tasoisia majoitusyksiköitä luksusmökeistä telttamajoitukseen ja jopa vierasvene satamaan.

Siitä olikin aikaa, kun olin leirintäalueella majoittunut.  Yleensä välttelin isoja paikkoja. Liikaa ihmisiä minun makuuni. Telttailessa riittivät aamiaiseksi lintujen laulu ja kävyt.

No söin toki aamiaiseksi joskus, jopa puuroa. Mutta perisuomalainen tapa hakeutua luonnonhelmaan vahvistamaan luontoyhteyttään, ei vain toteudu väenpaljoudessa leirintäalueella. Sinne mennään yleensä olemaan yhteydessä toisiin.

Jollain oudolla tavalla paikka viehätti minua. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin. Vastaanottokin oli todella ystävällinen. 

Tulin myöhempinäkin päivinä asioimaan saman asiakaspalvelijan kanssa ja olin kiitollinen saamastani hyvästä ja hymyilevästä palvelusta.

Olin pyytänyt mökin rannasta ja hän vielä varmisti, että haluaisinko niin vaiko sittenkin lähempää talousrakennusta, jossa toilettikin sijaitsi? Mutta ei halusin paikkani rannalta.

PUNKAHARJU RESOT KOIRAN KANSSA

Ajelimme Ullan kanssa hiljaksiin toiselle puolelle aluetta ja Pihlajaveden rannalle. Siellä oli ihastuttava pieni mökki, jossa oli minimaalinen terassi puutarhakalusteineen.

Kolme sänkyä, jääkaappi, mikro ja patteri. Mökki oli todella sievä ja kaiken kruunasi pitkä ikkuna oven vieressä, josta pystyin katsomaan järvelle. Kun oven avasi kokonaan, oli kuin koko seinä olisi puuttunut, näkymä oli täydellinen.

Ulla halusi ensitöikseen uimaan ja mökin edustalla olikin ruovikkoinen mahdollisuus tälle.

En vie koiraa yleiselle uimarannalle, vaikka itse voinkin uida koirani kanssa. Pyrin omalta osaltani huolehtimaan, jotta kaikilla olisi tasapuoliseti hyvä olla ja koiran kanssa liikkuminen eri paikoissa sallittaisiin tulevaisuudessakin ja Punkaharju Resort hyväksyi Ullan majoittumisen.

Ullaa eivät haittaa kaislat eivätkää mutapohja, joten koiran uittaminen ei ole ongelma. Vaikka tuossa paikassa olikin silmiähivelevän kirkas vesi ja hiekkapohja, joka houkutti paljain jaloin järveen kävelemään.

Ullan viilennyksen jälkeen nostelin tavaramme sisään, ruuat jääkaappiin ja petasin sänkyni. Siirsin puutarhakalusteet mökin pihalle ja istuuduin huokaisten nauttimaan olemisesta ja näkymästä.

Mikä autuus. Ei kiirettä minnekkään, ei mitään mitä tarvitsisi tehdä vain Suomen suvi ja rakkaus elämään.

Leirintäalueella oli ihanan rauhallista. Parin motoristin kanssa juttelimme Ullasta. Vihin jäljestysominaisuudet tunnistetaan ja yhteys Plutoon, Jaloon ja Kenraalin Nuuskuun on ilmeinen.

Ulla herättää järjestelmällisesti huomiota useinkin. Kuten kai vihikoirat yleensäkin. Ne ovat legendaarisia mutta harvinaisia.

Muuten alueella oli suht rauhallista keskiviikkona ja torstaina.

En muista koska olisn nukkunut niin hyvin, kuin silloin siellä. Muistelen sitä kaihoisasti. Mökissä oli lämmin, peloistani huolimatta ja minulle se oli ylellistä. Jääkaappi, mikro, sänky, kuivat petivaatteet, lämpö, kaunis, joka hetki muuttuva vesistö.

MATKALLA PUNKAHARJULLA

Alueella oli tilaa ja mahdollisuutta kävellä luontoon ja lähteä tekemään pitkiä lenkkejä. Levättyäni päivän tunsin silti tarvetta lähteä katselemaan ympäristöäni autollani.

Punkaharjun harju on ihan muutaman kilometrin päässä Punkaharju Resotista. Siellä oli maineensa veroiset näkymät.

Suomen kesässä rakastan juuri tuota. Saamme olla ylettömän kauneuden ja vehreyden ympäröimänä. Se saa autuaasti huokailemaan liikkuessaan missä päin Suomea tahansa. 

Metsiä halkovat soratiet, peltojen läpi mutkittelevat asfalttitiet ja vaarojen laella kulkevat taipaleet, ne tuovat elämääni jotain suurta siitä hetkestä. Sellaista kauneutta ja läsnäoloa, joka rakentaa mielen hyvinvointia. Kiitollisuutta elämästä.

Ja juuri tuota hoivaa toi sieluuni Punkaharjun nähtävyysreitti. Pysähdyin tuijottelemaan vesille, huokailin kaunista kansallismaisemaa ja annoin sen vaikutuksen tunkeutua vereeni.

Ensimmäisenä kertana me vain ajoimme sen läpi. Ulla uskollinen seuralaiseni ei enää piittaa huudoistani Oi näetkö tuon!Miten tuo voi ollakkin noin kaunis! Ulla näitkö nuo ?!!!

Vanha rouva ei juurikaan vastaa, eikä nosta päätään. Syvä kuorsaus kuuluu auton perästä hänen katsellessaan oman sielunsa kuvia. Matkailijattaren unenomaista maisemaa.

Seuraavina päivinä jalkauduimme ja löysimme Runebergin muistomerkin ja Topeliuksen polun. Helle teki tepposensa sillä mitään pitkää lenkkiä ei Ullan kanssa voinut ajatellakaan. Siksipä roundtrippasin ympäristöämme ja koimme Etelä-Savoa minulle mieluisella tavalla.

Ulkoilu- ja virkistys mahdollisuudet Punkaharju Resotin ympäristössä olivat huimat. Kesämaa vesipuisto, Seikkailupuisto ja Golfrata. Vesistöt ja Savonlinnan läheisyys, harjun luontopolut. En varmasti neljässä päivässä edes raapaissut pintaa.

Itse ajelin Kerimäelle ja vanhan kirkon muistomerkille. Siellä luonnon keskellä, jopa Ulla näytti hetken haluavan saarnata. Mistä lie olisi koiramuori paasannut?

Viimeisenä iltana osuin lenkilläni niin kauniiseen pihapiiriin, että vedin ihastuksesta hitaasti henkeä. Upeat hirsisrakennukset, ikiaikaiset puut sekä hyvin hoidettu ympäristö.

Rakastan vanhoja hirsitaloja. Minua kiinnosti suunnattomasti mikä paikka oli ja mitä sen pihalla oikein oli. Emmin hetken, kunnes äkkäsin seinässä suuren mainoksen Johanna Oraksen taidenäyttely.

JOHANNA ORAS – TAIDEKARTANO

Tiesin että voisin katsoa patsaita, jotka ulkona olivat. Ne olivat mielenkiintoisia, kutsuvia. Väreilevässä kesäillassa ne näyttivät kauniilta.

Kunnes huomasin jotain muuta. Punaisen hirsirakennuksen seinässä olivat valtavan kokoiset maalaukset. 

Seisoin ja hengitin niitä sisääni. Upposin ihailemaan, tukimaan värejä, tekniikkaa, kuinka joku osasikin. Maalukset yleensä pysäyttävät minut. Ne sytyttävät käteni tuleen ja tunnen kädessäni siveltimen. Tunnen kuinka sivellin uppoaa öljyväriin, haistan tärpätin ja olen jälleen omassa maailmassani.

Tajusin kuinka kauan siitä olikaan, kun olin viimeksi maalannut. Ja minä vain upposin jonnekin, jossa harvoin tavoitan itseäni. 

Uskon sen olevan puhdasta luovuuden energiaa. Jotain syvää, joka asuu meissä kaikissa. Ymmärrys kauneuteen, ajattomaan hetkeen ja nauttimiseen monilla aisteilla. 

En pelkästään nähnyt hänen maalauksiaan, minä tunsin ne ja se tunne oli huumaava.

Seuraavan päivänä ennen lomani loppumista jätin Ullan mökkiin ja menin katsomaan tuon taidenäyttelyn. Johanna Oraksen taidekartano  Taidekartano- JOHANNA ORAS on aivan Punkaharju Resotin vieressä ja sinne on ilmainen siäänpääsy. 

Minä suosittelen läpimästi menemään ja katsomaan hänen teoksiaan. Nauttimaan kupillisen kahvia kauniilla terassilla ja viipymään hetken luovuuden lähteillä.

Niin aistejani stimuloiva tuo näyttely oli, että tunsin pakottavaa halua päästä maalaamaan. Pitkä kuiva kausi tuntui olevan ohi.

Kaikkinensa tätä tänään kirjoittaessani muistelen hymy huulilla tuota matkaa ja sen anteja. Ne olivat niin moninaiset. Vaikkakin kysellessäni paikanpäällä Tuunaan saaren historiasta ei sieltä paljastunut mitään seikkailukirjojen tasoista tietoa.

Vastaanotossa tosin sain hersyvän naurun aikaiseksi kysellessäni, eikö täällä ole ollut edes kahleorjia? En siis päätynyt kirjoittamaan teille Tuunaansaaren kauhistuttavasta historiasta vaan sitä mistä se nykypäivänä rakentuu ja joskus, ihan suunnattoman useinkin, totuus on tarua ihmeellisempää.

Kiitos Punkaharju Resort ja Johanna Oras mieleenpainuvasta elämyksellisestä lomakokemuksesta.

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös