Kuulen kutsun niin vahvan. Kuulen sen jokaisessa askelessani, jokaisessa teossani. Kuulen sen juui nyt, tässä musiikissa, joka taustalla soi.

Näen pölypilvet pölyisellä kujalla. Ne nousevat askeleistani. Olen siellä ja silti täällä. Näen paahtavan auringon. Huivin kaulallani. Näen sen auringossa haalenneen värin. Tiedän täsmälleen, kuinka voin nostaa sen ylös, kun aurinko porottaa liikaa.

Näen korut kädessäni. Rummun selässäni. Mokkasiini siirtyy. Afrikan kuuma ilma löyhähtää kasvoille. Piikki pensaan oksa yrittää heilahtaa laiskasti mutta mikään ei liiku täsä kuumuudessa.

Olen siellä taas. Koviksi poljetuilla hiekkateillä. Kaupungin kujilla. Aina kävelemässä.

PITKITTYNYT UNELMA AFRIKASTA

Tuo kutsu on ollut vahvana elämässsäni neljä vuotta. Se on mennyt pois ja tullut takaisin. Se on, kuin aalto joka huuhtelee tunteideni rantoja yhä uudelleen ja uudelleen, pyytäen tulemaan, astumaan mukaan.

Ja yhä edellen minä seison rannalla miettien.

Olen nähnyt sen vahvana unena. Asunto, jossa ei ollut muuta kalustetta, kuin pakatut pahvilaatikot ja minä siirsin ne pöydäksi, jonka ylle levitin kartan. Kolmesta mantereesta.

Suunnittelin reittiäni, miten siirtyisn Euroopasta Afrikkaan. Punainen viiva kartalla. Uni oli enemmän, kuin todellinen. Se oli näky. Kohtalon viitoittama tie. Valinta. Herätessä olin uskon, onnellisuuden ja Wau tunteen vallassa.

Yhä uudelleen löydän silti itseni puremasta hampaita yhteen kieltäytymästä kuuntelemasta kutsua ja miettimästä olenko hullu?

SIELUNI LAULU

Mutta elleivät ideamme kumpua sydämemme syvyydestä, sielumme laulusta. Mistä ne sitten tulevat?

On ideoita, jotka tulevat ja menevät. Ne eivät jätä meihin jälkiä. Ne eivät kiusaa meitä yö yön perään. Eivät nouse varoittamatta näkyinä keskellä päivää silmiemme eteen. Ne eivät saa meitä tuntemaan suurta kaipuuta, niin valtavaa, että se pysäyttää hetken.

On ideoita jotka syntyvät ja kuolevat, niille ei koskaan tarvitse tehdä mitään. Ja on sielumme salainen elämä, johon pääsemme käsiksi uniemme ja tiedostamisen kautta.

Ja sieltä syvältä nousee idea, mielikuva, joka on niin voimakas, että se ajaa meitä eteenpäin. Se kulkee mukanamme ja sen kutsu lähenee. Kunnes on aika nostaa purje, astua uskalluksen merelle ja tehdä tuolle asialle jotakin.

On hullua kuinka epäusko riivaa minua. Ihmistä, joka uskoo merkityksiin. Uskoo että elämämme tiet ovat viitoitettu. Miksi siis unelma Afrikasta olisi erilainen? Merkityksetön?

UNELMA AFRIKASTA JOHDATTI ITSENI PERUS LUONTEENPIIRTEEN JÄLJILLE

Kun opimme tuntemaan itsemme ja uskallamme olla oma itsemme tuo jokin tulee luoksemme. Meidän ei tarvitse etsiä. Meidän tarvitsee vain sallia. Riisua roolimme. Hyväksyä itsemme. Sallia itsemme.

Se ei aina ole helppoa. Kuten itselleni. Minussa olevan kulkurin ja uteliaan apinan puoli. Unelmoin kodin sisustamisesta, paikoilleen pysähtymisestä ja perunamaasta. Silti salakavala Apina mieleni jo suunnittelee uutta matkaa. Uutta mutkaa, jonka taakse on ”Ihan pakko nähdä nyt”.

Minulle oivallus itsestäni tulee, joskus mitä oudoimmista paikoista. Kuten Virpi Karjalaisen Virpi Karjalainen tekemästä Kiinalaisen astrologian Bazi tulkinnasta. Se perustuu siihen, että syntymäajan perusteella määritellään elementit ja eläimet niin syntymävuodelle, kuukaudelle, päivälle kuin kellonajallekin.

Olen aina tiennyt olevani Maa Kukko. Se on vuosileäimeni. Mutta en tiennyt olevani myös Yang vesi: aktiivinen, maskuliininen, eteenpäin pyrkivä ja laaja-alainen.

Yang Vesi onkin jatkuvasti liikkeessä, myös pinnan alla. Sen aktiivinen mieli suunnittelee koko ajan uutta. Sen lisäksi olen Metalli Härkä ja kaksinkertainen Vesi-Apina.

”Ihmisläheistä Vesi-Apinaa kiehtoo nurkan takana olevat uudet kokemukset ja seikkailut. Sitä kiinnostaa aina tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Se on aina valmiina lähtöön, eikä oikein edes kestä paikallaan oloa ja arkirutiineja. Yleensä Vesi-Apinalla on matkasuunnitelmat hioutumassa tai se on juuri palannut reissusta”.

Miten avaava ja sielua hivelevä tuo tulkinta oli. Miten paljon nauroinkaan ääneen ja totesin useisiin kohtiin helpottuneesti oivaltaen ”Jep juuri minä”. Kukko totuuden torvi. Härkä” Jos olen päättänyt, etten tee jotain niin minä en kyllä myöskään sitä tee”. Alati uudistuva ja uutta suuntaa etsivä Yang-vesi.

Täytyy sanoa, että en mistään koskaan ole lukenut itsestäni osuvampia tulkintoja kuin Kiinalaisesta Astrologiasta ja vielä BaZi suuntauksesta.

Minä tunnistan tuon apinan itsessäni, joka haluaa aina nähdä kulman taakse.

 

Unelma Afrikasta, Vapuden Asema. Kuva Teija Marjamaa

Miten vapauttavaa onkaan kerros kerrokselta ymmärtää itseään. Löytää siihen keinoja niin unien, astrologian, kuin mietiskelynkin kautta. Antaa itselleen lupa laajentua ei kutistua.

SYDÄMEN VAPAUS ON ITSENSÄ NÄKEMISTÄ

Kaikki ne vuodet kun en nähnyt itseäni selvästi. Peilissä oli aina vain varjokuvia, häilyvää väpättävää virvatulta. Ja nyt kaikki minun askeleni tähän asti ovat syleiltävissä, ymmärrettävissä, hyväksyttävissä.

Emme me löydä matkaltamme seuraava askelta me löydämme oivalluksen itsestämme. Yhä uudelleen ja uudelleen. Vain sitä kautta voit nähdä mitä olet luomassa elämääsi ja miksi.

Pelatessani pienenä siskojeni kanssa Afrikan tähteä. Muistan, kuinka siirsin pelimerkkini Tangeriin enkä voinut odottaa, että matka alkaa. Kairossa olen jo käynyt. Tangerissa en. Ehkä siksi unelma Afrikasta elää minussa?

Pikkutyttö elää sisälläni, pitää kiinni Vesi-Apinan kädestä ratsastaen Metalli- Härällä Maa-Kukon johdattelemana uusiin seikkailuihin. Uusiin tavoitteisiin. Uusiin maailmoihin.

Ennen kaikkea uusiin oivalluksiin.

Ei ole väliä miten päädyt oivaltamaan itsestäsi. Millä tavoin löydät peilin, jolla voit tarkastella itseäsi. Tärkeintä on, että tuo matka sisällemme on viitoitettu, jopa unelmillamme. Ja, että uskallat tehdä sen.

Kauneinta Valoa Päivääsi <3

 

Näistä artikkeleista voit lukea lisää oivalluksia matkailun avartavuudesta. Kuinka se voi parhaimmillaan antaa uutta näkökulmaa ja siemeniä henkiselle kasvulle

MITEN SITOUTUA ELÄMÄNMUUTOKSEEEN? (pohdintoja Maciejowiecissa)

MITÄ HALUAT TEHDÄ ELÄMÄSSÄSI? JA MILLÄ HINNALLA?

JAA YSTÄVILLESI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös