Pura vVda. Elatkö vai oletko olemassa?

PURA VIDA. ELÄTKÖ VAI OLETKO OLEMASSA?

Tutustuessani erääseen minulle tärkeään henkillöön tutustuin myös mielenkiinnosta hänen kotimaahansa. Maan historiaan, kulttuuriin, tämän päivän toimintatapoihin, luontoon, tasa-arvoisuuteen. Siihen kaikkeen mitä haluaakaan tietää toisesta maasta ja vieraasta kulttuurista.

Yhteistä meillä on hänen kanssaan rakkaus elämään, koiriin, luontoon, taiteeseen, museoihin, matkusteluun, itsensä tuntemiseen. Olen myös jonkin verran kiinnostunut historiasta mutta en niin mittavasti, kuin hän. Kosketuspinnan syvyys löytyy kokemuksistamme.

Ihmettelin, kuinka tunsin alusta asti tunteneeni hänet aina. Kuinka helposti kaikki solahti kohdilleen. Kaksi ihmistä välissään eri kellonajat ja 10 300 kilometriä.

Mietin tietenkin mikä meitä veti yhteen niin voimakkasti sen valtavan tunteen lisäksi. Miten ihmeessä juuri me kohtasimme toisemme välissämme kaikki tuo ja osittainen kielimuuri.

Kielimuuriin on helppo ratkaisu. Olen jo pitkään ollut samoilla linjoilla Budhan kanssa. Hänenhän kerrotaan sanoneen: ”Haluaisin tavata ihmisen, jolla ei ole sanoja”.

KUUNTELETKO VAI OLETKO LÄSNÄ?

Tärkeimmät asiat tapahtuvat kokemisessa, ei sanallisessa kanssakäymisessä. Juuri silloin, kun meillä ei ole yhteistä kieltä luet ihmisen aidosti ja suoraan. Hänen ilmeensä, eleensä, energiansa.

Olenkin kirjoittanut aiemmissa artikkeleissani juuri tästä. Kuinka nautin istua junissa maissa, joissa en ymmärrä puhetta ja kuunnella vain äänen väriä ja tunteita.

Juuri silloin, kun sanat jätetään pois ja luet ihmisen suoraan hänen energiastaan päset syvemmälle, kuin koskaan sanojen kanssa.

Se hetki kertoo hänestä kaiken oleellisen. Voiko häneen luottaa? Miltä energia tuntuu? Onko hän jännittynyt? Vaivaantunut? Vihainen? Haluaako hän salata jotain?

Tarkkailemmalla ja luottamalla intuitioonsa pääsee syvemmälle kokemisen ja ymmärtämisen virtaan.

Olen monesti miettinyt, että meillä on aivan väärä tapa tervehtiä. Ryntäämme käsi ojossa tervihtimään. Suoristamme itsemme, kättelemme napakasti ja alamme täyttämään hiljaisuutta sanoilla.

Olen haaveillut siitä, että uuden ihmisen tavatessani tulisimme sanoitta hetkeen. Laittaismme kätemme toistemme sydämille ja antaismme kokemuksen ja sydänenergian puhua.

Loppujen lopuksi me laitamme valtavan painoarvon sanoille. Kuuntelemme niitä ja unohdamme kaikkien tärkeimmän. Miltä meistä tuntuu aidosti?

Mitä sydämemme sanoo?

Kuten hän totesi minulle ”En tarvitse sanoja näyttääkseni rakkauteni sinulle”.

PURA VIDA. ELÄTKÖ VAI OLETKO OLEMASSA?

Heillä on sanonta Pura Vida Puhdas elämä. Kuulostaa, ehkä hassulta meidän korviimme tuo käännös. Olennaista on mitä tuolla koko maan motolla tarkoitetaan.

Elämää, jossa keskityään olennaiseen siihen mikä on aidosti tärkeää.

Kokemaan elämää.

Meille on kulttuurilliseti syntynyt tilaus Hidasta Elämää kaltaislle sivustoille. Meillä on tuhansittain elämäntapa valmentajia kertomassa kuinka tulla onnelliseksi.

Ravaaamme heikkopäisenä kursseilla ja kirjastoissa, jospa löytäismme vain tuon vastauksen jostain.Vastauksen miten tulla onnelliseksi.

Ja siellä meillä on 4,7 miljoonaa ihmistä, jotka ovat löytäneet vastauksen kysymykseen ja toteuttavat sitä.

Se on rohkeutta elää sydämellään.

Vain valinta ei tuhansia maksavan kurssin aihe.

Lukiessani sanonnan Pura Vida tajusin vielä yhden asian mikä meitä syvästi yhdisti.

Me haluamme kokea elämän suoraan. Nostaa siitä kiitollisuudella ylös, jokaisen hetken parhaat palat. Kokea sen suurella sykkeellä. Nauttia siitä. Janota sitä. Tuntea sen jokaisella solulla. Arvottamatta, arvostelematta.

Olen elänyt jo vuosia kuunnellen sydäntäni. Seuraten sitä. Minimoiden kaiken turhan kantamuksen. Keskittyen siihen mikä minut tekee aidosti onnelliseksi. Mistä rakentuvat minun hyvän elämäni palikat.

Ja se ei ole materia. Ei Guccin uusin laukku eikä tekoripset poskipäissä. Se ei ole vakituinen virka, ei iso palkkapussi.Se ei ole pelonsanelema selitysrykelmä miksi en voisi elää näin.

Se on arvo, joka kestää aikaa päivästä toiseen.

Se on puhdas rakkaus elämään.

Kiinnittäen itsensä asioiden virtaan, jotka täyttävät sieluni rakkauden ja kiitollisuuden laululla.

TOISEN ONNEN TAPPAMINEN ON SUOMALAINEN KANSALLISVITSAUS

Täällä ihmiset arvostelevat ja mitätöivät.

Varoittelevat ja tekevät kaikkensa saadakseen ympättyä negatiivisuutta toisen elämään hinnalla millä hyvänsä.

Koko näiden asioiden kirjo lensi silmilleni, kun kerroin tunteistani.

Minulla on teille uutisia.

En tule antamaan painoarvoa ihmisille, joiden mielestä tunteminen on hulluutta.

Joiden mielestä rakkauden kokeminen vaatii ajan, heidän aika määreensä mukaan.

Joiden mukaan rakkauden kokemiselle on olemassa vain yksi tapa, heidän tapansa.

Joiden mielestä ulkomaalainen on lähtökohtaiseti epäilyttävä.

Miten ahdasmielinen maa tämä onkaan.

Minä en välitä.

He eivät eivät vain uskalla elää.

Ja minä tiedän miksi minä vain solahdin hänen soluihinsa ja hän minuun.
Me emme miettineet. Me uskalsimme heittäytyä suoraan, sitä kohti mikä oli arvokasta meille juuri nyt. Juuri tällä hetkellä.

Elämä. Rakkauden kokeminen.

Hänen sukulaisensa lähettivät minulle niin sydämelliset videotervehdykset, että kyynelehdin.

Tunsin itseni täydellisen tervetulleeksi. En pelkästään hänen luokseen vaan hänen perheensä luokse.

Hänen äidillään on numeroni. Sain häneltä kauniin viestin tervetuloa perheeseen. Minä käytän kääntäjää ja hän käyttää kauniita kuvia.Ensimmäinen viesti oli lahja, jossa vanha nainen halaa nuorempaa.

Miksi hän ei miettinyt, ettei ole nähnyt minua fyysisesti? Kaunis vanha rouva Costa Ricasta ja keski-ikäinen nainen Suomesta.

Tällä ihmiset etsivät pelkkiä negaatioita asioista ja varsinkin toisten asioista.

Samaan aikaan, kun siellä koko suku elää mukana sukulaisensa onnessa.

Pura Vida. Puhdas elämä.

RAKKAUS KUULUU KAIKILLE

Kirjoitti ihana ystäväni minulle. Hän oli aidosti onnellinen puolestani.
Häntä ei kiinnostanut mikään muu kuin, että vihdoin tunsin rakkautta.

”Voi luoja oletko sä oikeasti rakastunut? Ihanaa. Et usko tätä mutta mä mietin juuri yksi päivä, että miksi sä et löydä rakkautta vaikka kirjoitatkin siitä? sanoin että suokaa hänelle rakkaus. Ja nyt sä soitat ja kerrot, että sä olet rakastunut. Olen niin onnellinen sun puolesta”.

Paljon naurua, paljon alastonta, paljasta tunnetta siitä, että minä olin onnellinen.

Olla onnellinen siitä, että joku on onnellinen. Miten harvinaista se onkaan.

Onko sillä oikeasti väliä vaikka eläisin vain tämän hetken?
Eläisin sen aidosti niin, että sydämeni huutaa rakkauttaan ja kaipuutaan.

Poskeni hymyilevät, kuin irvikissa tuosta hulluudeksikin sanotusta kemiallisesta reaktiosta.

Me tunnemme. Me elämme.

Miettimättä mitä tämä on. Emme erottele ja olemme onellisia toisistamme. Aamuista, joihin voimme herätä tuntien toisen läsnäolon syvällä sydämessämme.

Hetkistä, kun hymyilemme kaukana toisistamme tietäen, että hän on siinä vain ajatuksen päässä. Hänen energiansa minussa minä hänessä.

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun uskallamme tuntea?

Me voimme mennä vikaan. Me voimme kompastua ja satuttaa.

Me voimme huomata, että aika ajoi kaiken sen ohitse mitä pidimme, jonain hetkenä arvokkaana.

Me voimme huomata, että en tunnekkaan enää samoin, kun herään joku aamu.

Mutta mitä sitten?

Kaiken tuskanikin jälkeen se on enemmän, kuin koskaan voisin saada pelätessäni kaikkea maailmassa.

Haluan elää juuri tänään sillä huomista ei ole.

Meidän hetkemme on sitä samaa mitä miljardit ihmiset tekevät juuri nyt rakkaudessaan. Huumaantuneena tunteessaan.

Kuvaamme puhelimillamme toisillemme tapahtumia. Kerromme mitä näemme, tunnemme. Mitä on suunnitelmissa päivälle. Mitä teimme päivällä. Toivotamme yötä ja kauneinta aamua.

Tunnemme yksinkertaisesti onnellisuutta siitä, että saamme vain tuntea.

Miten se eroaa sinun päivästäsi? Onko sinun tunteesi arvokkaampi, kuin minun? Mittaatko sitä ulkoa opituilla määreillä vai mittaatko sitä aidosti kuunnellen sydäntäsi?

Ihminen, jolla on rohkeutta kuunnella sydäntään ei tuomitse rakkautta eikä toisen ihmisen onnellisuutta.

Hän ei tarvitse kaikkia noita sivustoja, kirjoja ja valmentajia.

Me tarvitsemme vain tuon kansan opin. Kiinnitä huomiosi tärkeisiin arvokkaisiin asioihin. Jätä stressi ja negatiiviset asiat vähemälle.

Nauti rakkaudesta, nauti elämän kokemisesta, arvosta ihmisiä lähelläsi.

Eräs ystäväni sanoi minulle kaksi päivää sitten, kun mietin tapaani kohdata elämä.

”Sinä et ole vain olemassa sinä Elät”.

Ja se on se mihin me liian usein jäämme kiinni.

Olemassaoloon.

Unohdamme hengittää syvään ja nauttia elämästä juuri sellaisena, kuin se juuri tällä hetkellä on.

Me olemme hädin tuskin kiinni olemassaolossa uskaltamatta keikuttaa venettä, koska mehän saattaismme tuntea jotain.

Me saattaisimme itseasiassa alkaa elää.

Pura Vida. Onnellinen. Elämä.

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Vieritä ylös