TUNTEMATON ALKOHOLISTI

Julkaisin alunperin tämän kirjoituksen facebookissa 16.03.2016. Sieltä tämä tarina päätyi Vesiposti lehteen ja nyt sen oli aika päätyä blogini sivuille kertomaan pientä osaa siitä kuka olen.

Katsellessani tänään Marjaniemen rannassa 3,5 vuotta sitten otettua kuvaa tunnen pahoinvointia. En siksi miltä näytän fyysisesti vaan siksi että näen mikä tuska, epätoivo ja viha itseä kohtaan tuohon kuvaan on tallentunut. Niin kiire minulla oli tuhota itseni ja peittää tuskani etten pysähtynyt kuuntelemaan sisintäni. Viha ja katkeruus söivät minua elävältä, anteeksiantamottomuus oli alituinen seuralainen. Kaikki oli muiden syytä ja minä piilouduin kassakaappiini heittäen avaimen menemään. Minuun sattui enkä kestänyt sitä, halusin turruttaa sen keinolla millä hyvänsä jopa tappamalla itseni. Oi enhän minä kertonut itselleni, että tässä paetaan tuskaa, pelätään elää ja piilotetaan tunteita, tehdään hidasta itsemurhaa. Minähän vain bailasin ja pidin hauskaa. Olin Vapaa. Aina välillä pystyin olemaan muutaman viikon taikka viikonlopun selvinpäin ja sehän riitti siihen, että pystyi kertomaan sujuvasti itselleen etten minä riippuvainen ole, kun en joka päivä ota ja hommatkin hoituvat. Tiedättekö kuinka loistava itsensä kusettaja on addikti? Pakko olla koska eihän kukaan täysijärkinen vetäisi kaikkea paskaa sisuksiinsa ja tuhoaisi kaikkea ympäriltään. 
Tuo salakavala sairaus hiipii ja etenee. Ensin käyt silloin tällöin ulkona, kerrat tiivistyvät ja lopulta tulee se kerta kun on niin paha olo että sinun täytyy korjata ja lopulta kaikki on korjaamista korjaamisen jälkeenkin päivät muuttuvat merkityksettömiksi yhdeksi pötköksi muistikuvat laimenevat kaikki on vain samaa paskaa eri paketissa. Tajuat juonen mutta enää et pysty pysäyttämään voit vain kontata eteenpäin. Kun pelko on suurempi kuin halu elää, kun tuska huutaa jokaisessa hetkesssä eikä enää vaimene, kun lopulta tajuat että et enää halua etkä jaksa tätä ja tajuat että vaikka kuinka yrität et pysty pysymään selvänä. Ympärilläsi on häkki jonka olet itse siihen rakentanut peloistasi ja tuskastai. On vain pohjakosketus ja halu päästä pois.
Kun lakkasin kusettamasta itseäni ja myönsin ongelmani se oli ensimmäinen askel toipumisessani. Tasan 3 vuotta sitten oli ensimmäinen raitis sekuntini, ensimmäinen raitis hengen vetoni 16 lokakuuta 2013. Pikkuhiljaa niitä on kertynyt, ne kertyivät päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi. 3 vuotta sitten hoidossa ollessani olen kirjoittanut seinä taulun : ”Lokakuisena keskiviikkona soi sydämessä Ridis blues se kertoo halustani raitistua ja muuttaa elämäni suuntaa”. Tajusin vasta tuon taulun osuessani käteeni, että olen silloin jo tajunnut valtavan asian, ei riitä että sen korkin laittaa kiinni tai viivan jättää vetämättä, elämäänsä pitää muuttaa. Pitää kohdata vihansa ja pelkonsa ja opetella elämään tuskan kanssa.Pitää myös uskaltaa antaa itsensä surra. Kun oppii rakastamaan itseään löytyy tie todelliseen eheytymiseen.
Jos on koko elämänsä elänyt vihassa ja pelossa ei automaatteja pään sisällä korjata sormia napsauttamalla. Mutta jos on tahtoa on myös Toivoa. Suurin muutos mikä on tapahtunut on tapahtunut asenteessani, minä uskallan tuntea. Tunnen niin valtavalla voimalla, että sydämeeni sattuu. Tunnen elämän virtaavan suonissani ja todellisen vapauden. Vapauden valita joka hetki mitä teen. Hyvinä päivinä tunnen rakkauden ihan kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mikä tärkeintä minä tunnen rakkautta itseäni kohtaan enkä enää pelkää elää.

23.06.2013 Toivottomuus
23.03.2016 Toivo

JAA YSTÄVILLESI

3 ajatusta aiheesta “TUNTEMATON ALKOHOLISTI”

  1. Oot upee Nainen Riikka-Lea ja niin ihanaa ja koskettavaa on lukea näitä sun kirjoituksia. Tässä on koko Elämä, kipu ja ilo, tunteet – kaikki se mitä on. Uskomattoman matkan oot tullut ja kiitos kun jaat matkaasi meidän kanssa! <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös